lauantai 21. joulukuuta 2013

Jaksaako koirapahikset kiinnostaa?

Akakabuton kukistamisen jälkeen sarjassa on ollut mukana koiravihollisia kuten Hougen ja Masamune. Jaksaako koiraviholliset ollenkaan kiinnostaa vai onko ne nähty jo?

Kunnioitan hyvin paljon ensimmäistä päävihollista, Akakabutoa GNG:ssä, jolloin nalle kuuluu vihollisten parhaimmistoon. Mutta taso ei ole huonontunut ollenkaan Hougenin tultua valtaan, vaikka kyseessä onkin koirahahmo. Masamunekin on tähän asti vaikuttanut varteenotettavalta Orionin pääpahikselta. Saahan koira Weedin mm. pahaan ahdinkoon ja kuristusotteeseen.

Mielestäni juuri nallejen kanssa on ylipäätään se ongelma, ettei niiden ajatusmaailmaan pääse käsiksi. Mangassa kyllä nähdään karhujen ajatukset kuvattuina, mutta ei se ole täysin sama asia, koska ne eivät kumminkaan kommunikoi koirien kanssa. Itse en ensimerkiksi pidä siitäkään, että juuri nallevihollisten kanssa tahti on nopeatempoisempaa, jolloin yksittäisiä hahmoja tapetaan surutta. Koirahahmojen kanssa kohtaamiset ja tilanteet tapahtuvat selvästi harkitummin, jolloin lukija/katsoja pysyy perillä ja huomaa nyt vaikka sen Leftyn kuolevan taiston aikana. Eli määrällisesti ja taktiikan kannalta koirien keskenäinen taisteleminen on erilaisempaa kuin karhujen kanssa. Koira- ja karhuvihollisten julmuuskin onnistuneen olevan samaa luokkaa.

Jos sarja jatkuu vielä Orionin jälkeen tai Masamune saadaan kukistetuksi tulee kyllä varmasti ongelmia sen suhteen, että mitä seuraavaksi. Voidaanko luoda enää Hougenia ja Masamunea mahtavampi hahmo ja kestääkö se?

Mielestäni ei ainakaan kannata lähteä sille linjalle, että tehdään vielä seuraavasta mahdollisesta koiravihollishahmosta näkyvästi parempi kuin edeltäjästään. Takahashihan kertoi tehneensä Masamunesta vahvemman hahmon kuin Hougenista, jolloin samaa periaatetta ei ole järkeä jatkaa. Silloin näitä hahmoja ruvetaan kyseenalaistamaan johtajina ja muilta eri osa-alueilta. Se on vanhempi kuin se, se on vahvempi kuin se... Ymmärrättehän? Vaan on mietittävä miten saadaan uutta ja erilaista, mikä ei ole lainkaan helppo tehtävä.

Kuten aiemmista mielipiteistäni voi huomata miellän koiraviholliset paremmiksi vastustajiksi kuin karhut. Takahashi on kokeillut erilaisia eläinvihollisia, mutta nyt pääpaino jääneen koirahahmoihin. Itse en juurikaan toivo, että eläinhahmoja kokeiltaisiin uusina vihollishahmoina kun se ei onnistunut niin hyvin esimerkiksi makakien suhteen. Niin, mitä vastustajia sitä voisikaan enää olla? Vai saako samojen ideoiden uudelleenkäyttäminen myötähäpeän partaalle? Ainakaan itse en innostu sellaisesta ideasta kuin tiikerit vihollisina ja vastaavanlainen voisi vaikuttaa sarjaan jopa negatiivisesti.

Mutta vastauksena aiheen kysymykseen on kyllä ja ei. Uskon fanien olevan tyytyväisiä siihen, että nyt vastapuolta pystytään ymmärtämään ja seuraamaan paremmin, kun ne ovat samaa lajia. Ongelmaksi tulee vain uuden vahvan vihollisen luominen. Tottakai se haluaisi alueita itselleen ja voisi olla samalla tavalla julma edeltäjiensä tapaan. Mutta miten hän erottuisi vihollisena muista? Strategiat ja menettelytavat voisivat olla selvästi toimivia tapauksia erilaisuuden luomiseksi.

Ei vastaus tarkoittaa tässä sitä, että usko kestävän vihollishahmon luomiseen alkaa horjua ja kaivataan jotain uutta, jolloin koirat ovat vain koiria. Hyvin alussa on ollut Neron ja Bluen tapaisia pieniä pahiksia, kunnes Hougenin jälkeen nähdään Venäjän sotakoiria vastustajina. Takahashi näyttäisi siis osaavan ideoida hahmojensa suhteen, jolloin en näe mahdotomaksi sitä että Masamunen jälkeen olisi mahdollista saada kestävä vihollinen. Kunhan vain tiedostetaan se milloin ollaan tultu tien päätökseen vihollisten ja itse sarjan suhteen.

8 kommenttia:

  1. Minusta Orioniin voisi Masamunen jälkeen tulla joku tälläinen Sniperin tyylinen tyyppi, joka manipuloisi jonkun Ouun sotureista puolelleen esim. Joku Weedin pennuista. Tämä manipuloija hoitaisi suurimmaksi osaksi kaiken. Tämä "uhri" uskoisi pahista miten vaan, mutta hoitaisi tappelut armeijansa kanssa, niin että pahis voisi kaapata sitten myöhemmin vallan. Ja Orion ja muut eivät haluaisi hyökätä tämän kimppuun, koska Se olisi Weedin pentu yms.

    kai tästä jotain selvää sai xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta kuviosta tulee mieleen Sirius ja Kamakirin veljet sillä ainakin Orionissa pentua on johdateltu moneen eri suuntaan. Tilanne lieneen tosin nykyään parempi/selvempi.

      Poista
    2. Tuotahan hieman sivuten GDWO:ssa Sirius päätyy Oun vihollisjoukkojen (Kamakirin poikien) puolelle noiden pelastettua tuon. Ihan noin pitkälle siinä ei mennä, mutta Sirius kuitenkin kääntyy ainakin hetkettäisesti omiaan vastaan ja taistelee Orioninkin kanssa.

      Poista
    3. Tuo tapahtuneen Orionin 10-11 aikana ja täältä löytyykin kympistä eräänlainen juonitiivistelmä. Tosin ihan näissä uusissa osissa minulle on epäselvää ylipäätään koko Sirius.

      Poista
  2. Itse tykkään enemmän Akakabutosta juuri siksi, että se on arvaamaton ja ns. ylivoimainen pahis. Vähän kuin kaikissa sarjoissa pahikset ovat aina suuria ja niiden voittaminen tuntuu mahdottomalta, niin kuin nyt Akakabutonkin kohdalla. Toki näin aikuisiällä arvostaa enemmän pahisten motiiveja, joita Akakabutolla ei varsinaisesti ole ja ehkä osa syy Akakabuto ihailuuni on sen nostalgisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ja näinhän se olla ja pitää. Jos vertaa Akakabutoa Hougeniin niin tanskandoggissa minua hävettää nämä sisäiset heikkoudet, joiden seurauksena koira putosi ja korkealta alas. Onneksi tällaista ei tapahtunut ensimmäiselle pahikselle, Akakabutolle.

      Poista
  3. Olisi mielenkiintoista nähdä ihminen koirien vihollisena. Tähän mennessä suurimmalta osin ihmiset ovat olleet koirien puolella/hyvin pienessä osassa, joten olisi kiinnostavaa nähdä, miten koirat ihmisiin suhtautuvat ja miten ne ihmisille pärjäävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri kun tuijottelin tätä tekstiä tänne tuli kommentti!

      Niinpä. Elättelin suurempaa toivoa Kurohabaki Jinemonin suhteen, mutta hänen roolinsa jäi samalla tavalla pieneksi.

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.