keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Oheistuotteita ja päivitystä kokoelmaan

Kesätyörahoilla on tullut jälleen ostetua muutamia oheistuotteita sekä mangoja osaksi kokoelmaan.

Kesäkuun alussa Urumissa oli myynnissä Gin ja Akakabuto T-paita. Koosta huolimatta päätin nopeasti napata paidan ostoskoriin kerta tuotetta on vaikea saada Suomen puolelle.

T-paita onkin ensimmäinen Ginga-aiheinen paitani, koska en ole edes saanut käsiini Suomessa esiintyviä Weed ja Hopeanuoli paitoja kansikuvista.

Kokeilin pari kertaa paitaa yllenikin ja tykkäsin kovasti miten paita oli vähän isompi eikä muotojen mukaan kulkeva. Tällaisessa on rento olo, vaikka pelkäänkin paidan menevän käytössäni likaiseksi.

Alla Urumista ostetut keräilykortit 37, 39 ja 17-19. Näitä on tullut osteltua harvemmin, joten tuli tarve hankkia ainakin pari lisää. Nyt omistan kolmetoista keräilykorttia ja yritän vähitellen lyhentää matkaani kohti kuuttakymmentä korttia, keräilemällä.

Suomimangojakaan en ole päivittänyt kuvien kera aikoihin, joten tässä viimeisimpiä mangoja joita olen hankkinut. Kuukausittainhan näitä ostelen, mutta haluan pitää bloginikin ajantasalla moisesta.
Samoin päivitän mukaan Orionin 23. osan ja uusinkin osa pitäisi laittaa ennakkotilaukseen mikäli se Ginga.fin kauppaan ilmestyisi.

Olen aiempina vuosina ostanut Nawulfin pitämästä Hopeanuoli kaupasta GNG:n toisen julkaisun mangan osat 1-3 ja 5, joten olen tyytyväinen että sain ostettua välistä puuttuvan osan, Ginga.fin kaupasta.


8 kommenttia:

  1. Wow, tuo t-paita on kyllä sairaan upea! Tuommoinen kyllä kelpais. Itse pidän vähän isomman kokoisista paidoista, normaali kokoni olisi S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ainakin itse tykkään jos fanipaidat ovat koon isompia. :3

      Poista
  2. Itse en viitsisi paitaa pitää päälläni koska varmasti likaisin sen heti ;_; nimimerkillä. sotken aina kaiken.

    >u< Ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, paidan vaikeasti saatavuuden takia en pahemmin uskalla pitää paitaa käyttöpaitana. Ja silloinkin on oltava joku toopi alla.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitän. Harmi kun Urumiin ei tule tuota toista paitaa. :c

      Poista
    2. Eikö? :o Olet kyllä onnekas kun tuon ehdit napata!

      Poista
    3. http://www.kaksoissola.net/foorumi/viewtopic.php?f=30&t=757&start=290#p48000

      Eip. :/

      "Tuo oli pieni näyte-erä, joka saatiin vähän sattuman kaupalla eli paitoja ei todennäköisesti tule lisää. Lisäksi niiden hinnat menisivät liian korkeiksi (70-90 euroa/kappale), kun ne Japanissakin maksavat 30-40 euroa. Nuo myin ihan tarkoituksella edullisesti."

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.