perjantai 11. huhtikuuta 2014

Hahmojen vaatettaminen

Muistan miten Orionin ilmestymisen aikaan hahmojen vaatetuttaminen herätti kovaa kritiikkiä. Tulin muistelleeksi asiaa uudelleen ja miettineeksi mitä oikein ajattelen asiasta.

Aiemmista jatko-osista poiketen Orionissa esiintyy jonkinlaista vaatetusta hahmoilla. Esimerkiksi saksanpaimenkoira Keeperillä on yksittäinen korvakoru korvassaan. Sarjan pääviholliselta sen sijaan löytyy huivi ja vieläpä säärystimet.

Jos nyt mennään noihin yksittäisiin korvakoruihin niin eivät ne minusta kamala asia Orionissa ole. Korut ovat suht huomaamattomia ja hahmojen esiintyminen lähes olematonta sarjan mennessä eteenpäin. Mielestäni korut ovat jossain määrin verrattavissa arpiin, joilla tuodaan esiin hahmon cooliutta tai katu-uskottavuutta. Mutta ollakseni rehellinen korut eivät sinänsä tunnu realistiselta koiralla. Miten ne saivat alkunsa? Omistaja kenties väkisin lävisti korun koiralle? No, eihän Ginga muutenkaan ole realistinen sarja, jolloin tässä on varmaan haettu hahmon ulkonäköä ja olemusta. Koiran inhimillisyys ei kuitenkaan kärsi tällaisesta seikasta, vaikka korun alkuperä mietityttääkin.

Masamune on kieltämättä vähän kyseenalaisempi tapaus. Mangan alkuosissa huivi ärsytti minua mielettömästi ja etenkin ajatus siitä ettei se tulisi pysymään jolloin epäonnistuttaisiin kuvituksessakin. Mutta olen tykännyt huivin käytöstä vaarallisena aseena, jolloin moni koira on ollut vaarassa kuristua hengiltään. Masamunelle sopii huivi paremmin kaulan ympärille kuin päähän, jossa sen tippuminen pelottaa. Lisäksi kaulalla ollessaan hahmo saa sen kyllä käyttöönsä, kunhan huivi ei ole liian tiukalla. Ehkä kumminkin huivia voisi rajoittaa edes jonkun verran. Ei hahmon taidot kuitenkaan yhden huivin varassa ole.

Säärystimiin suhtaudun positiivisesti. Takahashin muissa sarjoissa esiintyykin erilaisia haarniskoja, myös vastapuolelle jolloin tykkään pienen vaatetuksen lisäämistä raajoihin. Masamunehan on ninja jolloin niiltäkin löytyy erilaisia jalkineita tai muita suojuksia, jos ihan kuviakin katselee.

Vaatetuksesta puheen ollen ajattelen muuten usein Benin kaulapantaa. Sehän on mielenkiintoisesti tehty helmistä ja vastaavanlaista ei löydy muilta koirilta. (Hox Bassetin kaulapanta animessa.) Helmet eivät ehkä niinkään ole verrattavissa muihin vaatetukseen sillä ne käyvät kaulapannasta. Vaikkakin helmien kohdalla on mahdollista ajatella niitä konkreettisesti.

Vaatettaminen ei siis ole mennyt Gingan puolella överiksi ja enimmäkseen suhtautumiseni on positiivista. Keneltäkään ei sentään löydy yltään Hemulin/Surkun mekkoa ja vaatettaminen on pysynyt hyvien makujen rajoissa. Vai oletteko asiasta eri mieltä?

5 kommenttia:

  1. Itseäni ei pahemmin ole asia ole haitannut ja ainakin Masamunen huivi tekee hahmosta persoonallisen. Haarniskatkaan ei kovin outoja ole, mutta niitä onkim onneksi harvassa.

    VastaaPoista
  2. Minä en tykkää yhtään Masamunesta ulkonäöllisesti. Nuo säärystimet varsinkin ovat minusta turhat, huivin vielä ymmärrän. Mutta nuo kiharat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ehkä kiharoista voi löytyä jotain sanottavaa. Mutta aika vähäiseksi niiden huomioiminen on nyt jäänyt verrattuna ensimmäisiin osiin.

      Poista
  3. Minua ei haittaa pukeutumiset, vaikka osa saa miettimään miten ne laittavat ne päällensä. Haluaisin hyvisten puolelle myös jotain korvisten tms. käyttäjiä. Jostain syystä usein pahikset saavat tämmöisiä jänniä yksityiskohtia.

    VastaaPoista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.