perjantai 17. heinäkuuta 2015

Lauman säännöt

Meteor Ginissä on kerrottu vähän Ohun sotureita koskevista säännöistä, jolloin jäin miettimään miten ne mahtavatkaan toteutua käytännössä.

"Pomon sana on laki."
-  Gingan puolella on nähty johtajan käskyjen noudattamista mukisematta. GNG:ssä ainakin Ben lukeutui sellaiseksi, joka teki vähän oman pään mukaan. Tämä näkyy mm. siinä, että Riki oli kieltänyt naaraan kumppaniksi ottamisen. Benin olisi pitänyt laskeutua alas vuorilta ja huolehtia perheestään. Mutta hän osallistui Suureen taisteluun silti. Taistelussa Riki kieltää häntä jopa toistamiseen hyökkäämästä, mutta uros aikoo silti toimia harhautuksena. Ei siis ole ainakaan Rikiä kuunneltu.

Rikin lisäksi on muitakin joita voisi ajatella johtajina, vaikka he eivät olekaan Rikin kaltaisessa asemassa. Esim. Kirikaze ei voinut auttaa Akamea kerta se oli johtajan käsky/tahto. Mutta Gin onnistui rikkomaan tätä sillä, ettei ole Iga-koira. Mutta olisiko sen silti pitänyt koskea muitakin?

Minulla ei tule näin äkkiseltään mieleen, että Ginin aikana oltaisiin tehty ihan toisin kun hän halusi. Weedin kanssa tätä varmaan riitti, mistä onkin esimerkkinä tilanne ammattitappajien ja Jeromen välillä. Kyoshiro on ehkä Jeromen lisäksi toinen, joka on selvästi lähtenyt tekemään omin päin. Lähti Hougenin puolelle ja oli seurata Jeromeakin joukkonsa kanssa.

Ai niin. Onhan esim. Sniper käskenyt Giniä tappamaan Jaguarin, mutta hän ei totellut. Vastaavasti Igojen kohdalla nähdään, kuinka Gin käskyttää Beniä odottelemaan ulkona. Jälkimmäisessä tapauksessa ylempää tahoa (ryhmänjohtajaa) on siis onnistu komentelemaan. Mutta Sniperin tilanteessa Gin ei noudattanut ylemmän, komentajan käskyä. Ehkä aina ei olekaan hyvä ottaa vastaan käskyjä, vaan ajatella oman pää mukaan ja miettiä esim. seurauksia.
Millaistahan käskyjen noudattaminen mahtaa olla vihollisen puolella? Sniper ainakin yritti noudattaa käskyä tappaa Gin, mutta ei vain onnistunut siinä ja peitteli vieläpä tekojaan.

"Älä peräänny, ennen kuin tehtäväsi on suoritettu."
- Ohun soturit ovat kärsivällisesti ja sitkeästi yrittäneet suorittaa tehtäviään. He eivät ole varsinaisesti perääntyneet niistä, ellei tilanne sitä edellyttänyt. Tehtävät on kuitenkin tavalla tai toisella saatu suoritettua. Vaati se sitten esim. henkiä tai ei.

"Vain oikeat uroot voivat liittyä laumaan."
- Vai vain oikeat uroot? No, Cross on ainut urooksi tunnustettu naaras. Mutta entäpäs Reika, Lydia, Koyuki..? Mutta ehkä tämä pätee siinä mielessä, ettei Ohun sotureiden puolella löydy Sniperin, Hougenin tms. kaltaisia tyyppejä, jotka ovat ristiriidassa näiden arvojen kanssa.

"Uroon hyveitä ovat uskallus, sitkeys ja urheus."
- Mitä sitä näitä kieltämään ja pohjimmiltaan uskoisi seuraavia piirteitä löytyvän.

"Uros päättäköön omasta elämästään ja kuolemastaan."
- Kyllähän koirat ovat huutaneet tovereidensa perään, "ei, sinä kuolet" tyyppisesti, mutta varsinaisesti he eivät ole voineet tehdä soturin päätöstä kuolemasta tai elämästä. Vahviten tämä sääntö tulee itselleni mieleen juuri kohtauksesta, jossa Jerome antaa Smithin mennä Torahampaaseen koska hän ei voi tehdä näitä päätöksiä toisen puolesta. Vastaavasti Toubeinkin on annettu päättää omasta elämästään, kun hän päättää lähteä auttamaan Giniä ja Kyoshiroa.

Ja kenties tämä selittää sen, miksi Riki ns. salli Benin hyökkäämisen Suuressa taistelussa?

Näiden sääntöjen lisäksi löysin vähän muualtakin viittauksia sääntöihin. GDW:n sarjaa en tosin jaksanut käydä läpi niitä mahdollisesti löytääkseni. Mutta esim. Benhän puhuu metsästämisen olevan tulokkaiden tehtävä. Gin aloittaa tämän ja tiikeriveljekset sekä Moss yrittävät yhteisvoimin saada villisikaa kiinni. Mutta moistahan ei nähdä enää esim. Igojen tai muiden jälkeen. Ehkä Igojen kohdalla tuon voisi vielä olla mahdollista, mutta sen jälkeen laumaan tuleekin paljon sekalaista väkeä eli uusia tulokkaita vähän väliä. Toisaalta ehkä tämä ns. Benin sääntö ja menettely alkoi poistua mm. Ginin tultua hänen tilalleen, jolloin siitä ei enää välitetä. Weedin puolella ei ehkä ihan ole ollut tällaista periaatetta,. Jokaisella oli oma panoksensa osallistumiseen.

Kun Gin lähtee juoksentelemaan ja hyppimään muualla, häntä oikaistaan. Tuntemattomalla maalla juokseminen on nimittäin kielletty. Tämä on hauska siitä, että kun koirat saavat vastaansa Igat, he putoavat kuoppiin tai astuvat ohdakkeisiin. 
Benkin liikkuu vähän tuntemattomalla maalla, kun yritti lähteä auttamaan johtajaa ja oli tämän vuoksi vaarassa pudota. Ja yllättäväthän karhutkin Ohun soturit sammaleiden alta. 
Entäpä kun Lector ja Thunder nappaavat Weedin mökissä tai Kamakirin joukot onnistuvat piirittämään, kun Weedin joukko lähtee seuraamaan Stonea?
Vaaraa, vauhtia ja seikkailua on ollut näillä vähän ja täysin tuntemattomilla mailla. Mutta kenties säännön tarkoitus oli ensisijaisesti estää loukkaantuminen, haavoittuminen jne. Muuten tapahtumat saattaisivatkin olla tylsiä, kun viholliseen ei törmättäisi kertaakaan sattumalta.

Kuten jo aiemmin puhuttiin niin, naaraan puolisoksi ottaminen oli kiellettyä. Olihan Fujikin Rikin rinnalla, mutta hän ei tuonut naarasta laumaan. Gin, Weed, Hiro, Jerome, Ben - löysivät kaikki puolisot, jolloin sääntöä on selvästi rikottu. Mutta ilmeisesti tällä oli suurempaa painoarvoa Rikin aikaan, jolloin mm. Suuri taistelu edellytti tällaista menettelyä. Ja vielä tuolloinhan perhe-elämää ei osattu yhdistää laumaan kuulumiseen.

Kun Terry päättää uhrautua muiden vuoksi, Ben kertoo ettei hän voi puuttua asiaan/päätökseen kerta Terry on myös ryhmänjohtaja. "Se on sääntömme." Ben, Terry, Smith, Great, Luke ja Karasu ovat ainakin nimeltä mainittuja ryhmänjohtajia. Mutta uskoisin tämän olevan vastine tuolle omasta elämästään vastaamiselle. En ole nähnyt, että ryhmänjohtajat olisivat yrittäneet keskinäisesti puuttua toisen/toistensa päätöksiin.
Onhan laumassa varmasti kirjoittamattomiakin sääntöjä, mutta otin nämä nyt esille näin suppeassa muodossa.

5 kommenttia:

  1. "Olihan Fujikin Rikin rinnalla, mutta hän ei tuonut naarasta laumaan." Milloin tällaista tapahtui? Eihän Riki edes muistanut Fujia tai aijempaa elämäänsä kun hän perusti villikoiralauman Akakabuton kaatamiseksi, Riki muistaa vain vihaavansa Akakabutoa mutta ei tiedä tähän syytä. Animessa, kun Rikin muistot palaavat ennen suurta taistelua, Fujikin näkyy hänen muistikuvissaan, mutta mangassa vastaavassa kohtauksessa Fujia ei näy. Sekä manga että anime eivät tarjota riittävästi todisteita siitä että Riki ja Fuji olisivat olleet oikea pari, joten todennäköistä on että Gin sai alkunsa ihmisten järjestämästä astutuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on vähän, miten ajattelee ja Riki & Fuji on näistä juuri kaksipiippuisin. Moni (myös itse) ainakin pitää heitä jonkinlaisena parina perustuen kenties haluun uskoa näin ja ei edes välitä Rikin muistinmenetyksestä jne. Riki oli paljon poissa johtaja-asemansa takia (siinä missä Ginkin joutuu olemaan seurustellessaan Sakuran kanssa). Mutta Riki ei ehkä ilmaise naarasta kohtaan samanlaisia tunteita ja vaikea sanoa, miten oli ennen muistinmenetystä. Kenties Ginga-maailmassa on vaikeaa uskoa, että hahmoilla x ja y olisi pentuja ilman, että olisivat perhe jne. Ainakaan Rikin ja Fujin kohdalla ei vielä osata ajatella toisin. Tai sitten pidetään juuri huonona parina jne. koska johtajauros + naaras = monimutkainen asia.

      Poista
    2. Ei oikeastaan ennen Rikin muistinmenetystä, vaan hahmon tunteissa olisi mentävä hieman ennen GNG:n aikaa. GNG ei nimittäin kerro niistä mitään, koska Rikin rooli lähtee liian nopeasti käyntiin.

      Poista
    3. Missä vaiheessa Sniper muka käskee Giniä tappamaan Jaguarin?

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.