torstai 24. lokakuuta 2013

Orion 24

Olen päättänyt tästä lähtien ruveta kirjoittamaan uusimmista Orionin osista juonitiivistelmät. Vaikka Kaksoissolassa näitä aiheita onkin niin haluan tarjota kaikille tasapuolisesti tietoa. Uskon myös uusien tapahtumien juuri kiinnostavan ihmisiä eniten.

Sanada Nyūdōunsai on kiivennyt puuhun tähystelemään ja hänen laumalaisensa odottavat alhaalla. Luppakorvainen ninja saapuu kuperkeikoin alas puusta ja kuiskaa sen jälkeen jotain kiireellistä asiaa Kawasemin korvaan. Sanada haluaa, että uros menee tarkkailemaan Masamunen joukkoa.

Osassa kolmetoista puhuttiin viimeksi Kamakirin poikien emosta ohimennen. Nyt mangassa saatiin lisäselvyyttä hahmoon, kun Akakama löytää naaraan. Valitettavasti kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, vaan koiralla on aivan uusi perhe, jota se elättää kalastamisen merkeissä. Näky saa irlanninsusikoiran vapisemaan ja kyynelehtimään, että se putoaa kalliolta alas maahan. Emonsa lohdutteluista huolimatta uros näkee vain parhaaksi lähteä etsimään Orionia ja Siriusta.

Ohun sotureista muun muassa Kyoshiro ja Kagetora metsästävät lintuja, kunnes huomaavat suuren joukon uudempia ja vanhempia sotureita tulevan. Erityisesti Sirius ja Orion käyvät vanhan Crossin kimppuun kovin leikkimielisesti. Myös muut Weedin pojat ilahtuvat jälleennäkemisestä.

Kawasemi törmää matkallaan Kenshiniin, joka piirittää hänet ja jonka väki käy uroksen päälle. Kawasemi onnistuu selviämään tilanteesta sillä, kun eräs koga ilmaantuu paikalle pelastamaan hänet. Näiden tapahtumien jälkeen koira kääntyy Ohun soturien puoleen ja jututtaa useampaakin henkilöä. Orionin kanssa kaksikko keskustelee erityisesti Joen kohtalosta.

Andya näytetään juoksemassa metsän läpi kylään, Hidetoshin luo aterioimaan, jonka jälkeen se palaa takaisin muiden luo. Matheuksen ja Masamunen joukot ovat lähteneet liikkeelle, kun Ohun puolella Cross nukkuu pentujen kanssa.

Myöhemmin erityisesti Akame ja Kurotora kiinnittävät huomiota siihen, miten Kojuro häipyy luppakorvaisen koiran kanssa alueelta. Yksi kogista lähtee kaksikon perään ja paljastuu, että he tapaavat Masamunen. Hän suuttaa huomatessaan puussa häämöttävän tunkeilijan, mutta sen kummempaa kahakkaa ei synny, kun Andy saapuu. Saksanpaimenkoirapentu taistelee luppakorvaista vastustajaa vastaan, mutta tarvitsee Kojuron ja kogan apua.

Manga loppuu siihen, kun Matheus on piirittänyt Sanadan joukkoja ja Masamune saa kuulla asiasta. Uroksella tulee kiire sännätä paikalle.

Sanadan joukot piiritettyinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.