torstai 17. huhtikuuta 2014

Korealainen "Weed" peli

Ulkomaalaisella foorumilla oli löydetty eriskummallinen peli, jonka päähahmo muistuttaa erästä tuttua Ginga-hahmoa. Pelillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä Gingan kanssa, vaikka yhdenmukaisuus päähahmoon on mielenkiintoinen.

Pelin nimi on 하얀마음 백구 (= "Valkosydäminen valkoinen koira"). Pelin on suunnitellut Ii Chiyong ja kyseessä on versio 3. Tämä versio on lasten PC-peli sillä aiempana vuonna 2000 Kid & Kid -yhtiön valmisti "Valkosydäminen valkoinen koira" (aiempi osa) pelin, jonka myynti oli kymmenen miljoonaa. Tässä pelissä on tarkoitus löytää koiran omistaja ja, toisin kuin edellisessä, mukana on myös eläintarhan eläimiä.

Koiran nimi on Bisuko/Biscoe.
Peliä on kommentoitu seuraavasti:
Arvostelijoiden mukaan peli on maineensa veroinen. Hahmojen määrä(/koko) on tuplaantunut. Kid-yhtiön mukaan lapset pitävät peliä hienona ja virkistävänä. Hahmot ja esineet ovat sopivan kokoisia ruudulle, eläimet liikkuvat sulavasti ja ohjattavuus on hyvä. Yksi pelin uutuuksista on "kaverisysteemi", jossa valkoinen koira voi ratsastaa muilla eläimillä. Muut eläimet voivat auttaa valkoista koiraa uimaan tai pääsemään korkeammalle. Levyllä on mukana myös "Valkoinen koira -tamagotchi" -ohjelma.

Bisuko on täysin uudenlainen peli vanhoihin verrattuna, joten lapset saavat tuoreen pelikokemuksen. Joulukuussa on luvassa monia Valkoinen koira -aiheisia tapahtumia."
 

Lähde: Tämä korealainen sivusto.
Lisää pelikuvia täällä
Kiitos Kamomelle korean kääntämisestä. :)
Pelissä voi olla jotain perää "White Heart Baekgu"-animaatiosarjalle, jota on kolmentoista jakson verran ja sarja ilmestyi vuonna 2000.

14 kommenttia:

  1. Juoni ja nimi kuulostaa samalta kuin White Heart Baekgu-animaatiossa, joka on myös korealainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta yhteydestä kuulin ohimennen, mutta hyvä että se varmistettiin.

      Poista
  2. Nimeäisin artikkelin eri tavalla, sillä jotkut voivat ottaa tämän ihan täytenä totena. Oikeasti tällähän ei ole mitään tekemistä Gingan tai Takahashin kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mutta tästä osaa kyllä päätellä tuon jos yhtään sisältöä lukee ja katselee.

      Poista
  3. En taas ymmärrä, miksi pelin nimi on Valkosydäminen valkoinen koira, vaikka päähenkilö on sinivalkoinen. :D Ihan hauskan näköinen peli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisikohan tuo sitten liittyä tuohon animaatiosarjaan. Siinä on ainakin yksi valkoinen koira kuvien perusteella, mutta on kuitenkin sanottu ettei Bisukoa esiintyisi sarjassa.

      Poista
  4. Minuakin kummastuttaa "valkoinen koira" kun pelin koira on kuitenkin sinivalkoinen. Pelin hahmo muistuttaa Weediä, mutta esim silmien värissä on eroa - Weedin silmät ovat siniset kun taas tällä pelin koiralla ne ovat ruskeat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ja ainakaan noita silmiä katsoessa otsapallot eivät sovellu kovin hyvin silmille ja aukko tuossa välissäkin on outo.

      Poista
  5. Onpa jännä, miten ovatkin saaneet hyvin samankaltaiseksi Weedin kanssa. Tosin lieneekö kenties silkkaa sattumaa? Tosi mielenkiintoisen oloinen peli, voisi etsiskellä, löytyykö tuosta netistä mitään pelivideoita tai jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.youtube.com/watch?v=LMSmxla0uBg
      https://www.youtube.com/watch?v=IgbX3jQcsxE
      https://www.youtube.com/watch?v=DkF9pWZuZT0

      Haluan niin pelata tuota. ;___;

      https://www.youtube.com/watch?v=1IE0rpnVpUk
      - Tässä tuo eka pelin versio.

      Poista
    2. Ooh! Täytyy katsoa nuo kun pääsen koneelle :)

      Poista
    3. Weedin design ei ole mitenkään ainutlaatuinen, merkit ovat aasialaisille roduille tyypillisiä, ainoastaan sinertävä sävy kummaksuttaa

      Poista
  6. Pystyykö peliä hankkimaan jostain? Vaikuttaa kiinnostavalta ja tekisi mieli pelata..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun tietämykseni ovat aika huonot, kun peliasioista on kyse. Lähinnä nimeä voi yrittää käyttää hyväksi ja selailla. Ainakin jostain ihmiset olivat saaneet tuota/edellistä peliä, kun sitä kerrottiin pelanneen.

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.