torstai 28. huhtikuuta 2016

Bikinityttö ja isot pehmot

Tässä postauksessa esiintyy neitokainen bikineissä. Vieläpä Ginga-tavaran kera.

Ulkomaalaisella foorumilla joku oli löytänyt vanhan mainoksen, jossa esiintyy kaikki versiot isoista GDW:n pehmoista. Tämä sai ainakin omat luulot karisemaan, kun varmistui että hahmosta x onkin iso pehmo. Monenlaisia epäilyjä on siis ollut. Enkä liene ainoa.

Huomatkaa, että pehmojen lisäksi kuvissa esiintyy zippoja (tupakansytyttimiä). Oman ymmärrykseni mukaan isoista pehmoista yksi kappale maksaa 2000 jeniä. Pieni taas 1000. Yhdellä zippolla taas on hintaa 9000 jeniä. Veroja ei ole näissä huomioitu ollenkaan.

Goraku on tosiaan ollut juuri K-18 tyyppinen miestenlehti. Eli ehkä siksi voi ymmärtää, miksi mainos näyttää tältä. Liekö sitten mainos vaikuttanut pehmojen myyntiin - suuntaan, jos toiseen.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Fanina: Kuinka avoin voi olla?

Hämmästelen aina toisinaan fanien avoimuutta omista mielipiteistä ja omasta elämästä. Miten eri ihmiset kertovat sellaisiakin asioita, joita ei välttämättä tulisi mieleen sanoa. Ihailen ainakin itse juuri tällaista rohkeutta.

Minulle on jäänyt vahvasti mieleen ihmisten kertomuksia esim. kiusaamisesta ja sen vaikutuksista. Fandomissa on voinut minusta myös avoimesti keskustella masennuksesta, ujoudesta tai sosiaalisiin tilanteisiin liittyvästä ahdistuksesta. Jotkut ovat jakaneet rakkauselämäänsäkin tai kertoneet, miten kotona tai omassa elämässä muuten menee. Miten ihmiset ovat kykeneet jakamaan tällaisia asioita? Mikä saa heidät tekemään niin?

Hyvä esimerkki avoimuudesta.
Tällaista avoimuuttahan tapahtuu hyvin paljon netin kautta. Eli kasvokkain samanlaista avoimuutta ei välttämättä tulisi niin nopeasti. Internet itsessään mahdollistaa todella paljon, oman vapauden. Kukaan ei tunne sinua ja tarinaasi ja levittele asioita samalla tavalla kuin oikeassa elämässä. Itse olen kokenut avoimuudella yhteisöllisyyttä. Se on poistanut tietynlaisia muureja, jolloin koen kuuluvani tunnepuolella hyvin vahvasti fandomiin. Voin uskoa, että jakamalla omia kokemuksia ja ajatuksia, ihmiset ovat halunneet vaikuttaa monella tavalla. Kenties on niinkin, että kun mennään tämän kaiken ulkopuolelle - olemme paljon enemmän. Muutakin kuin faneja, jonka kautta kaikki virallinen kohtaaminen tapahtuu.

Miksi sitten ihailen tällaista toimintaa? Edellä mainittujen seikkojen lisäksi siksi, miten näen sen olevan fanien hyvinvointia tukeva seikka. Samalla itse fandomia. Olen itse joutunut todella pitkään peittämään itsessäni olennaisia asioita. Minusta on hienoa, että joku voi välttyä tältä tai oppia pois itsensä häpeämisestä. Uskallus tällaiseen rohkeuteen taitaakin muistuttaa minua omasta matkastani. Mutta on se vain hienoa, että fandomissa ei sinänsä ole tabuja. Keskustelua saadaan aikaiseksi, vaikka ehkäisypillereistä.

Sitten on tietysti kysymys siitä, kuinka avoin voi olla? Minusta kukin päättää, mitä jakaa itsestään ja omasta elämästään netin puolella. Vai jakaako mitään. En oikeastaan vaadi ihmisiltä tiettyjen asioiden kertomista, jolloin kunnioitan rajoja. Myönnän olevani todella kiinnostunut ihmisistä ja seuraavani heitä. Mutta tietty etäisyys pysyy. 

Täytyy myöntää, että aiempiin vuosiin verrattuna olen netin puolella sulkeutuneempi. Vielä joskus jaksoin kirjoitella Kaksoissolan foorumin yleisen keskustelun puolelle elämästäni. (Ja on oikeastaan tosi ihanaa aina, kun ihmiset kertovat kuulumisistaan!) Mutta jossain vaiheessa tuli suuri myötähäpeä oman rakkauselämäni jakamisesta 15-vuotiaana, ketutuksistani jne. Oma uskottavuus meni itselleni. Jollain tasolla haluaisin kirjoitella enemmän juuri ihanuuksista ja ketutuksista. Mutta foorumi ei ole itselleni se oikea verkosto siihen. Kaiken sonnan tungenkin Twitteriin. Mutta voisihan sitä ajatella, että alkaisi taas joskus kirjoittamaan edes omista kuulumisista.

Välillä olen miettinyt oman yksityisyyden/avoimuuden rajaa. Nykyään minulla alkaa olla sama, jos sukunimeni löytää Facebookista. Mutta politiikasta en oikein lähde puhumaan. Minulla ei ole taitoa tai älyä siihen. Eri ratkaisuja tms. voi toki aina kommentoida. Mutta se taitaa jäädä pois muun rinnalla. Parisuhdeasiat taitavat olla toinen juttu. En sulje pois ns. vakavempiakin aiheita. En vain ole enää oikeastaan tunkemassa itseäni niihin. Eli enemmän harrastan tuollaista jutustelua kahden kesken.

Mutta se omaan elämään ja vakaviin aiheisiin liittyvästä avoimuudesta. On olemassa myös avoimuutta liittyen fandomiin, siihen kuuluviin ihmisiin ja ongelmiin. Ja oikeastaan aina, kun nämä asiat kohtaavat, on jälki rumempaa. Vaikka aina ei tarvitsisi olla.

En tiedä, että onko ongelma ns. niissä asioissa mitä tuodaan julki. Minusta tärkeämpää on juuri se, miten asian x esiintuominen tapahtuu. Ja ennen kaikkea, miten sitä viedään eteenpäin. Koen, että näissä asioissa jokaisella on kehitettävää. Kuten vastaavasti omassa käytöksessä ja ilmaisussa muutenkin. On hienoa, että epäkohtia tuodaan esiin ja niihin puututaan. Rehellisesti sanottuna itselläni ei ole kykyä tällaiseen avoimuuteen. Kenties leimautuminen ja katkera muistelu vuosienkin päästä pelottaa liikaa. Vaikka miten olisin hienotunteinen ja muuta. Toisaalta enpä ole pahemmin joutunut tällaisiin tilanteisiin. Mutta kyllä osaan asioita ratkaista, jos jotain tulisi. En vain ehkä itse olisi se, joka tarttuisi epäkohtiin "julkisesti".

torstai 14. huhtikuuta 2016

Kurojaki pullonavaaja ja muuta

Ajattelin ottaa puheeksi näin fanmaden puolelta yhden nettisivun. En ole nimittäin aiemmin nähnyt kauppamuotoisesti myytäviä, itsetehtyjä Ginga-tavaroita. Sen ensiasteita toki on. Mutta tämä näyttäisi olevan virallisempaa. SaQe-artin sivustolla on nimittäin myynnissä Kurojaki pullonavaajaa, Ginga-tarra-arkkeja ja Ginistä sekä Rikistä tehtyjä rasioita/lasinalusia.

Yllä todella komea kuva Kurojaki pullonavaajasta. Yksilö on myytävänä 12 eurolla ja tuotetta on varastossa. Kurojaki ei ikävä kyllä kuulu omiin lempihahmoihini. Mutta tämän toteutus on niin aito ja yksityiskohtainen, että sen voisi milteinpä napata. Sitä en tosin tiedä, menisikö käyttöön.

Tiedot
Mitat: 7 cm x 3,5 cm x 3 cm (Pituus x Leveys x Korkeus)
 Polymermassa
 Akryylivärit
 Metallinen pullonavaaja
 Useampi mattalakka kerros

Yllä kuuden 4 cm kokoinen tarra-arkki kahdella eri setillä. Ensimmäiseen settiin kuuluu hahmot Akakabuto, Ben, Riki, Sniper, Kurojaki ja Gin. Toiseen settiin Benizakura, Cross, Akame, Smith, Mosa ja John. Yksi setti lähtee 2 eurolla.

Hahmot näyttävät hauskoilta läheltä kuvattuna. Mutta myös tyyli osuu nappiin. Itselleni iskee ehkä toinen setti enemmän hahmojen ja vaihtelevien ilmeiden osalta.

Yllä kuva metallisista rasioista valkeapohjaisilla tarroilla. Vasemmalta näyttäisi löytyvän Riki ja oikealta Gin. Tuotetta ei näytä olevan saatavilla, muuten hinta olisi 2-3 euroa.

Tyyli ja toteutustapa ovat tässäkin kohtaa mielenkiintoisia. Tosin ehkä Riki erottuu Giniä enemmän edukseen. Näppäriä ja varmasti käyttötarkoitusta löytyisi.

Edellisistä rasioista on olemassa myös versiot lasinalusista. Hintaa yksittäisellä lasinalusella olisi 3 euroa ja kokoa 5,5cm x 5,5cm, korkkipohjalla. Valitettavasti näitäkään ei ole saatavilla.

Mutta lasinaluksiksi nämä ovat todella kivoja.

Kuvat (c) Kauppa

torstai 7. huhtikuuta 2016

Vanhat aprillipilat

Aprillipäivän tullessa ajankohtaiseksi, on myös Ginga-fandomissa näkynyt erilaisia piloja.

Linnunradan Sanomat on keksinyt aina jonkin aprillipilan. 2007 sivusto uutisoi siitä, miten Future Film olisi tekemässä Weedistä oman lastenversion. Seuraavana vuonna oli puhetta Linnunradan Sanomien muuttumisesta kansainvälisemmäksi. Uutiset käännettäisiin englanniksi ja ruotsiksi. 2009 vuoden pila oli siitä nerokas, miten suomalaiset saisivat mukamas oman Ginga-lehden. Samalla linjalla jatkettiin seuraavanakin vuonna, kun puhe oli GDW:n kolmannesta julkaisusta. 2011 sivusto kertoi, miten Hopeanuolesta saataisiin oma tietokirja, joka perustuisi animeen ja mangaan. Siinä olisi käytetty hyväksi mm. japanilaisia mangoja ja artikkeleita.
2014 Tampereen Särkänniemeen oli kehitteillä Hopeanuoli-aiheinen vuoristorata. Laitteen lavasteissa näkyisi sarjasta tuttuja vuoristomaisemia ja sen vaunut olisi koristeltu eri koira- ja karhuhahmoilla. Vuoden 2015 kesälle oli tiedossa Hopeanuoli-metallimusiikkifestivaali Helsingin Suvilahteen. Tänä vuonna keksittiin sarjalle ihan oma jääshow. Hopeanuoli-musikaalin inspiroimana.

Hopeanuoli.comin puolelta tulee mieleen uutisointi SSY:n ja Orionin tulemisesta suomeksi. Weedin suomeksi dubatun ja leikatun versiosta haaveiltiin myös tällä sivulla.
Ginga.fi uutisoi vuonna 2013 Hopeanuolen kääntymisestä korean kielelle. 

Hopeatiikeri taas on vastaavasti uutisoinut Orionin suomentamisesta ja Weedin leikatusta versiosta. Täytyy sanoa, että Hopeatiikeri vei muokattujen kuvien kautta pilat ihan uudelle tasolle.

Foorumeiden puolellakin osataan. Muistan, että Hopeanuoli.comin K-13 foorumilla olisi joskus ollut jonkinlainen hopsutrolli aprillipäivänä. Tänä vuonna nähtiin, kuinka kustantaja ja? Uru kehitteli(vät) pilan Ginga Densetsu Pulpettinaapureista. Kuinka toiseen sarjaan olisi päätynyt materiaalia GDW:stä. Edellisenä vuonna foorumi muuttui Kaksoisleuan foorumiksi. Joiltain käyttäjiltä vaihdettiin avatarit kuvaamaan leukaa komeudessaan. Minuakin siis trollattiin avatarin vaihdolla. Kaksoissolalle luvattiin uutta omistajaa 2014. Samalla foorumin ulkoasu muuttui kuvaamaan lännensarjakuvaa, Hopeanuolta.

Tavallisesti en ole mennyt aprillipiloihin lankaan, koska päivämäärä on ollut niin vahvasti mielessä. Suomennoksia koskeviin piloihinkaan en ole osannut mennä. Niistä on ollut tarjolla vain linkit ja ajankohdan huomioiden on pystynyt muutenkin arvioimaan luotettavuuden. Vuonna 2014 menin sen sijaan täysin lankaan Kaksoissolan omistajavaihdosta. Ehkä se toimi siksi, miten hyvin moderaattorit olivat sitä tukemassa. Tätä ennen foorumilla ei myöskään oltu nähty piloja, joten en itse muistanut sitä kyseisellä kerralla. Osui ja upposi.

Itse en ole vielä tähänkään päivään mennessä ryhtynyt tekemään aprillipiloja. Mietin kyllä, että laitanko uutisen Weedin 54/55 osan ilmestymisestä 1.4. Jäi kuitenkin tekemättä.

Pidän kuitenkin siitä, että tällainen kulttuuri on osana fandomiamme. Vaikka piloja ei uskoisi tai ne eivät olisi hyviä, luo se omanlaista henkeä ympärille. Mahtaakohan muiden sarjojen kohdalla esiintyä aprillaamista? Vai saammeko me vain nauttia siitä?
(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.