perjantai 21. helmikuuta 2014

Pyyhe kenttään

Pitihän aihetta yrittää piilotella hankintojen nimellä, jotta jännitys säilyisi kyllin pitkään. Olen jälleen onnistunut hankkimaan itselleni erään uniikin harvinaisuuden, johon otsikon nimikin jo viittaa.

Urumissa oli myynnissä tammikuun alussa TopSangyon valmistama Weed-pyyhe siinä 200 € hinnalla. Lisäsin tuotteen ostoskoriin ajatellen helmikuussa koittavia 18-vuotissyntymäpäiviäni. Kanta-asiakaskortin avulla hinta lievittyi hieman päälle kymmenellä eurolla, mikä nostatti pyyhkeen saamisen halua entisestään.

Alla olevan pyyhkeen lisäksi on olemassa sporttipyyhe, jonka voi katsoa täältä.

Pyyhe on tämän hetkisen kokoelmani helmiä ja usean viikonkaan jälkeen pyyhkeen ihailu ei ole kadonnut mihinkään. Minulla sattuu olemaan jo kaikki kangasjulisteet, jolloin Weedin pyyhe täytti upeasti huonettani kokoelmahyllyn alta. Laatu on kuin uuden luokkaa ja oheistuotteen materiaali tulee hyvin esille: puuvillan ja pyyhkeen pinnan huomaa selkeästi. Kun taas kangasjulisteet ovat pyyhkeeseen verrattuna varsin ohuesta materiaalista valmistettuja.

Weedin väri on pistänyt silmään tuolla kuvalla jo CD:n kanssa, mutta väliäkö sillä. Sävy ei ole mielestäni niin yksiselitteinen (fanartissakaan).

Pyyhkeen saapumisen seurauksena olen siirtynyt eteenpäin imppaajana. Haistelen mielelläni vanhoja/uusia mangoja, mutta jotenkin pyyhkeessä on aivan oma, ihana ominaistuoksunsa.

Pyyhkeeseen oli myös kiinnitetty ylläoleva TopSangyon lappunen.

Muuten ei ole tullut osteltua mitään kiinnostavaa. Tosin pari päivää pyyhkeen ostamisen jälkeen Ginga.fin kauppaan tuli GNG:n lautapeli. Aluksi se jossain määrin harmitti, mutta 250 € olisi minulle kuitenkin liikaa lautapelistä, jolloin pyrin halvempaan hintaan. Mielestäni lautapeleihin törmää edes jotenkin satunnaisesti, mutta esimerkiksi tuohon Weedin pyyhkeeseen ei juuri koskaan.

Tammi- ja helmikuun puolella saatiin Weedin taidekirja ja Gaiden. Kumpikaan ei tuottanut erityistä pettymystä: ainoastaan Takahashin haastattelun lukeminen oli vähän kyseenalainen juttu graafisen suunnittelun kohdalta. Mutta teoksesta riittää iloa myös ulkomaalaisille faneille sillä kieli ei estä ihailemasta upeita taideteoksia. Gaiden ilahdutti vuorostaan positiivisesti Lonely Ronin ensimmäisellä osalla, Melin tarinalla ja Takahashin tositapahtumiin perustuvalla kertomuksella Hanakosta.

Toisena harvinaisuutena tulee Ginga no Inutachin ensimmäisen julkaisun saaminen. Mangaa ihailin jo Yukin blogin puolella värisivujen osalta ja tällaiset vaikeat tapaukset vetävät minua puoleensa. Onneksi nykyään näiden harvinaisempien mangojen saaminen on helpottunut.

Nyt ei ole varmaan tulossa mitään ihmeimpiä. Haluaisin jo vähitellen saada erään julkaisun, mutta jouduin siirtämään sitä pyyhkeen takia. No, nähtävästi pitäneen ottaa asia uudelleen puheeksi jos muuten on hiljaista keräilyn suhteen.

8 kommenttia:

  1. Puuvilla on aika vahva oletukseni pyyhkeen materiaalista, jos vertaan sitä muihin pyyhkeisiin.

    Postauksesta jäivät pois aiemmin hankitut lasinaluset (katso Ginga huoneessani video - GB, Mel, Sasuke, Kurotora ja Moss). Lisäksi sain Gaidenin yhteydessä toisen Takahashin nimmarikortin Rikin takakannen kuvalla. Pitäisi varmaan toisesta hankkiutua eroon.

    VastaaPoista
  2. Voisitko tehdä kuvapostauksen kokoelmastasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota postausta on tosiaan pyydetty jo aiemmin. Maaliskuulla voisi ihan hyvin olla paikka sen mahdolliselle luomiselle. Hyvin vähän vain kuvapostauksista näissä muodoissa välitän. Mutta voihan sitä yrittää, kun kiinnostusta löytyy muiltakin. ~

      Poista
  3. Vau! Tuo pyyhe on kyllä nätti, vaikka itse en sitä välttämättä kokoelmaani halua siksi, että minulta löytyy mielestäni "hienommalla" kuvalla varustettu kangasjuliste seinältäni. Noiden säilöminen on muutenkin melko hankalaa, joten taitaa jäädä omalta osalta hankkimatta, ellei sitten tule tosi halvalla eteen.

    Onko tuo pyyhe ihan siis "pyyhekangasta" vai jotain muuta? Samanlaista kuin kangasjulisteissa vai miten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyyhe on pyyhekangasta. Kangasjulisteet ovat selkeästi ohuempia ja pinta sileämpää kuten jo mainitsinkin.

      Poista
    2. Ahaa, no niin ajattelinkin. Piti vain varmistaa. Olit tosiaan sen tuohon tekstiin laittanutkin, sokea minä..

      Poista
  4. Ihana tuo pyyhe. :3 Onko tuo ihan semmoisen normipyyhkeen kokoinen?

    VastaaPoista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.