maanantai 29. syyskuuta 2014

Suuren suuri aikahyppy

Suuren taistelun päätyttyä kuluu 14 vuotta, jonka jälkeen siirrytään uuteen sukupolveen. Aikahypyn pituus jakaa mielipiteitä, sillä GNG:n sankareista olisi haluttu kuulla pidempään. Mitä tästä pitkästä aikahypystä pitäisikään oikein ajatella?

Aikahypystä puhutaan pääosin 14:n vuoden mittaisena, mutta pituudessa tapahtuu heittelehdintää. Englanninkielinen versio puhuu siitä kymmenen sekä kahdentoista vuoden mittaisina. Mutta joka tapauksessa aikaharppaus sijoittuu ainakin sinne päälle kymmenen vuoden päähän.
Moni mieltää aikaharppausta liian pitkäksi, jolloin pari vuotta olisi ollut riittävä vaihtoehto. Tällöin GNG:n hahmot olisivat säilyneet nuorempina ja olleet tarinassa mukana eri tavalla.

Oma mielipiteeni aikahypystä on ristiriitainen. Mielestäni se on yksinkertaisesti liian pitkä. Mutta en toivoisi pituuden olevan parin vuoden luokkaakaan. Pidän oikeastaan pituudessa siitä ideasta, miten Ohussa oli rauha hyvin pitkään. Tämän takia pari vuotta olisi ollut minulle kovin vähäinen saavutus, kun puhuttaan sentään Akakabuton kukistaneista sotureista. Miten joku uusi tunkeilija voisi romuttaa tämän ja onnistua vallankaappauksessa vielä niin nopeasti? Kaibutsu ilmaantuikin Ohuun sopivaan aikaan, jolloin paratiisin tasapainon järkkyminen onnistui. Kukaan ei osannut odottaa tämänkaltaista uhkaa, joka oli vain Ohun välitilanne. Tämä toimi hyvänä lämmityksenä sitä seuraaville Hougenin tapahtumille. Sarja ei olisi edes välttämättä toiminut niin hyvin, jos Hougen olisi yrittänyt ensin Ohun valtaamista. Sen sijaan oli kannattavampaa hyökätä jo vallitsevaan Ohun sekasortoon, jonka Kaibutsu oli saanut toiminnallaan aikaan.
Pitkä aikahyppy siis tukee mielestäni juuri Kaibutsun hyökkäystä. Jos pituus olisi ollut lyhyempi, se olisi vienyt pohjaa Ohun sotureista ja tulevan uhkan uskottavuudesta. Tällöin mietityttääkin, kuka muu olisi edes voinut olla Kaibutsun tilalla? Mutta se siitä pohdinnasta.

Aikahypyn seurauksena monet GNG:n soturit ovat vanhentuneet roimasti. Gin on 14-vuotias, Akame siinä 18-19 ja Kurotora 17-18 vuotta.
Koirien muuttuneiden ikien kohdalla tulee ristiriitaiseksi heidän suhteet toisiinsa. Keniä ja Tesshiniä pidetään nuorukaisina, vaikka he ovat samaa luokkaa Ginin kanssa. Tällöin se vääristää fanienkin käsityksiä hahmoista. Keistä tulisi ajatella vanhuksina ja keistä nuorukaisina? Toisaalta ikäjakauma ei ole edes pakollinen, kun Weedissä GNG:n hahmot ovat hyvin mukana verrattuna Orioniin. Hahmot hukkuvat massaan iän puolesta, mutta tulevat esille ominaisuuksiensa valossa.
Hahmojen ikä mietityttää myös siinä mielessä, millaisia heidän pitäisi olla? Kuuluisiko vanhuuden näkyä GNG:n hahmoissa ja millä tavoin? Benillä näyttäisi ainoastaan esiintyvän kunnollisia vaivoja. Muut GNG:n hahmot ovat melkoisia superpappoja. Mielestäni tässä tilanteessa ylläpidetään ihannetta siitä, millaisia GNG:n soturit ovat. Tällöin niitä ei ole voitu laittaa Weediin ns. seniilin tasolle ja ehkä hyvä nin. Kyllähän nämä uuteen sukupolveen kuuluvat aina yrittävät hillitä vanhusten menoa kerta heidän aikansa on jo mennyt. Toisaalta, kun vanhat hahmot ovat näinkin hyvässä roolissa Weedissä niin, ehkä sillä on yritetty lieventää Hopeanuoli-fanien tuohtuneisuutta rooleista. Mahtaisikohan GNG:n hahmojen rooleissa olla mitenkään suuresti eroa, jos he olisivat nuorempia..

Näiden ongelmien pohjalta voikin miettiä, miksi aikahypystä on tehty näin suuri? Yhtenä syynä voi olla halu siirtyä aivan toisenlaiseen aikaan. Weedissä ei sodita enää samalla tavalla kuten GNG:ssä, bushidon ja samurain periaatteista. Tällöin aikakausi ja yhteiskuntamalli ovat menneet muuttumaan. Weed edustaakin ns. sodanjälkeisiä kehitysvuosia, kun GNG on ollut itse sotataivalta.
Onhan Takahashi myös viitannut juuri siihen, että hän halusi tehdä Weedistä erilaista tarinaa kuin mihin GNG sijoittui. Tällöin parin vuoden aikaharppaus ei ole riittänyt, kun tarina on pitänyt saada oikealle ajanjaksolle. Sen lisäksi, että ollaan haluttu pitää yleiskuva rauhan jatkuvuudesta Ohussa.
Onkohan aikaharppauksessa ajateltu Daisukea? Sillä nyt hän ei ole enää se sama Fujin pentujen ympärillä pyörivä näsäviisas koiratietäjä. Daisuke on päässyt varttumaan aikuiseksi, mikä taas voi mahdollistaa Hidetoshin osuuden tarinassa.

Weed ei ole mitenkään realistinen sarja, mitä Takahashi on kuvannut "it's a manga"-kommenteillaan. Toisaalta kun mietitään hahmojen ikiä Weedissä, olisi niitä syytä miettiä GNG:ssä. Olenko ainoa, joka nimittäin pitää 8-9-vuotiaita Crossia ja Beniä vanhoina?

Aikaharppaus tuottaa omia ongelmiaan ja ristiriitojaan, mutta ne ovat kovin suhteellisia. Orionissa on taas pienempi aikahyppy. Weedin pennut syntyvät kovin myöhään ja niistä alkavaa tarinaa kerrotaan seuraavassa sarjassa. Tämä sidostaakin aikakauden kannalta sarjoja toisinsa, jos verrataan GNG ja GDW keskenään. GNG:n kohdalla sarjan lopetuspäätös ei ollut niin paikkaansapitävä, jolloin ei ollut selvää löytääkö Gin itselleen puolison vai ei.
Takahashi on kuitenkin kaikesta huolimatta valinnut tämänkaltaisen aikaharppauksen, jolloin Gin on vasta myöhäisellä iällä perustanut perheen. Tällöin kaikki ei ole ollut kiinni naaraan löytymisestä.

2 kommenttia:

  1. Aikahyppyhän on täsmälleen sen mittainen, kuinka kauan Takahashi piti taukoa Ginga-sarjoista. Eli 1984/1985-1999, jolloin Weed alkoi. Olisi kyllä minustakin voinut olla lyhyempi aikahyppy, eikä liittyä oikean maailman senhetkiseen vuoteen. Ilmeisesti Weed ja Orion viettävät vasta nyt vuosituhannenvaihdetta. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota samaa itsekin mietin, kun aikahyppyä mietin tosissani. Mutta Ginga densetsu Anju to Jiromarussa, loppukohtauksessa Jiromarun patsaassa kerrotaan että Jiromaru olisi syntynyt 2010. Sehän tarkoittaa sitä, että GDAJ:n tapahtumat sijoittuu reilusti jopa The last warsin jälkeiseen aikaan? Oletan, että The last warsin tapahtumat sijoittuu siinä 2002-2003, jos oikein lasken. (ellei peräti 2003 - 2004?). Muuten aikahypyt ja edes vuosiluvut ei aiheuttaisi päänvaivaa, mutta sitä se tekee, kun GNG:ssä mainittiin lopputaistelussa elettävät vuotta 1985 ja GDAJ:ssa taas mainittiin tapahtumavuodeksi 2010 :) Jos vuosilukuja ei mainittaisi, vaikka aikahypyt olisivat millaisia tahansa, ei aikahypyt ja aikajanan loogisuudet/epäloogisuudet mietityttäisi pätkääkään. (

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.