tiistai 24. joulukuuta 2013

Karu Kamakirin kohtalo

Mietin yhteen väliin Weedin Jeromen laumasta erottamista. Weedin toiminta hämmästytti kyseisessä tilanteessa paljon ja muita vastaavanlaisia tilanteitakin löytyy. Hyvänä esimerkkinä voisi olla Kamakirin kohtalo. Olisiko Weedin pitänyt tehdä asialle jotain?

Seitsemännellä levyllä ja mangassa 26 nähdään Hiron ja Kamakirin taistelu. Hiro ei voi aikuisiälläkään unohtaa irlanninsusikoiran tuomaa tuskaa isänsä taposta ja toisen silmänsä riistämisestä. Taistelun aikana johtoasema vaihtelee, kunnes se siunaantuu Hirolle, joka repii Kamakirin kulmahampaat ja kivekset irti. Viiksivallu jää kyynelehtimään yksin häviönsä perään pahaenteisten korppien lennellessä hahmon yläpuolella.

Kuten mainittua niin Weedin toiminta tässä tilanteessa on ihmetyttänyt, koska hahmo tuo kumminkin toistuvasti esiin moraalisia ajatuksia elämästä/kuolemasta ja oikeasta/väärästä. Fanit ihmettelevätkin kun Weed ei sano juuta eikä jaata tapahtuman aikana/jälkeen. Alkuperäisessä versiossa, mangassa hahmo ei olekaan mukana, vaan Kamakirin tuomio on merkittävästi nolompi. Hän joutuu pyristelemään hengestään Ginin edessä eikä Battin joukot tarjoa hänelle minkäälaista apua. Tällöin voimmekin vain miettiä animen tilannetta kerta Weed ei ollut mangan tilanteessa läsnä.

Mielestäni Weedillä oli täysin samanlainen tilanne kuin Hirolla. Hän oli valmis kohtaamaan Hougenin (= isänsä murhaajan) ZTB-iskulla mikäli Gin alkaisi oikeasti olla vaarassa. Mutta kun hänen isänsä pääseekin vapaaksi Weed ei tunne enää tarvetta tappaa Hougenia ja hänen suhtautumisensa muuttuu, jolloin moraalinen ajatus pysyy yhä taustalla. Eli jos Gin olisi tapettu en uskosi Weedin samanlaiseen oikeudentajuun kuin mitä nähdään saagan loppupuolella. Vai näkisikö Weed Hougenin yhä vähemmän pahana?

Ehkä juuri tästä syystä johtuen Weed koki tilanteen Hiron ja Kamakirin väliseksi, jolloin ei ns. voinut mennä väliinkään. Tuskin johtaja olisi kaivannut vastaavanlaista estelyä, jos hänen isänsä olisikin murhattu.

Mielestäni myös Rikin ja Ginin kanssa vallitsi sellainen ajatus, jossain määrin että koirat vastasivat itse omista teoistaan ja asioistaan. Tietenkin johtajat voivat puuttua niihin, jos ne vaikuttavat olennaisesti esimerkiksi laumaan. Kamakirin ja Hiron asiat olivatkin näin ollen kaksikon välisiä. Weedillä ei ollut osaa eikä arpaa kyseisiin kiistoihin. Jos hän olisi mennyt väliin miten koira olisi voinut vaikuttaa koko tilanteeseen ja sen syihin? Weed olisi jäänyt huuli pyöreänä ihmettelemään.

Moraalisesta näkökulmasta katsottuna nimenomaan jonkun (= Weedin?) olisi pitänyt tehdä asialle jotain. Mutta kun mietimme noidankehässä oikeutta ja anteeksiantoa emme voi olla koskaan tyytyväisiä. Kamakiri tappoi Hiron isän ja Hiro murhaajansa. Pääsemme tilanteeseen, jossa kumpikin on saanut osakseen oikeutta ja kaltoinkohtelua.

1 kommentti:

  1. Huhhuh, miten kauan jälkimuokkausten tekeminen tekstiin vei. Mutta toivottavasti se olisi nyt saavuttanut virallisen muotonsa.

    Joka tapauksessa pointti oli juuri Weedin kyvyttömyys koko tilanteessa, vaikka usein ollaankin miettimässä hahmon tekemiä virheitä tms. Kamakiri ja Hiro tilanteessa hän jää ainakin minulle täysin kädettömäksi ja en osaa löytää perusteluita sille, miksi Weedin olisi pitänyt toimia toisin.

    VastaaPoista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.