keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Fandomi

Melko kiivasta keskustelua herättävä aihe ja josta voi keskustella loputtomiin. Koin omia ajatuksiani epäsuorasti esiin ja tarkastelen fandomia lähtien mitä erilaisimmille sivuteille.

Olen aina itse pitänyt siitä että täällä Suomessa meillä näkyy syvä rakkaus ja kiinnostus Hopeanuoleen. Tämä jos mikä on näkynyt lukuisissa keskusteluissa, tapahtumissa ja niiden suunnitteluissa sekä faneissa itseissään. Faneillä on paljon sellaisia piirteitä ja kiinnostuksenkohteita joiden sanoisin yhdistävän näitä ihmisiä lähemmin toisiinsa. Nähtyäni heitä kasvokkain tai muuten netissä keskustellen, olen huomannut monta kertaa miten eläinrakkaita ihmisiä fanit ovat ja miten he pitävät sisällään tärkeitä ja voimakkaita arvoja joiden vahvistajana Hopeanuoli on toiminut.

Liityin vuoden 2009 aikoihin kaikenikäisten foorumille ja täytettyäni kolmetoista, K-13 foorumille. Minulle fanien kanssa tekemisissä oleminen on tarjonnut paljon. Olen tuntenut nyt suuremmin yhteenkuuluvuutta nähdessäni muidenkin pitävän sarjaa tärkeänä osana elämälleen. Oma fanituksenikin on syventynyt äärimmäisesti ja olen tutustunut mahtaviin ihmisiin. Minä ja Hopeanuoli olemme saavuttaneet paljon, jolloin haluan olla osana faneja vastedeskin.

Hopeanuoli on tunnettu juttu täällä Suomen puolella minkä osaankin nähdä hyvänä asiana. Silti on paljon asioita joiden takia fandomia haukutaan tai siihen ei yksinkertaisesti haluta kuulua. Pääsyynä ovat tietyt henkilöt, jotka toimivat heidän näkemyksiensä mukaisesti typerästi faniyhteiskunnassa, jolloin jättäytyminen näistä piireistä on yksinkertaisesti helpompaa. Kuulen tätä usein eri faneilta: sekä niiltä jotka kuuluvat tai eivät kuulu lainkaan fandomiin. Useimmiten olen huomannut juuri samat asiat kuin he eli joku yksittäinen ihminen saattaa ärsyttää suunnattomasti tai sitten materialismi korostuu pahasti ellei jopa ole edellytys faneudelle.

Muistankin aiemmilta vuosilta muun muassa miten eri käyttäjät ovat saattaneet lähteä foorumeilta esimerkiksi riitojen takia tai koettuaansa tulleen loukatuksi. Tämä on saattanut harmittaa suunnattomasti mikäli olen henkilön persoonaan tykästynyt. Sen lisäksi minua on harmittanut miten asiaa ei ole ratkaistu tai sitä on vain juostu pakoon, jolloin pahaa oloa on levittynyt.

Materialismi korostuu näinä vuosina huomattavasti enemmän johtuen siitä miten oheistuotteita on helpompi saada kuin esimerkiksi 2000-luvun alkuvuosina. Kun tavaraa hankitaan niin siinä voi kokea että faneus vaatisi keräilytavaran omistamista, vaikkei näin suinkaan ole. Kun puhutaan aktiivisesti keräilytavarasta, laitetaan kuvia ja muuta niin tulee epävarma olo ja se mitä on aiemmin ajatellut vahvistuu. Kyse on nimenomaan siitä miten kaivataan aikoja, jolloin henkinen faneus oli suuremmassa osassa kuin materialistinen. Ollaan pettyneitä siihen miten tavara on ottanut suuremman paikan kuin mitä sen pitäisi ottaa ja näin korostuu vähemmän sarjan tärkeys itselle ja sellaisenaan.

Minä myönnän olevani keräilijä ja fani. Lähdin alunperin keräilemään mangaa, jotta saisin konkreettisemmin tietoa sarjoista ja hahmoista, vaikken japaninkieltä osaakaan. Vähitellen kiinnostuin muistakin oheistuotteista ja halusin hankkia näitä omaksi ilokseni.

Materialismi ei siis missään vaiheessa vahvistanut faneuttani, mangat pikemminkin tiedon osalta jota pystyi lukemaan netistäkin. En näe tavaraa tärkeäksi statukselleni tai faniudelleni. On kyse siitä kuinka paljon minä rakastan tätä sarjaa ja niistä hyvistä, voimaannuttavista henkilökohtauksista kokemuksista joita olen saanut. Sisällä kumpuavasta henkisestä rakkaudesta, jonka fani määrittelee ja tuntee.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan että keräilytavaraa hankitaan. Se osaa olla todella kallis harrastus, joten ihmiset saavat mielensä mukaan laittaa rahansa siihen. Loppujen lopuksi ollaksesi fani, sinä et tarvitse mitään tavaraa ympärillesi.

Palatakseni faneihin ja riitoihin niin muistan hyvinkin kun niitä on esiintynyt. Vanhoilla riidoilla ei ole nykyään enää mitään merkitystä, mutta mikäli syntyy vastaavanlaisia tilanteita voi aiempia tapahtumia tulla muistikuvina mieleen. Ja jos tilanteet ovat olleet huonoja tai päätyneet sellaisiksi, vaikuttaa se siihen minkälaisen kuvan ihmisestä muodostaa sanojen ja tekojen lisäksi.

Kaikista ihmisistä ei voi pitää, mutta heidän kanssaan olisi silti syytä tulla toimeen. Kohtaan joka päivä sellaisia ihmisiä joiden aiempi ärsyttävyys on vaikuttanut käsitykseeni heistä. En kiellä sitä ettenkö osaisi nähdä hyviä puolia, mutta mikäli jos juuri mainittu aiempi ärsyttävyys korostuu esimerkiksi loukkaavilla tai henkilökohtaisilla mielipiteillä, piilee takaraivossani inhon tunne, jota en tosin tuo esille.

Minä itse pyrin siihen että tulisin kaikkien kanssa toimeen ja en loukkaisi ketään sanomisillani tai teoillani. Jos näin käy niin olen kykeneväinen pyytämään anteeksi käytöstäni. En koe välttämättömäksi puuttua ihmisten riitoihin, jos minulla ei ole osallisuutta siihen esimerkiksi sillä että minulta pyydetään mielipidettä. Toivon ja haluan vain että asioista voidaan keskustella ja sopia.

Mietin myös silloin tällöin sitäkin, minkälaisen kuvan juuri minä mahdan antaa ihmisille? Voin helposti kuvitella että jotakuta ärsyttää minussa viestien kirjoittamiseni tai kuukausittainen keräily. Jälkimmäisen olen halunnut pitää sellaisena etten hehkuttelisi tai levittelisi kuvia netissä liittyen keräilyyn. Tämä tuntuu vain jatkuvasti ärsyttävän ihmisiä ja hermostuisin siihenkin miten saisin ottaa kuvia uudelleen päivittämisen ollessa aktiivista. Viestien kirjoittaminen taas on päätettävissäni, se ei estä sinua kirjoittamasta eikä minua pitäisi näin kontrolloida toimimaan jonkun käskyjen mukaisesti.

Olen vahvasti sitä mieltä ettei yhden tai useamman ihmisen pitäisi olla este omalle faneudelle tai sen edistämiseksi. Pitää vain päättää haluaako heidän hallitsevan sinua vai haluatko nimenomaan toteuttaa faneuttasi sen itsensä takia?

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa tekstä, samat ajatukset pyörineet itselläkin mielessä, osaat mielettömän hyvin pukea kaiken tuon sanoiksi. :3
    Sai itsekin pohdiskelemaan omaa tilannetta fanituksen suhteen ja etenkin tuo viimeinen kappale osui melko tavalla asian ytimeen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän. ^^ Itse asiassa tästä tuli parempi kun lähdin kirjoittamaan tätä uusiksi aiemman suunnitelman pohjalta.

      Ja juuri tuohon viimeiseen kappaleen liittyen niin siitä voi ajatella aika vaihtelevasti, mutta silti joku yleismielipide olisi muodostettava. : D

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.