perjantai 5. heinäkuuta 2013

Mangan kuvavirheet sarjoittain

Ginga-mangoissa on joitain kuvavirheitä, joissa hahmolta saattaa puuttua esimerkiksi kuvioita. Päätin sitten tehdä postauksen niistä virheistä, jotka muistan aina ja joihin silmäni helposti takertuvatkin. Olisihan näitä virheitä enemmänkin, jos oikein tutkimalla tutkisi. Mutta nämä riittävät tähän postaukseen.
Ensinnäkin Hopeanuolen neljännestä osasta, sivulta 123 löytyy tällainen virhe, jossa Beniltä puuttuu maski kokonaan ja se on vain viivoitettu.

Smith ja Cross ovat tätä ennen puhuneet todella rumaan sävyyn vessatavoista ja saluki erehtyy katsomaan lähellä olevaan puolisoonsa, kun ranskanspanieli ihmettelee mitä Ben tykkäisi jos kuulisi naaraan puhuvan noin tökerösti.

Viivat sopivat hyvin Crossille korostamaan nolostumisen tunnetta ja tanskandoggikin näyttää hämmästyneeltä.

Silti musta maski olisi ollut hieno, kun se on osattu värittää muuten sivun ylemmässä ja aiemmissa kohtauksissa.

Seuraava on otettu Riki mangasta sivulta 29. Kuva näyttää olevan kunnossa, mutta tarkemmin katsoessa huomaa lehmän näyttävänkin pään ja kasvojen puolesta koiralta.

Muistan miten K-13 foorumilla tämä kuva jaksoi huvittaa. Yoshi piirtää automaattisesti koiria, jolloin muut eläimetkin alkavat muistuttaa näitä olentoja tai saavat sellaisia piirteitä.

Hupaisa virhe epäilemättä. Tai ehkä Akakabuto on löytänyt harvinaisen koiralehmän mangan alussa olevan saalistusretkensä aikana.

Lopuksi vielä kuva Kagetorasta kulkemassa Kenin ja muun porukan kanssa Weedin toisessa mangassa sivulla 197. Kailta puuttuu mustat ns. silmäluomet ja silmien alapuolelta kahden raidan sarja.

Ohun soturit aikovat lähteä Torahampaalle päin selvittämään mitä siellä oikein tapahtuu. Ken ottaa tästä suuren vastuun vetämällä kärkeä ja antamalla näin luvan liikkua upseerien alueella. No, Kagetora ei olisi tarvinnut vakuuttelua, vaan olisi tullut muutenkin.

Virhe ei erityisemmin haittaa, mutta kohtauksen muistan aina alkupään mangoja lukiessani. Ensimmäinen tutustumiskerta lienee tapahtui lukiessani Weedin englanninkielisiä mangoja ja ulkomaalaisella foorumillakin oli puhetta kuvasta, jonka jälkeen se onkin saanut oman erityishuomioni.

2 kommenttia:

  1. tuo ylimmän kuvan Benin "viivoitettu maski" taitaa meinata vain sitä, että Ben punastelee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla vaikka uroksella ei ole sinänsä mitään syytä punastella. Crossin kuuluu korkeintaan ollut nolostunut.

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.