lauantai 7. joulukuuta 2013

Yllätys

Tein tähän väliin pienoisen yllätyspostingin siltä varalta, ettei se onnistuisikaan. Postauksen seurauksena tekstit siirtyvät yhdellä eteenpäin ja Hougenin mahdin kaatumiskirjoitelma nähdään tammikuun tienoilla.

Alla on siis video, jossa olen kuvannut Weed Pachinko mainoslevyn katsomista siltä seisomalta, kun olen levyn saanut. Jos olisin kuvannut kännykälläni ääneni olisi ollut vähän realistisempi, mutta videon laatu taas huonompaa.

 

Omasta mielestäni kuvalaatu on pääpuolin hyvä bloggerillakin ja se ei joutunut kärsimään kovin paljoa. Istuin kuvatessani jakkaralla, koska muuta korkeata alustaa ei löytynyt ja silloin käsieni olisi pitänyt olla ihan suorassa. Ehkä olisin voinut pitää käsiäni vielä enemmän tiiviimmässä ja laittaa jalkani toiseen asentoon. Mutta eipä kuva lähde hortoilemaan läheskään niin paljon kuin se voisi. Kun keskityn katsomaan videota en edes huomaa vapinan tapahtumista ja toivon ettette tekään keskity siihen varsinaisesti.

Lopusta leikkasin kokonaan pois sellaisen pätkän, jossa otan levyn pois ja kerron miten minulle voi mm. ehdotella mahdollisia videoita. Kunhan ne eivät ole musiikkivideoita, vaan voin kuvata niitä itse.

Youtube-tiliä en omista, jolloin videot on postattava Bloggerin kautta. Tämä ei haittaa itseäni, koska inhoan Googlen ja Youtuben yhdistymistä. Tällöin video esiintyy blogissa hieman kapeassa muodossa ja sitä ei kannata ryhtyä katsomaan koko näytöllä. Uskon videosta saavan irti suht hyvällä laadulla, vaikkei sen esityskoko olisikaan niin suuri.

Jos on jotain kysymyksiä/ideoita videoon liittyen niin heitelkääpä pois.

6 kommenttia:

  1. Wow, olen aina halunnut nähdä Pachinko mainoslevystä videon. Hieno postaus tämäkin, tykkäsin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla. Joskus tästä oli netissä ihan virallinenkin videonsa, mutta se on näköjään poistunut.

      Monihan kuvailee videoita esim. siitä, kun laulaa alku- tai lopputunnaria japaniksi. En ihan omalla äänelläni kuitenkaan uskaltaisi. Varsinkin kun ääni vielä muuttuu muutenkin raa'asti.

      Poista
  2. Vitsi toi oli mahtava! Mä oon kans halunnu aina nähä ton :D Kiitos sulle kun teit tämmösen!

    Ja jos videoita haluat kuvailla, niin voisit tehdä jonkin mangan arvostelun videon muodossa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että video on ilahduttanut monia. :D

      Ei hullumpi ehdotus, mutta sinänsä vaikea toteuttaa, kun en halua kovinkaan/juurikaan näkyä videoissa. Ehkä sitten tulevaisuudessa.

      Poista
  3. Ainakaan ei mainoksesta puutu tehosteita ... :D

    VastaaPoista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.