lauantai 9. marraskuuta 2013

Mitä muita koiraeläinsarjoja on?

Päätin koota yhteen muutamia sarjoja, joissa on koiria tai muita sukulaiseläimiä. Postauksesta jää pois Baltot sun muut ja jotka eivät ole animeita tai, joissa koiraeläin näkyy vain ohimennen.

Wolf's rain
- Wolf's rain on vuonna 2003 tehty 30 episodin mittainen anime-sarja, jonka on luonut Keiko Nobumoto.

Sarja kertoo tulevaisuudesta, jossa maa on kuiva ja yhteiskunta täysin rappiolla. Eristetyillä alueilla asuu Noble-luokkaan kuuluvia ihmisiä, jotka kehittelevät salaperäisiä tieteellisiä kokeiluja. Wolf's rainissa puhutaan myös The Book of the Moon- nimisestä kirjasta ja paratiisista, jonka vain sukupuuttoon kuolleiksi luultujen susien uskotaan voivan löytää. Todellisuudessa ne eivät ole kuolleet, vaan oppineet ottamaan ihmismäisen muodon. Esimerkiksi Kiba, Tsume, Blue, Toboe ja Hige ovat tällaisia susia.

Nämä viisi sutta lyöttäyvät eri tapahtumien seurauksena yhteen ja lähtevät etsimään paratiisia. Matkaaminen ei kuitenkaan tapahdu ongelmitta.

Massugu ni ikou
- Sarja seuraa Mametarou-nimisen sekarotuisen koiran ja hänen kumppaninsa Hanakon elämää Japanissa omistajien ja muiden koirien kanssa.

Massugu ni ikou on ilmestynyt vuoden 2003 aikoihin ja sitä on 9 jakson verran.

Erämaan kutsu
- Perustuu Jack Londonin vuonna 1903 julkaistuun romaaniin. Sarjasta on tehty erilaisia versioita mm. animaatioelokuva vuonna 1982 Toei Animation tekemänä.

Buck on kalifornialainen koira, joka varastetaan ja myydään kullankaivajille vetokoiraksi.

Kun se joutuu koiravaljakkoon ihmiset huomaavat Buckin olevan erityisen vahva koira. Buck ottaa usein yhteen koirien johtajan Spitzin kanssa ja voittaa sen päästen uudeksi johtokoiraksi. Myöhemmin Thornton-niminen mies ottaa koiran hoiviinsa. Erämaa ja esi-isien luonto verissään saa Buckin liittymään susilaumaan ja vieläpä sen johtajaksi. Animaation lopussa Thornton kuolee ja Buck jää kostonsa jälkeen elämään susien kanssa olematta ihmisten kanssa tekemisissä enää sen kummemmin.

Sherlock Koira
- On japanilais- italialainen animoitu televisiosarja vuodelta 1984 ja perustuu Sherlock Holmes -tarinoihin. Hahmot ovat antropomorfistisia koiria, vaikka Sherlock itse on sarjan nimestä huolimatta kettu.
Lisäksi Hayao Miyazaki on ohjannut sarjasta kuusi jaksoa.

King Fang 
- King Fang kertoo Taki-koirasudesta, jota susijuuret kutsuvat takaisin metsiin. Taki ja alueen ihmissyöjäkarhu ottavat yhteen verisissä merkeissä, minkä seurauksena Taki haluaa kostaa. Susiluonne ja väärinkäsitykset erottavat Takin ja rakkaan Sanae-tytön. Oltuaan jonkin aikaa villinä susilauman johtajana Taki joutuu vangituksi ja päätyy eläintaistelunäytöksiin tappelusudeksi. Silti koirasusi palaa halusta kohdata karhun uudestaan, joten se karkaa vankeudestaan ja matkaa takaisin Sanaen luokse. Lopuksi nähdään kaksikon viimeinen taistelu myrkyssä.

Johonkin väliin voisin kirjoittaa näistä sarjoista, joita olen katsonut (Erämaan kutsu, Massugu ni ikou ja Wolf's rain) omia mielipiteitäni.

Kaikki kuvat (c) Google

5 kommenttia:

  1. Tuo toiseksi ylin sarja on itselleni täysin outo. Sen verran alkoi piirrosjäljen takia kiinnostamaan, että voisi tuota vilkaista huvikseen, jos Youtubesta jotain pätkiä löytyisi.

    Hyvä postaus! Tässä oli pari sellaista, joista en itse ollut aiemmin kuullutkaan ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä tapauksessa suosittelen sinua katsomaan Wolf's rainin ja moni Gingan katsonut suositteleekin kyseistä sarjaa. Harmi vain ettei tekstityksiä saa suomeksi ja boxin hankkiminenkin on vaivalloista.

      Juuh. Onhan näitä enemmänkin, mutta juuri näiden uskoisin olevan eniten ihmisten tiedossa.

      Poista
    2. Satanica taisi tarkoittaa Massugu ni ikouta. Tuo oli itsellenikin tuntematon sarja ja osui silmään, piirtojäljeltään näyttää mielenkiintoiselta.

      Voi olla, että tämä sivusto onkin joillekin tuttu, mutta ajattelin vain vinkata, jos ei ole tullut vastaan. Seassa on myös aika paljon animea.

      http://www.koiraelokuvat.info/index.php

      Poista
    3. Joo, tulin kirjoittaneeksi Wolf's rainista.

      Ja sivusto on tuttu vanhalta foorumilta lähtien.

      Poista
    4. Wolf's Rainia olen katsellut muistaakseni jonkin verran ja ihan hyvältä vaikutti. Tosiaan tuota Massugu ni ikoutaa tarkoitin x)

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.