torstai 8. tammikuuta 2015

Japanilaiset GNG:n videot

Tein joku aika sitten ensimmäiset foorumikauppani, kun ostin Routanilta japanilaiset GNG:n videot. Pari vuotta sitten samaiset kasetit olivat olleet myynnissä Urumissa ja nyt ne ovat viimein hallussani. Tässä vielä kyseiset linkit Urumiin.

Olen jo useamman kuukauden katsellut näitä sillä silmällä ja toivonut, etteivät videot mene minulta välistä. Ilmeisesti kiinnostusta on nyt myös muihinkin videoihin, joihin yritän keräilyäni painottaa.

Voin sanoa, että kuvissa videot eivät näytä läheskään niin korkealaatuisilta ja upeilta kuin livenä. Kunto ei siis vastaa todellisuuden kanssa. Ensimmäisessä kannessa on ainoastaan pieni haalistuma alanurkassa. Kansipaperin haaleuskaan ei näytä mitenkään erityisen pahalta selkämyksissä ja taidan päinvastaisesti pitää siitä. Tämä pistää ainoastaan ikävästi silmään siinä, kun toinen video on alhaalta hieman punaisempi. Ykkösessä kun on väriä hädin tuskin alakulmassa.

Kaikki pienet yksityiskohdat aina tarroihin asti olivat hyvin kiinnostavia. Logot videon sivuilla ja edessä tulivat vahvimpina ja kenties hienoimpina elementteinä esille. Itse yllätyin mm. siitäkin, miten videon yläosa (insert this side into recorder - do not touch the tape inside) oli ruskea. Yleensä videot, joita olen nähnyt ovat olleet tältäkin osalta mustia muun videon kanssa.

Perustiedot
Kieli: Japani (ei tekstityksiä)
Valmistaja: Toei Animation/Toei Video
Valmistusvuosi: 1986?
Mitat (kotelo): n. 20 cm x 11,5

Videoita en ole vielä omaa kiireellisyyttäni ehtinyt katsoa kokonaan. Lähinnä vain sieltä täältä, mutta alut ja loput tarkemmin. Ensimmäinen video kesti siinä 55 minuuttia ja toinen 59. Tapahtumat alkoivat ensimmäisessä osassa suoraan sillä, miten Riki taistelee Akakabuton kanssa metsässä. Eli sitä, että Goheita etsittiin ei näytetty ja esim. Gohein ja Daisuken keskustelut oltiiin tiivistetty pois. Video loppui taas siihen, kun koirat matkaavat Itō-talon polttamisen jälkeen. Toisessa osassa nähtiin tapahtumien kertailua ihan alussa, jonka jälkeen juoni jatkui. Loppu oli erikoinen siinä mielessä, ettei Tomorrow-tunnaria ollut.

Kaikin puolin videon kunto oli kuin uutta vastaava ja se ei särisissyt tuskin ollenkaan. Tämä julkaisu sisältää koko tarinan, mutta siinä on tehty joitain leikkauksia ja varsinaisia jaksoja ei ole tiivistelmien takia. Voisin sanoa alustavasti, että videot monessa mielessä leikattujamme paremmat.

Videoiden alussa oli Toei Videon mainos, josta tunnari lähti käyntiin. Toiselta videolta bongasin aika erikoisen kuvan tiivistelmän jälkeen. Jäin ihan miettimään, onko sitä käytetty jossain.

Ja tähän loppuun vielä tarkempia kuvia videoista ja varsinaisista kaseteista. Jossain vaiheessa näistä olisi tarkoitus päästä nauttimaan enemmän kuin vain näin pintapuolisesti. Tiedä sitten saisiko jotain tekstiä aikaan esim. leikkauksesta tai onko itua kuvata joitain kohtia edes videolle.

8 kommenttia:

  1. Olisi hienoa jos saisit kirjoitettua blogiin näiden videoiden leikkauksista. Olisi kiva tietää millä tavoin videoita on leikkailtu ja tiivistetty ja miten tarina kulkee. Vertausta myös suomenkielisten leikkaukseen. Mukavaa olisi myös nähdä videokuvaa joistain kohti videoita, näkisi itsekin miten videoita on leikattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että kiinnostusta on. Eniten mietityttää, että huomaako esim. videon kohdalla eron suorasti vai ei. Toki alusta kuvaaminen olisi paras vaihtoehto. Suomen leikatussa on myös se ongelma, että siinä on vedetty enemmän mutkia suomeksi ja japanilaisessa sitten saa pikkutarkemmin kertoa, ettei näin ole tehty suomen tapaan.

      Poista
  2. Nuo videot on kyllä mielenkiintoisia. Olen useammassakin paikassa nähnyt noita, mutta nnyt tuli ihan uutena tietona, että videoilla sarjan tapahtumia on leikattu, olin aina luullut, että japanilaisilla videoilla olisi ihan kaikki. Ja kannet on hienot, varsinkin kakkoskasetissa! Miksei suomalaisen dvd-boksin kanteen voitu laittaa jotain samanlaista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://fixgalleria.net/release.php?id=6609

      86-luvun ensimmäinen vuokravideo muistuttaa hyvin paljon ensimmäistä kantta.

      Poista
  3. Aika erikoista että näet tämän japani-version leikkauksen parempana kuin Suomen. Taisi olla Kyuuta tumblrissa joka joskus striimasi näitä ja omasta mielestä leikkailu oli todella kamalaa ja teki sarjasta vaikeasti seurattavan. Sai vaan sellaisen kuvan että sarja on tiivistetty yhdeksi kokoomaksi ja tarinaa kerrottiin enempi kertojan näkökulmasta. Joitain kappaleita, ääniefektejä tms on myös muunneltu sopimaan leikkauksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kuitenkaan pitänyt siitä, miten japaniversio jätti esim. Ginin syntymän pois. Eli tässä versiossa on parempaa se, miten noita raakoja kohtauksia ei ole leikattu pois ja juoni ei ole niin epäselvä kuin suomalainen. Mutta kyllä japanilaisessa omia huonouksiaankin on.

      Poista
    2. Joop molemmissa puolensa. Sinänsä erikoista että sarja taidettiin tuolloin julkaista vain näinä kokoomina, eli jos kokonaisena sarjan halusi nähdä tuli se katsoa tv:stä tai ottaa nauhalle.

      Poista
    3. Jees. Japanilaista dubbausta en kuitenkaan rakasta samalla tavalla kuin suomidubbausta. Mutta japanilaisessa tulee merkittävänä juuri tuo leikkauksen toteutus, jossa on ns. vähemmän virheitä.

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.