lauantai 10. elokuuta 2013

Animen ja mangan erot (GNG, osa 1)

Olen jo pitkään päättänyt tehdä postauksia mangoista niin GNG:stä kuin GDW:stä, joissa käsittelen animen ja mangan välisistä eroavaisuuksista. Toki muitakin voi olla, mutta kerron ainakin selkeimmistä ja huomattavissa olevimmista tapauksista.

Anime alkaa siitä kun näytetään suoraan miten Shiro ja ukko olivat muinoin yrittämässä päihittää Akakabutoa, jonka jälkeen nähdään aikaharppauksena, uutta metsästysreissua Gohein, Rikin, koirien ja pormestarin välillä. Mangassa vuorostaan Daisuke ja Shinji/Shinsuke näkevät lasketteluhississä ollessaan metsästäjän porukansa kanssa ja puhuvat samalla miten Gohei menetti korvansa. 

Animen versiossa puhutaan kuolleesta hiihtäjästä, jonka kumppanit löytävät, mutta mangassa sen sijaan esiintyy hahmot Kazue ja Toshiaki, jotka ovat myös metsässä karhun kanssa. Kaksikon romanttinen hetki päättyy siihen kun karhu riistää Toshiakin pään. Tämän seurauksena Gohei ja muut ryntäävät heidän luo ja Akakabuto pääsee iskemään puusta käsin ihmisten kimppuun.

Mangassa Daisuke näkee todella kummallisen unen luolan sisässä oleskelevista Rikistä ja Goheista. Ukko on päästänsä vialla ja pitää ainoana selviytymisratkaisuna akitan hengen riistoa ampumalla.

Lisäksi alkuperäinen versio näyttää ylistävän enemmän Gohein taitoja karhunkaatajana, kun mies pystyy kantamaan karhunpentua hartioissaan! Vastaavaa esiintyi Rikinkin puolella.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.