lauantai 15. maaliskuuta 2014

Ilman irtokansia

Monista Gingan mangoista pystyy löytämään irtokansia, jos ajatellaan ensimmäisiä julkaisuja. Sama pätee toiseen julkaisuun, mutta GNG:n kohdalla kolmannen jälkeen ei ole havaittavissa irrallisia kansia. Weedissä on vain toiseen julkaisuun asti irtokansia.

Ensimmäisen ja toisen julkaisun osia.
GNG:ssä kannet ovat kovin erilaisia, jos niistä poistattaa irtokannet. Weedissä ja Orionissa kun ne ovat tismalleen samanlaiset, paitsi värit ovat harmaammat. Oma GNG:n kolmas julkaisuni on kontaktimuovattu, mutta omien tietojeni mukaan siinä ei esiinny vastaavanlaisia kannellisia hienouksia. Ne ovat kuulemma kuviottoman vaaleanruskeita tummanruskean tekstin kera.

Ehkä ekologisesti ajatellen irtokannet voivat olla ihan hyvä juttu. Mutta Weedin ja Orionin puolella ne eivät saa minulta osakseen kannatusta. Useimmiten irtokansien kyseessä ollessa koen kansien helposti valuvan/liukuvan eri suuntiin ja obin mukana ollessa yhdistelmä on vielä pahempi.

Joskus olen miettinyt uusimpien mangojen irtokansien teippaamista. Ehkei se kuitenkaan ole hyvä keino ja olen huomannut pelkästään mangan iän kuin asettavan irtokansia paremmin. GNG:n ensimmäisen ja toisen julkaisun kohdalla on mielestäni juuri käynyt näin. Nehän ovatkin erinomaisia irtokansijulkaisuja monimuotoisten kansien kera.

8 kommenttia:

  1. En ole ikinä tajunnut miksi pitää mukana olla irtokannet, turhaa paperiroskaahan se on. Sama monien erikoisjulkaisu DVD:eiden kanssa jotka ovat sen irtonaisen pahvikotelon sisällä, tuleehan siitä ihan arvokas vaikutelma että on joku irtonainen läpyskä päällä, mutta kun se sitten on aina jossain hukassa ja muutenkin ärsyttävän tarpeeton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Levyjen kanssa tuo on nimenomaan ärsyttävää. Onneksi suomimangoissa ei ole irrallisia kansia, jolloin samanlaista rumbaa ei tule.

      Poista
  2. Miksi obit ovat niin haluttuja? Ovatko ne harvinaisia vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. GNG:n kohdalla obit ovat harvinaisempia, mikä voi lisätä niiden halukkuutta. Muuten obeja saakin helposti uusien mangojen mukana.

      En oikeastaan tiedä ovatko obit niin haluttuja suomalaisten kesken, ehkä enemmän japanilaisten keskuudessa. Onhan niissä oma tyylikkyytensä ja jotain pientä infoa mukana.

      Poista
    2. Monesti näen kyselyitä obien perään. Mitä nämä edes ovat? Minusta ne näyttävät vaan jälleen kerran tarpeettomalta paperisilpulta...

      Poista
    3. Eräänlaisia läpysköjä, jotka on kiedottu mangan ympärille.

      http://hopeanuolentomodachi.blogspot.fi/2012/08/orionin-18-osa-ja-postikortti.html
      - Ehkä huono esimerkki, mutta tuo vihreä tuossa.

      Poista
  3. Jos irtokansia oli vain toiseen julkaisuun asti niin ovatko nämä mangat "harvinaisempaa/halutumpaa herkkua"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Weedin kohdalla esim. Uru on sanonut toisen julkaisun myyvän huonosti, jolloin en usko että ne olisivat halutumpia. GNG:n kohdalla taas voisin kuvitella esimerkiksi neljännen julkaisun olevan halutumpaa extrojen takia. Mutta jos julkaisuja saisi obien kera asia olisi aivan toinen.

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.