sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Jeromen laumasta erottaminen

Animessa Weed erottaa saksanpaimenkoiran hänen murhattua Lectorin ja Thunderin. Mangassa koirien tilalla sen sijaan ovat kaksi ajokoiraa, joilla on vastaavasti aikomus tappaa Ohun ylipäällikkö. Jerome selittelee tekojaan haluamalla suojella johtajaansa ja paratiisia. Tekikö Weed/Jerome oikein ja minkälaisia seurauksia tapahtumalla oli?

Olen aiempina vuosina vihannut tätä Weedin toimintamenetelmää, vaikka huulillani onkin ollut tietoa siitä, että Jerome teki vastoin akitan käskyä. Liekö sitten syynä se, miten tykkäsin saksanpaimenkoirasta suuresti ja tuntui oudolta nähdä Weed noin hurjana kerta hän ei ole aiemmin joutunut tuomaan esille, mitä tapahtuu sääntöjen rikkojille. Lisäksi hahmojen suhde saa kohtauksen tuntumaan entistä voimakkaammalta.

Minusta Weed ei nimenomaan toiminut väärin, vaikka Jeromella oli ns. hyvä tarkoitus. Etenkin Lectorin ja Thunderin kohdalla oli selvää, että koirat palaisivat lupauksistaan huolimatta Hougenin luo. Ja mitäköhän sitten olisi tapahtunut? Weed olisi voinut pettyä tähänkin petturuuteen, koska luotti sokeasti.

Akita teki nimenomaan selväksi Kyoshirollekin, ettei koiria tapeta. Miksi Jerome olisi saanut jonkun etuoikeuden tappaa heidät tai koska oli läheinen Weedin kanssa? Ei, ei. Hahmo näkee saksanpaimenkoiran teon hirveänä lähinnä murhaamisen takia, jonka jälkeen seuraa petturuus ja luottamuksen menettäminen. Minä ymmärrän Weedin näkökulmaa samalla tavalla kuin Jeromen, joten minusta juuri koirien tapattaminen ei ollut se kamalin asia, periaatteessa.
Hahmo saa osakseen arvostelua laumalaisiltaan ja etenkin Kyoshiro on valmis lähtemään laumansa kanssa. Hän kuitenkin palaa Weedin luo ja Jerome tarjoaa koirille lisävahvistusta hakemalla väkeä Shikokusta.

Loppupuolelle animea kaksikko kohtaa jälleen, kun Weed lähtee pelastamaan ystäväänsä koskesta. Hän on antanut Jeromen teon anteeksi ja hahmo on valmis kuolemaan Weedin puolesta kehon lämpötilan laskiessa. Omasta mielestäni Ohun väki teki tarpeeksi Jeromeen liittyvissä etsinnöissä ja hahmo aiheutti itse oman kuolemansa. Hän ei olisi joutunut koskeen ylipäätään, jollei olisi jättänyt luotia jalkaansa ja antanut näin Hougenille mahdollisuutta. Sekä hahmo päätti lähteä tanskandoggin perään ja pelastaa Weedin hengen, joten vastuu on hänellä itsellään.

Mangassa seuraukset eivät kulje näin "pahoissa" mitoissa, vaan Jerome pysyy hengissä ja kaksikon välit alkavat palautua vähitellen.

2 kommenttia:

  1. Itse olen aina pitänyt Jeromea hirveänä "perseennuolijana" koska hänellä on aina taipumusta yrittää todistaa olevansa jotakin ja vieläpä leikkiä leikkiä jotakin sankaria kun hänelle yritetään hyvällä selittää jotakin (mm. luodin poistaminen jalasta animessa). Tämä on myös yksi henkilökohtainen syy miksi en pidä koko saksanpaimenkoirasta. =/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma. Animen puolella vielä tykkäsin hahmosta, mutta mangan puolella hänestä paljastui todella v-mäinen puoli. D:

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.