perjantai 12. syyskuuta 2014

Fanikunnassa ystävystyminen

Internetin käytön yleistymiseni on mahdollistanut erilaisten fanien tuntemisen ja heihin tutustumisen. Hieman omia ajatuksia sekä kokemuksia mahdollisesta ystävystymisestä muiden fanien kanssa.

13-14-vuotiaana sanoisin olleeni varsin aktiivinen faneihin tutustuja. Silloin kontaktini muihin ihmisiin tapahtui luontevasti ja en pelännyt hieman vieraimpiin ihmisiin tutustumista. Jos kiinnostus sarjaa kohtaan näkyi, ryntäsin keskustelemaan. Erityisesti Aapelin käyttäjien galleriat olivat mahtavia reittejä aloitteen tekemiselle, jonka jälkeen keskustelua pystyi jatkamaan muiden viestimispaikkojen kautta. Tuon ikäisenä olin jo foorumeilla, mutta lähestymiskynnystä en pystynyt ylittämään samalla tavalla. Mahdoinkohan ajatella liikaa tuttujen fanien mielipiteitä minusta?
Tämän jälkeen on tapahtunut muutosta monessa mielessä. Esimerkiksi tuolloin solmitut suhteet ovat jääneet kovin etäisiksi itseni ja ystävieni muututtua. Oikeastaan sarjakaan ei pysty enää yhdistämään samalla tavalla, jos sen vetovoima on päässyt katoamaan.

Parin vuoden sisällä olen tullut laittaneeksi viestiä ja vastaavasti minuun on otettu yhteyttä. Mutta yhteydenpito on ollut enimmäkseen juttelua silloin tällöin, ilman sen kummempaa tavoitetta tutustua. En kuitenkaan pidä tätä huonona, sillä hyvä juttuseura kelpaa aina. Toisaalta sitten, kun ihmisiä tietää ns. "paljon" huomaan käyväni rauhattomaksi. Millaisia suhteita ihmiset haluavat ja miten niitä pitäisi toteuttaa? Voisihan ihmisiin tutustua jopa ystäväpohjalla, mikä vaatii tosin oman aikansa.

Koen olevani helposti lähestyttävissä, jolloin en osaa torjua ihmisten aikeita jutella minulle. Jutellessa kynnys lähteä juttelemaan kasvaa, jolloin se on ylitettävissä. Miksi ei, jos aiemmatkin keskustelut ovat olleet mukavia? Tämän voisin sanoa olevan omalla kohdallani ratkaisevimpia tekijöitä. Vaikka jonkin ajan kuluttua voi epäillä, "saanko" olla yhtä innokas keskustelunaloittaja tai innoitanko enää.
En oikeastaan vaadi vastapuolelta ihmeitä. Toki haluaisin tietysti, että omat aikomukseni täsmäisivät osapuolen kanssa, jolloin toimiminen olisi helpompaa. Näin ollen tietynlaista yksipuolisuutta ja vain toisen kautta tapahtuvaa toimintaa en halua. Tämän takia välit usein jäävätkin kovin pintapuoliksiksi.
Ginga voi olla kipinä ystävyydelle, mutta mielestäni sen ei tulisi kuitenkaan perustua vain sarjaan. Huomioon tulisi ottaa toinen ihminen kokonaisvaltaisesti, jolloin ystävyys tulisi kestämään selvästi pidempään.
En koetta, että ystävystyminen olisi erityisen vaikeaa. On vain eri asia, onko siihen yhteistä halua, aikaa ja panostusta. Nekään eivät välttämättä riitä ja oikeastaan ystävyyttä ei voi pakottaa tai päättää, jolloin olisi parempi edetä tilanteiden mukaan.

Minulla faneihin tutustuminen on tarkoittanut suuremmaksi osaksi piirien laajentumista ja ihmisten tuntemista. Mutta löydän kuitenkin kourallisen ihmisiä, joita tunnen selvästi paremmin ja joiden kanssa olen enemmän tekemisissä. Tässä kuitenkin kaksi hyvin merkittävää ja erikoista tapausta, joihin olen onnistunut tutustumaan syvemmältä pohjalta pidemmän aikaa.
Muistan vieläkin, kun Windy pyöri ensimmäistä kertaa foorumilla. Välimme olivat jo alusta alkaen sellaiset, että ärsytimme toisiamme vain olemassaololla. En edes tiedä, miten kauan tätä oikein jatkui. Oikeastaan silloin, kun Windy ryhtyi ottamaan minuun lähempää yhteyttä, en tiennyt miten suhtautua siihen. Mutta en kieltäytynytkään, vaikka olin hyvin epäluuloinen.
Jossain vaiheessa aloimme päästä eroon toistemme ärsyttävyydestä, johon suhtaudumme nykyään naureskellen. Windyn ystävyys on ollut esimerkki kahden jääräpäisen ihmisen välien muuttumisesta. Tässä tapauksessa olen kokenut merkittäväksi juuri oikeuden saada puhua asioista kaunistelematta ja niiden oikealla laidalla. Windy näkee asioita hyvin samalla tavalla kuin minä.
Lumi on noussut lyhyessä ajassa minulle yhdeksi tärkeimmistä ihmisistä. Herraan tutustuin sattuman sanelemana Deviantartin kautta Gaidenin suomentamisilmoituksella. Aluksi häpesin itseäni, sillä jäin toiseksi mielipiteenilmaisussa, vaikka oma tietovarastoni pehmitti asiaa.
Yllätyin siitä, että suomimangakeskustelu vaihtoi nopeasti suuntaa. Mukaan astui elämäni tiet, jotka jatkuivat Gingan merkitykseen asti. Silloin itse hetkessä tapahtui jotain ainutkertaista. Minulle välittyi ensimmäistä kertaa henkilökohtainen tunne siitä, että joku ymmärsi ja koki samaa kuin mitä minä.
Minusta tuntuu käsittömältä, miten Lumin henkinen ajattelu on samassa suunnassa omani kanssa. Tällaista olen etsinyt jo pitkän aikaa ja tämän herran kanssa se on ollut totta.

Kaikkien kanssa varsinainen ystävyys ei ole välttämättä edes ehtinyt syntyä. Mutta kun fanien parissa Ginga toimii yhdistävänä voimana, on helppo ajatella jokainen yksilö kuin ystäväksi. Siitä hengestä ja läheisyydestä, miten Ohun soturitkin ovat kaikkien kavereita. Minulle fanien merkitys on todella suuri kerta vietän niin paljon aikaa tässä yhteisössä. Siitä johtuen fanit toimivat yhtenä sosiaalisena tuen antajana siinä missä koulujärjestelmäkin. 
Ainakin toistaiseksi taidan pitää enemmän siitä, että faneista löytyy niin ystäviä kuin kavereita. Kumpikaan ei ole yhtään huonompi vaihtoehto ja mahdollisuuksia on aina vaikka ja mille.

2 kommenttia:

  1. Aaaah muistan vieläkin sen miten inhotti foorumille tullessa huomata, että Kiatsu on kirjoittanut kolme uutta viestiä ja on näin ollen mua kaksi viestiä edellä. :"D Sä sentään kirjoittelit kaikkea järkevää, mä vaan spämmäsin kirjoittelemalla joihinkin "hahmon plussat ja miinukset"-topiceihin 103 kertaa. :_D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. >D Hirveää kilpailua ja muistan, miten oikein huomautin ettei kannata samasta hahmosta kirjoittaa uudelleen. :DD

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.