sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Miten Sniper pääsi Rikin kädeksi?

Aina niistä ajoista lähtien, kun Sniper on puuhannut johtajansa Rikin selän takana tai aiheuttanut ongelmia Benin joukolle on meitä faneja mietittänyt kysymys siitä, miten dobermanni on edes päässyt Rikin upseeriksi.

Hopeanuoli mangan ensimmäisessä osassa Rikin kerrotaan olevan kahdeksan vuoden ikäinen. Tässä vaiheessa Riki toimii vain Gohein metsästyskoirana eli villikoirista koostuvaa laumaa ei ole ehditty koota. Tämä taas tapahtui noin puolen vuoden päästä, jolloin lauma saatiin kokoon ja oletettavasti Sniperkin löysi tiensä upseeriksi tuolla välillä. Muistinmenetyksen seurauksena Riki on aloittanut kokonaan uuden elämän kun hän ei muista poikaansa eikä muuta aiempaa elämäänsä.
En näe sitä loogiseksi, että Sniper olisi ilmoittanut itsensä Rikille ennen lauman perustamista eli näinä metsästyskoira-aikoina. Voi olla mahdollista, että dobermanni olisi kuullut Rikistä ja puheet koirasta olisivat kantautuneet teille tuntemattomille. Mutta tässä kohtaa Sniper olisi kaivannut jonkun syyn sille, miksi se olisi toiminut tuolla tavoin. Eli miten hän olisi itse päässyt tilanteesta hyötymään?

Kun ajattelee lauman perustamista niin pelkästään johtajan kädet alkavat muodostaa lauman tukijalkaa. Voin siis kuvitella Sniperin olevan ensimmäisiä käsiä ja muiden metsästyskoirien tulevan toisina. Ehkä Sniperillä olisi tässä kohtaa tärkeämpi merkitys ja hän osasi neuvoa Rikiä enemmän armeijaa koskevissa asioissa (Sniperin sotakoira-nimitys Meteor Ginissä sivulla 43).

Sniper ja Riki olisivat voineet käytännössä ottaen törmätä toisiinsa puolisattumalta, jolloin Riki olisi voinut paljastaa omista laumatavoitteistaan ja Sniper omasta osaamisestaan, jolloin se olisi päässyt oikeaksi kädeksi. Vaikka onhan tuo kieltämättä mielenkiintoinen ajatus, että kuinka kaukaa Rikin piti lähteä ns. etsimään tätä kumppaniaan. Uskoakseni ei kuitenkaan hyvin kaukaa, jos ajattelee Beniä, Crossia, Mossia ja muita.

Sniperin iästä ei puhuta GNG:n puolella juuri mitään ja aiempaa taustaakaan ei ole valotettu sen kummemmin. Sniperin luonnetta miettiessäni en usko, että hahmo olisi ollut alussa kiltti ja muuttunut pahaksi vaan se olisi ollut jo tuossa vaiheessa hieman päästään naksahtanut ja nähnyt tilaisuutensa otolliseksi. Vai olisiko Sniper tullut mustasukkaiseksi siitä, että se alkoi menettää asemaansa Rikin silmissä ja ruvennut katkerana juonimaan Rikiä vastaan ja havittelemaan johtajan paikkaa? Tuossa voi silti olla jotain perää, vaikka puolen vaihtoon en tämän hahmon kohdalla uskokaan.

Näistä teoista mitä dobermanni on saanut aikaan voimme huomata Sniperin olevan todellisuudessa ovelaa sorttia. Voisin siis kuvitella, että Sniper osasi kätkeä ja piilottaa itsestään tämän puolen ja käyttäytyä Rikin edessä nätisti. Ja näinhän se taisikin mennä. Se on mielenkiintoista, miten Riki ei saanut kuulla upseerinsa touhuista. Nyt kun ajattelee niin ainoastaan Gin, Smith ja Ben taisivat olla sellaisia jotka pääsivät asiasta jäljille. Miksi siis he eivät kannelleet johtajalleen Sniperistä? Vai pelättiinkö sitä, että Rikillä oli liian vahva luotto upseeriinsa jolloin mitään ei voitu ns. tehdä? Rikin kiireellisyydellä on varmasti osuutta asiaan, mutta kummaa etteivät kaksikon välit olleet niin läheiset vaan Sniper sai mennä miten lystäsi. Miksihän Riki ei välittänyt upseerinsa kulkemisestaan ja syvemmälle mentäessä näyttäisi kuin Sniperillä ei olisi enää mitään valtaa laumassa. Riki olisi siis voinut jättää dobermannin hyödyttömyyden ja näiden selän takana tehtyjen touhujen takia milloin vain.

12 kommenttia:

  1. Entä jos, Riki pudottuaan, ja muistinsa menettettyään lähtikin harhailemaan ja oli käytännössä eksynyt. Dopermanni haastoi riitaa... jostain syystä, vaikka ruoka? Ja hävisikin Rikille. Mutta muistin menettänyt Riki taas olisi näyttänyt pehmeän puolensa.... Entä jos Muistin palattua osittain, siten että vaikka karhun kohdatessaan Riki olisi muistanut tai kuullut tappaja karhusta ja kokenut suurta vihaa. Ilman muistia ei ole menetettävää ja kun on oikeuden tuntoinen olisikin päättänyt tehdä jotain asialle. Ja Sniperin tavanneena pyytäisi tätä mukaan. Jolloin Rikin suunnitelma kasata koira armeija paljastuisi Dopermannille joka valtaa himoitsevana tarttuisi tilaisuuteen aikoen hyödyntää muistin menettäneen vanhuksen toimet omaksi edukseen. Ja siksi olisi mukana? Voisiko olla.. että Sniperista olisi ollut jopa hyötyä Rikille?

    - Vain ajatuksia edelleen siitä mitä jo kirjoitit. Hyvin ajateltu Kiatsu! Laittoi omat rattaat pyörimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä ja kohdannut Sniperin melko nopeasti. Tuosta tulee ihan mieleen se, miten John yritti haastaa Rikiä ja saksanpaimenkoira kuitenkin ryhtyi palvelemaan Rikiä hävittyään. Miksei jotain vastaavaa olisi voinut käydä tässä tilanteessa.

      Muistin menettäminen taas ei vaikuta siltä, että se olisi unohtanut Akakabuton vaan kaiken muun, josta Riki olisi voinut lähteä kaikkea rakentamaan.

      Poista
  2. Hieman päästään naksahtsnut kohta sai minut repeemään... toisaalta minä luenkin tätä kolmelta aamuyöllä jolloin normaalit ihmiset nukkuu...:, D ♡♥♡

    VastaaPoista
  3. Haa, minäkin olen pohtinut tätä.

    Tai itseasiassa en niinkään sitä, miten Sniper pääsi Rikin laumaan upseeriksi. Sniper on kuitenkin kaiken kaikkiaan käsittämättömän taitava ja vahva. Sniper on siinä mielessä myös hyvin ovela, että kukaan ei osaa ennen joukkojen hajaantumista arvata Sniperin olevan petturi vaan se tulee kaikille yllätyksenä. Riki on kuitenkin huomattavasti vahvempi, joten Sniper ei ole syystä tai toisesta tuolle pärjännyt ja kenties laumaan liittymisensä jälkeen Sniper on jäänyt odottamaan sopivaa tilaisuutta edetä johtajaksi ollessaan jo valmiiksi niin korkeassa asemassa, mutta sitten Gin tuli ja pilasi kaiken. (Toisaalta sanottiin myös Sniperin kahdehtivan Beniä, joka oli kaikkien suosiossa.)

    Kaikkein eniten olen kuitenkin aina ihmetellyt sitä, miten Riki ei tajunnut millainen mätämuna Sniper oikein on. Tietysti johtajalla on paljon velvollisuuksia, mutta Sniperin upseerin asema kielii Rikin suosiosta ja luottamuksesta.

    VastaaPoista
  4. Itsekin ihmettelen sitä, miten Riki ei huomannut Sniperin katoamista. Upseeri kun on kuitenkin Oun laumassa se korkea-arvoisin jäsen, luulisi, että Riki olisi pitänyt tämän lähellään ja pohtinut sotasuunnitelmia. Tai sitten Riki vain antoi Sniperin mennä, mutten kyllä ymmärrä miksi se olisi niin tehnyt. Luulisi myös, että upseerin poissaolo Suuresta taistelusta olisi herättänyt johtajan huomion.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse kuitenkin oli kuitenkin Akakabutosta. Riki ei tainnut ehkä enää oikein välittää mistään muusta kun tämän tappamisesta koston takia, joten en itse yhtään ihmettelisi jos se olisi unohtanut Sniperin Suuressa taistelussa. Ja Ben... kuten kaikki sen tietävätkin on selvästikin kaamea perseennuolija, joten ei ihme että se veisi suosiota Sniperilta ja raahaisi laumaan mukaan muita "ärsyttäviä pikkusinttejä" (Cross, Smith jne.) joilla ei tunnu olevan mitään yhteyttä upseeriin ja kiinnostusta tämän asemaan. ;)

      Poista
  5. hei mistä sinä sait nuo hienot remasteroidut GNG-kuvat?ovat muuten hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netin sisältöä ja tarkemmin en voi kertoa, koska kyseessä waretussivusto.

      Poista
  6. vai niin.no ei sitten.kiitos kun kerroit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä siis koskee blogin kautta, koska se on säännöissä kiellettyä. Voin kyllä muuta kautta vinkata mm. sähköpostilla.

      Poista
  7. ei tarvitse ei kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvä. Näitä blogissani olevia anime- ja mangakuvia saa tosiaan käyttää.

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.