tiistai 31. joulukuuta 2013

Miten mainostaa omaa blogia?

Monilla lukijoillani löytyy oma Ginga-aiheinen blogi, jolloin kirjoitelmani tarjoaa vinkkejä oman blogin mainostamiseen. Esimerkeistä löytyy muutamia joita itsekin käytän ja jotkat ovat osoittaneet käytännölliksi.

Blogin lisääminen blogilistalle
Blogin voi esimerkiksi lisätä tänne, jossa onnistut hankkimaan lukijoita, kun uusimmat päivitykset blogistasi tulevat suoraan etusivulle. Kun lisää blogin listalle kannattaa käyttää useampia hakusanavaihtoehtoja, jolloin blogisi ei ole löydettävissä vain yhdellä hakusanalla.

Asetukset
Kun menet Bloggerin asetuksiin siellä on kohta tietosuoja, jossa kysytään blogin lisäämistä luetteloon ja hakukoneille näytettäviksi. Tämän otettuani käyttöön löytää mm. Gingapedian googlettamalla oman blogini, jossa olen tehnyt kirjoitelman aiheesta. Mikäli olet tarkka yksityisyydestäsi en suosittele hakukoneiden käyttöön ottamista.

Kaksoissolan bloginurkka
Bloginurkkaus kerää Ginga-aiheisia blogeja ja sinne on mahdollista lisätä myös oma blogi. Se toimii blogilistan tapaan ja näyttää sivullaan uusimmat kirjoitukset. Erinomainen käytäntö, joka on lisännyt blogini näkyvyyttä huomattavasti.

"Etkö sinä Kiatsu muista toivottaa hyvää uutta vuotta?"
Sivuilla mainostaminen
Ginga-aiheisilla sivustoillakin on mahdollista lisätä oma nettisivu/blogi tms. listalle vieraskirjan tai kaavakkeen kautta. Lisäksi kannattaa aina kun on mahdollista lisätä kaikkiin mahdollisiin profiileihin linkit omista kotisivuista.

Twitter, Facebook, yhteistyö?
Twitteriin ja Facebookkiin pystyy tekemään omat sivut mahdolliselle mainostuskohteelleen. Ainakaan omasta mielestäni ensimmäinen ei sovellu niin hyvin mainostamiseen kuin Facebook. Siellä on kumminkin enemmän väkeä ja Twitterin tapauksessa blogisi voi olla suositumpi kuin varsinainen mainostussivustosi.

Kannattaa myöskin tiedustella eri sivustoilta mahdollisesta yhteistyöstä ja sponsoroinnista puoliin ja toisiin.

Näistä vaihtoehtoista minulle taitaa olla juuri käyttämättä tuo viimeinen vinkki. Pienellä paikkakunnalla asuvana olen vielä jonkun aikaa tarkka yksityisyydestäni, etten uskaltaisi mennä FB-sivuja tekemään. Se on myös minulle hyvin ristiriitaista, koska en välttämättä tavoittele minkäänlaista julkisuutta/suosiota jne. blogillani. Hopeanuolen Tomodachi on ihmisten löydettävissä ja se riittää minulle oikein hyvin.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Muistelussa Weedin katsomisen alkuajat

Paluu vuoden 2006-2007 aikoihin (parin osan verran), jolloin Weed oli rantautunut Suomeen. Mitä oikein muistan omista katselukerroistani?

Olen varmaan moneen kertaan sanonut hankkineeni Weedin 1-6 osat Discshopista ja loput Kuusamosta. Muistan jokaisen kerran, kun olen avannut postin tuoman paketin, jossa on ollut joku Weedin levy ja yhtä elävästi niiden pitelyn käsissäni. Lopuista osista muistan tarkalleen, miten hain 7-8 osat kaupan levyosastolta ja laitoin ne äitini kärryyn. En unohda sitäkään miten luin ensimmäistä kertaa takakansitekstejä tai miten ne menivät kassan halki.

Kaikki levyt ovat tärkeitä. Leikkaamaton boxi on toisaalla piilossa.
Olin joskus syksyllä, melko pian levyjen julkaisemisen jälkeen saanut postista Weedin ensimmäisen levyn. Kiiruhdin kahden sisarukseni ja yhden kaverini kanssa katsomaan levyä isäni huoneeseen. Tunnari vei minut jo siltä seisomalta mukanaan ja keskityin tapittamaan animea. Muistan miten meidän piti lukea tekstityksiä ääneen, koska pikkusiskoni ei osannut ihan vielä lukea. Äänen kuulumisen seurauksena isäni jopa ihmetteli, että mitä me oikein puhumme keskenämme. Selitin sitten katsomisen yhteydessä äänien olevan japaniksi ja tekstitysten suomeksi. Hän meni tiedosta kerrassaan hämilleen ja ihmetteli mitä järkeä levyn hankkimisessa oli ollut. Se oli pikemminkin senhetkinen mietintä, joka ei loukannut minua. Ymmärsin ettei tiedetty, että Hopeanuolen kanssa päti sama juttu. Jolloin oli jääty uskomukseen, että leikattu oli se oikea versio.. En näes omistanut leikkaamatonta vielä tuolloin.

Katselukerralla pelästyin sitä kohtaa, jossa näytettiin kuinka Kaibutsu vetää yhden koiran pään irti. Tästä tulikin joksikin aikaa eräänlainen trauma/kuvottava kokemus, jolloin peitin omat silmäni tai käännyin katsomaan muualle. Meliin törmätessäni luulin koiraa tytöksi ja yllätyin myöhemmin siitä, että hän onkin poika. Jerome taas teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja heti ensimmäisellä näyttökerralla vaikutuin hahmosta, kun hän seisoi coolisti ammattitappajatovereidensa rinnalla. Muistan vieläkin sen tunteen. Animen loputtua Kaibutsun "kukistamiseen" olimme kaikki varmoja, ettei hirviö oikeasti kuollut.

Myös Weedin lopputunnari sai aikaan kiihkeää mietintää pääkopassamme. Ajattelimme taivaalla olevien hahmojen kertovan ketkä kuolisivat sarjan aikana. Emmekä kovinkaan väärässä olleet. Eniten taisi ihmetyttää viimeinen kuva. Näkikö Weed vanhempansa muuten vain? Vai kuolisiko Ginkin vielä?

Katsomisen jälkeen isäni kysyi minulta oliko anime ollut hyvä ja minähän tietenkin myönsin. Katsoin samana päivänä jakson toisen kerran vanhemman siskoni kanssa, joka ei ollut aiemmmin mukana. Hänhän sitten kommentoi Weedin juoksua mm. sillä tavalla että koira näytti siltä kuin juoksisi p*skat housussa. Voi taivas. Muistan miten siskoni paljasti katselun aikana Smithin lukeutuvan hänen suosikkihahmoikseen. Sen takia varmaan tarkkailin siskoni reaktioita hahmon kuolinhetkellä.

Voisin jopa vannoa että katsoimme animen kolmanteen kertaan samana päivänä. Tai no väliäkö sillä vaikka olisi ollut erikin päivä. Kaverini ei tainnut tuolla kerralla olla mukana katsomassa animea, jolloin seurasin sitä kahden sisarukseni kanssa. Muistan miten animen loputtua lähdimme ulos, kun vanhempani olivat sytyttäneet ulos nuotion. Oli sen verran pimeää, että mietin olisiko Kaibutsu mahdollisesti paikalla. Liekki oli ainakin komea ja hehkui. Kyllä siinä eräänlaisesta tunnelmasta nautti.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Karu Kamakirin kohtalo

Mietin yhteen väliin Weedin Jeromen laumasta erottamista. Weedin toiminta hämmästytti kyseisessä tilanteessa paljon ja muita vastaavanlaisia tilanteitakin löytyy. Hyvänä esimerkkinä voisi olla Kamakirin kohtalo. Olisiko Weedin pitänyt tehdä asialle jotain?

Seitsemännellä levyllä ja mangassa 26 nähdään Hiron ja Kamakirin taistelu. Hiro ei voi aikuisiälläkään unohtaa irlanninsusikoiran tuomaa tuskaa isänsä taposta ja toisen silmänsä riistämisestä. Taistelun aikana johtoasema vaihtelee, kunnes se siunaantuu Hirolle, joka repii Kamakirin kulmahampaat ja kivekset irti. Viiksivallu jää kyynelehtimään yksin häviönsä perään pahaenteisten korppien lennellessä hahmon yläpuolella.

Kuten mainittua niin Weedin toiminta tässä tilanteessa on ihmetyttänyt, koska hahmo tuo kumminkin toistuvasti esiin moraalisia ajatuksia elämästä/kuolemasta ja oikeasta/väärästä. Fanit ihmettelevätkin kun Weed ei sano juuta eikä jaata tapahtuman aikana/jälkeen. Alkuperäisessä versiossa, mangassa hahmo ei olekaan mukana, vaan Kamakirin tuomio on merkittävästi nolompi. Hän joutuu pyristelemään hengestään Ginin edessä eikä Battin joukot tarjoa hänelle minkäälaista apua. Tällöin voimmekin vain miettiä animen tilannetta kerta Weed ei ollut mangan tilanteessa läsnä.

Mielestäni Weedillä oli täysin samanlainen tilanne kuin Hirolla. Hän oli valmis kohtaamaan Hougenin (= isänsä murhaajan) ZTB-iskulla mikäli Gin alkaisi oikeasti olla vaarassa. Mutta kun hänen isänsä pääseekin vapaaksi Weed ei tunne enää tarvetta tappaa Hougenia ja hänen suhtautumisensa muuttuu, jolloin moraalinen ajatus pysyy yhä taustalla. Eli jos Gin olisi tapettu en uskosi Weedin samanlaiseen oikeudentajuun kuin mitä nähdään saagan loppupuolella. Vai näkisikö Weed Hougenin yhä vähemmän pahana?

Ehkä juuri tästä syystä johtuen Weed koki tilanteen Hiron ja Kamakirin väliseksi, jolloin ei ns. voinut mennä väliinkään. Tuskin johtaja olisi kaivannut vastaavanlaista estelyä, jos hänen isänsä olisikin murhattu.

Mielestäni myös Rikin ja Ginin kanssa vallitsi sellainen ajatus, jossain määrin että koirat vastasivat itse omista teoistaan ja asioistaan. Tietenkin johtajat voivat puuttua niihin, jos ne vaikuttavat olennaisesti esimerkiksi laumaan. Kamakirin ja Hiron asiat olivatkin näin ollen kaksikon välisiä. Weedillä ei ollut osaa eikä arpaa kyseisiin kiistoihin. Jos hän olisi mennyt väliin miten koira olisi voinut vaikuttaa koko tilanteeseen ja sen syihin? Weed olisi jäänyt huuli pyöreänä ihmettelemään.

Moraalisesta näkökulmasta katsottuna nimenomaan jonkun (= Weedin?) olisi pitänyt tehdä asialle jotain. Mutta kun mietimme noidankehässä oikeutta ja anteeksiantoa emme voi olla koskaan tyytyväisiä. Kamakiri tappoi Hiron isän ja Hiro murhaajansa. Pääsemme tilanteeseen, jossa kumpikin on saanut osakseen oikeutta ja kaltoinkohtelua.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Jaksaako koirapahikset kiinnostaa?

Akakabuton kukistamisen jälkeen sarjassa on ollut mukana koiravihollisia kuten Hougen ja Masamune. Jaksaako koiraviholliset ollenkaan kiinnostaa vai onko ne nähty jo?

Kunnioitan hyvin paljon ensimmäistä päävihollista, Akakabutoa GNG:ssä, jolloin nalle kuuluu vihollisten parhaimmistoon. Mutta taso ei ole huonontunut ollenkaan Hougenin tultua valtaan, vaikka kyseessä onkin koirahahmo. Masamunekin on tähän asti vaikuttanut varteenotettavalta Orionin pääpahikselta. Saahan koira Weedin mm. pahaan ahdinkoon ja kuristusotteeseen.

Mielestäni juuri nallejen kanssa on ylipäätään se ongelma, ettei niiden ajatusmaailmaan pääse käsiksi. Mangassa kyllä nähdään karhujen ajatukset kuvattuina, mutta ei se ole täysin sama asia, koska ne eivät kumminkaan kommunikoi koirien kanssa. Itse en ensimerkiksi pidä siitäkään, että juuri nallevihollisten kanssa tahti on nopeatempoisempaa, jolloin yksittäisiä hahmoja tapetaan surutta. Koirahahmojen kanssa kohtaamiset ja tilanteet tapahtuvat selvästi harkitummin, jolloin lukija/katsoja pysyy perillä ja huomaa nyt vaikka sen Leftyn kuolevan taiston aikana. Eli määrällisesti ja taktiikan kannalta koirien keskenäinen taisteleminen on erilaisempaa kuin karhujen kanssa. Koira- ja karhuvihollisten julmuuskin onnistuneen olevan samaa luokkaa.

Jos sarja jatkuu vielä Orionin jälkeen tai Masamune saadaan kukistetuksi tulee kyllä varmasti ongelmia sen suhteen, että mitä seuraavaksi. Voidaanko luoda enää Hougenia ja Masamunea mahtavampi hahmo ja kestääkö se?

Mielestäni ei ainakaan kannata lähteä sille linjalle, että tehdään vielä seuraavasta mahdollisesta koiravihollishahmosta näkyvästi parempi kuin edeltäjästään. Takahashihan kertoi tehneensä Masamunesta vahvemman hahmon kuin Hougenista, jolloin samaa periaatetta ei ole järkeä jatkaa. Silloin näitä hahmoja ruvetaan kyseenalaistamaan johtajina ja muilta eri osa-alueilta. Se on vanhempi kuin se, se on vahvempi kuin se... Ymmärrättehän? Vaan on mietittävä miten saadaan uutta ja erilaista, mikä ei ole lainkaan helppo tehtävä.

Kuten aiemmista mielipiteistäni voi huomata miellän koiraviholliset paremmiksi vastustajiksi kuin karhut. Takahashi on kokeillut erilaisia eläinvihollisia, mutta nyt pääpaino jääneen koirahahmoihin. Itse en juurikaan toivo, että eläinhahmoja kokeiltaisiin uusina vihollishahmoina kun se ei onnistunut niin hyvin esimerkiksi makakien suhteen. Niin, mitä vastustajia sitä voisikaan enää olla? Vai saako samojen ideoiden uudelleenkäyttäminen myötähäpeän partaalle? Ainakaan itse en innostu sellaisesta ideasta kuin tiikerit vihollisina ja vastaavanlainen voisi vaikuttaa sarjaan jopa negatiivisesti.

Mutta vastauksena aiheen kysymykseen on kyllä ja ei. Uskon fanien olevan tyytyväisiä siihen, että nyt vastapuolta pystytään ymmärtämään ja seuraamaan paremmin, kun ne ovat samaa lajia. Ongelmaksi tulee vain uuden vahvan vihollisen luominen. Tottakai se haluaisi alueita itselleen ja voisi olla samalla tavalla julma edeltäjiensä tapaan. Mutta miten hän erottuisi vihollisena muista? Strategiat ja menettelytavat voisivat olla selvästi toimivia tapauksia erilaisuuden luomiseksi.

Ei vastaus tarkoittaa tässä sitä, että usko kestävän vihollishahmon luomiseen alkaa horjua ja kaivataan jotain uutta, jolloin koirat ovat vain koiria. Hyvin alussa on ollut Neron ja Bluen tapaisia pieniä pahiksia, kunnes Hougenin jälkeen nähdään Venäjän sotakoiria vastustajina. Takahashi näyttäisi siis osaavan ideoida hahmojensa suhteen, jolloin en näe mahdotomaksi sitä että Masamunen jälkeen olisi mahdollista saada kestävä vihollinen. Kunhan vain tiedostetaan se milloin ollaan tultu tien päätökseen vihollisten ja itse sarjan suhteen.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kaksi laboratorion hirviötä

Luin noin kuukausi sitten Mary Shelleyn Frankensteinin ja hämmästyin siitä, miten vahvasti näin hahmossa GDW:n Kaibutsun.

Monille varmaan sana Frankenstein (= huomaa että olento on oikeasti nimetön!) tuo mieleen hirviön, joka herätetään henkiin ukkosmyrskyn aikana pelottavassa rakennuksessa. Frankenstein alkaa näin tappaa kyläläisiä, kunnes he ajavatkin olion kuolemaan. Elokuvat ja piirretyt ovat tehneet tarinasta erilaisia versioita, mutta itse alkuperäisversion kulku on aivan toisenlainen. Hirviö ei herätä kyläläisissä samanlaista huomiota ja lopussa se tekee oman päätöksensä nähtyään mitä on saanut aikaan.

(c) Wikipedia
Kaibutsu ja Frankenstein hirviö luodaan kumpikin laboratoriossa ihmisten toimesta ja heidän käyttötarkoituksensa on täysin samankaltainen. Ihmisten ja koko yhteiskunnan hyödyntään, kunnes jokin menee pahasti pieleen. Frankenstein hirviö karkaa luojansa luota ja Kaibutsu laboratoriosta. Leijonaharjainen koira asettuu Ohuun ja tappaa siellä moniakymmeniä sotilaita ja luo kauhua ihmisasutuksenkin lähettyvillä. Frankensteinin hirviölle käy samalla tavalla, kun hän asettuu elämään Geneven metsiin tappaen muutamia Victorin läheisiä.

Kostamalla ja sattumalla ihmisiään he saivat kuin oikeutta omille kärsimyksilleen. Kaibutsu oli joutunut kärsimään eri lääketieteellisten kokeilujen myötä ja vihan takia hän ei voinut enää saada koirista ystäviä. Frankensteinin hirviön kärsimys ei ollut fyysistä, vaan henkistä. Olio halusi kokea lähimmäisen rakkautta ja myötätuntoa saamatta sitä koskaan kun yritti hankkia ystäviä. Ulkokuori pelottaa, jolloin on vaikea nähdä Frankensteinin sisäistä lempeyttä.

Tekojen seurausten ymmärtäminen näkyi olioissa eri tavoilla. Jerome onnistui näyttämään Kaibutsun lempeää puolta, mutta hän ei silti pyörtänyt päätöstään tappaa ihmisiä ja heidän kätyreitään. Kuitenkaan Jeromea hirviö ei voinut tappaa mikä ikään kuin näytti että Kaibutsussa oli yhä koiraa jäljellä. Frankenteinin hirviössä sen sijaan näkyi koko ajan utelias ja välittävä puoli, jonka kestokykyä ei voinut mitenkään määritellä tai arvioida. Toistuvat pettymykset ajoivat hirviön vihan ja murhatöiden kierteeseen, joiden oli tarkoitus poistaa Frankensteinin hirviön tuskaa. Hän oli helposti muiden ohjattavissa, mutta ymmärsi tekojensa vakavuuden ja seuraukset. Kaibutsu taas ei välittänyt niistä ollenkaan moraalisesti.

Frankensteinin hirviö ei itsessään ollut katkera luojalleen surkeasta elämästään, vaan niille jotka sen olivat aiheuttaneet. Toki vihreä muukalainen nähdään kiristämässä Victoria saadakseen mitä haluaa (mm. oman puolison). Kirjan loppupuolellla taas selviää Victorin merkitys Frankensteinin hirviölle, minkä seurauksena hän on valmis riistämään oman henkensä. Kaibutsu onnistui tappamaan laboratorion miehiä ja hän ei kokenut omantunnontuskia senkaltaisista töistään. Ihmiset eivät voineet tuoda koiralle enää minkäänlaista onnea, jolloin niiden kohtalo oli varma kuolema. Ehkä onkin mielenkiintoista ajatella miten P4 olisi reagoinut esimerkiksi Jeromen kuolemaan? Sillä hän lienee ainoa, josta Kaibutsu välitti. Vähän kuin Frankensteinin hirviölle Victor.

Ihmiset suhtautuivat luomuksiinsa myös eri tavoin. Victor Frankenstein kantoi selkeästi vastuuta ja tuskaa hirviöstään. GDW:ssä ihmiset lentelevät katsomaan Kaibutsua ja myöntävät virheen olevan ihmisten. Silti olennon kukistaminen jää koirien harteille.

Omassa fanituksessani on kyse siitäkin, että kykenen/osaan löytää Gingan ulkopuolisista asioista. Niitä tarkkailemalla voi löytää aivan yllättäviä ja mielenkiintoisia asioita.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Täydellisiltä tuntuvat hahmot

Kun olen lukenut/kuullut fanien mielipiteitä (inhokki)hahmoista on sieltä noussut esiin sellaiset nimet kuin Gin, Weed, Tesshin ja Akame, joilla näyttäisi olevan taipumusta täydellisyyteen. Onko näin?

Kaikille näille hahmoille on yhtenäistä merkittävän aseman omaaminen. Gin ja Weed ovat johtajia, Tesshin ja Akame kulkevat tiiviisti johtajiensa rinnalla ja lukeutuvat heidän luottohenkilöiksi. 

Omasta mielestäni jokaisessa listan hahmossa on edes hitunen täydellisyyttä. Ehkä eniten täydelliseltä tuntuu Tesshin, jonka hahmokehitys on olematon GNG:n puolella penturoolin vuoksi. Weedin puolella on vuorostaan tullut huima aikahyppy, mikä on nostattanut hahmon ikää 14-vuotiaaksi. Tesshinin kehitystä ei pääse seuraamaan, jolloin hänet nähdään ensimmäisellä kerralla täydellisenä hahmona, sillä se on hiottu vuosien saatossa kuin virheettömäksi. Vuodet, ikä ja koulutus ovat tehneet sen ettei Tesshin tee merkittäviä virheitä. Toki koga saattaa joutua vaaraan taistellessaan ja Sniperin valheiden uskominen saattaa ihmetyttää.

Gin on ikään kuin edellisen kogan vastakohta, sillä merkittävä rooli sarjan päähenkilönä tarjoaa hahmokehityksen näkyvyyden. Tällöin Ginin ajatuksista ollaan selvillä ja saatetaan seurata millaisia virheitä hän tekee nuoressa iässään. Monet niistä ovat olleet läheltä piti tilanteita esimerkiksi silloin kun hahmo on tehnyt nopeita päätöksiä ja voinut jopa täten riskeerata ystäviensä hengen. Gin on selvinnyt tilanteista hyvin, mutta en sano että tuurin takia. Hän on pikemminkin hyvä toimimaan tilanteissa ja niiden mukaan

Gin on iso nimi Gingassa ja Weedin puolella hänen täydellisyytensä ei kuvota. Hahmoon kohdistuu enemminkin ihailua legendaarisuuden ja kehityksen osalta. Ehkä tässä suhteessa täydellisyys korostaakin hahmon karismaa ja osaamista. Eihän se ole ollenkaan soveliasta, että hahmo saisi turpaan muutamalta rivisotilaalta. Uskottavuus ja arvohan siinä menisi.

Kun Akameen törmätään ensimmäisen kerran, hahmon johtajaominaisuudet vetävät puoleensa ja iga  näyttäisi omistaneen paljon terävää viisautta. Sarjaa seuratessa ei jää kuitenkaan epäselväksi, osaako Akame taistella ja mistä hänen taitonsa ovat peräisin. Valkoinen iga osaa samalla tavalla lukea tilanteita ja merkittävänä ominaisuutena tulee koiran viisaus. Ginin rinnalla kulkeminen voi olla yksi seikka, mikä on tehnyt sen että hahmon osaamista ja taitoja esitetään täydellisesti. Silloin Akamen osaamisessakaan ei saisi olla puutetta. Tilanteissa toimiessa täytyykin olla tietynlainen edellytys, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö hahmot voisi joutua pahaan pulaan.

Weedistä tekee täydellisen parikin asiaa. Hän oppii ZTB iskun välittömästi (anime) ja koirat tottelevat sekä ihailevat johtajaa mukisematta. Pelkästään Ginin isäosallisuus luo paineita itse Weedille ja sallii muidenkin luoda koirasta samanlaisia oletuksia kuin legendaarisesta Ginistä. Weed on johtajan pentu, joten tottakai hän osaa samat asiat kuin Gin!

Weed on seuraava johtaja, joten jonkin asteen täydellisyydellä korostetaan hahmon asemaa. Mutta Weed joutuu silti kamppailemaan ja kasvamaan samalla tavalla kuin isänsä. Hän ei aina tiedä mitä tehdä, vaan joutuu välillä epävarmuudenkin valtaan. Ja millaisia paineita mahtaakaan luoda se, jos laumalaiset eivät ymmärrä päätöstäsi?

Hahmoissa näkyy tietyllä tavalla täydellisyyttä ja sillä korostetaan hahmon ominaisuuksia, olemusta tai persoonaa. Silti he tekevät inhimillisiäkin virheitä ja kehityksen voi nähdä suuremmaksi osaksi.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Puhekuplat kondikseen

Weedin 17. osasta jäi puuttumaan pari puhekuplaa teksteineen teknisen virheen takia. Kuitenkin seuraavassa mangassa kerrottiin, mitä näissä puhekuplissa luki. 

Nämä jäivät uupumaan:
 
Sivu 11
- Vanhin!
Sivu 12
- Älä tee mitään ennenaikaista! Olin tehdä hätäisyyttäni suuren virheen!
Sivu 13
- ... jos se näkisi teidät taistelemassa vihollisten riveissä
Sivu 14
- ... on syyllinen isänne kuolemaan!
Sivu 15
- Kuitenkin ilman Ouun osallisuutta olisimme onnistuneet tuhoamaan Igan ja isänne olisi jäänyt eloon!
 
Mietin jo 17. mangan saamisen yhteydessä, josko kirjoittaisin puuttuvat repliikit mangoihin ja niin teinkin vähän myöhemmin. Nyt on kätevää ettei tarvitse kurkistella seuraavan osan viimeisille sivuille, jos haluaa tietää tarvitsemansa repliikit. Näin ollen suosittelen mangoihin kirjoittamista käytännöllisyyden ja idean takia. Eivät ne suomimangat niin pyhiä ole, etteikö niihin voisi kirjoitella jos puhekuplia on jäänyt tyhjiksi. Oma käsialani ei ole mitenkään kaunista katsottavaa pikaisesti tehtynä, mutta luultavammin Te onnistutte siinä paremmin mikäli ideasta innostutte.

Kieltämättä mangaa katsoessa huomaa aivan uudenlaisen personnallisuuden nyt kun siihen on jättänyt oman kädenjälkensä. Shin Gaidenin toisessa osassa kävi samanlainen kömmähdys, että parista kuplasta jäi teksti kokonaan pois. Joten mikäli jos nämäkin kuplat käännettäisiin laittaisin niihin oman kädenjälkeni.

lauantai 7. joulukuuta 2013

Yllätys

Tein tähän väliin pienoisen yllätyspostingin siltä varalta, ettei se onnistuisikaan. Postauksen seurauksena tekstit siirtyvät yhdellä eteenpäin ja Hougenin mahdin kaatumiskirjoitelma nähdään tammikuun tienoilla.

Alla on siis video, jossa olen kuvannut Weed Pachinko mainoslevyn katsomista siltä seisomalta, kun olen levyn saanut. Jos olisin kuvannut kännykälläni ääneni olisi ollut vähän realistisempi, mutta videon laatu taas huonompaa.

 

Omasta mielestäni kuvalaatu on pääpuolin hyvä bloggerillakin ja se ei joutunut kärsimään kovin paljoa. Istuin kuvatessani jakkaralla, koska muuta korkeata alustaa ei löytynyt ja silloin käsieni olisi pitänyt olla ihan suorassa. Ehkä olisin voinut pitää käsiäni vielä enemmän tiiviimmässä ja laittaa jalkani toiseen asentoon. Mutta eipä kuva lähde hortoilemaan läheskään niin paljon kuin se voisi. Kun keskityn katsomaan videota en edes huomaa vapinan tapahtumista ja toivon ettette tekään keskity siihen varsinaisesti.

Lopusta leikkasin kokonaan pois sellaisen pätkän, jossa otan levyn pois ja kerron miten minulle voi mm. ehdotella mahdollisia videoita. Kunhan ne eivät ole musiikkivideoita, vaan voin kuvata niitä itse.

Youtube-tiliä en omista, jolloin videot on postattava Bloggerin kautta. Tämä ei haittaa itseäni, koska inhoan Googlen ja Youtuben yhdistymistä. Tällöin video esiintyy blogissa hieman kapeassa muodossa ja sitä ei kannata ryhtyä katsomaan koko näytöllä. Uskon videosta saavan irti suht hyvällä laadulla, vaikkei sen esityskoko olisikaan niin suuri.

Jos on jotain kysymyksiä/ideoita videoon liittyen niin heitelkääpä pois.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Kauniita sanoja suurenmoiselta mieheltä

Yoshihiro Takahashi lukeutuu syystäkin upeimpiin ihmisiin, mitä maa kantaa. Hän on niin vaatimaton, lempeä ja rakastava persoona, oli kyse sitten meistä faneista tai mistä tahansa asiasta. Takahashi laittaa kaiken hyvän kiertämään ja hän onnistuu liikuttamaan meitä faneja ainutkertaisella hyvyydellään ja suurisydämeisyydellään eri tavoin.

Tässä postauksessa esiintyy suurmiehen upeita sananparseja, joissa me fanit ja lukijat osottaudumme hänelle tärkeiksi.

"Hopeanuolen ja Weedin taustalla on sama ajatus. Molemmat sarjat kertovat oikeuden tavoittelusta. Niin kauan kuin lukijat tukevat sarjojani, minä jatkan piirtämistä. Sydämelliset kiitokset teille lukijani."
- Weedin manga 19

"Olen todella iloinen siitä, että pidätte niin kovasti Japanin kulttuurista. Japanissa pitäisi myös oppia tuntemaan Suomea paremmin. Suomi on todella kaunis ja hyvä maa. Pidän Suomesta paljon. 
- Japanpop 07/2011

"Joskus saan fanipostia. Niistä saan rohkeutta jatkaa. Rakkaat lukijat, minä en pakene. Lupaan etten pakene."
- Weed manga 16



"Suomalaisille Ginga-faneille.

Kiitos siitä kiintymyksestä, jota osoitatte sarjakuvaani kohtaan. Olisin iloinen, jos voisin tämän sarjan kautta välittää suomalaisille jotakin japanilaisesta samuraiden ja bushidoon hengestä."
- Hopeanuolen erikoisjulkaisussa, jossa lukee myös "kiitos Suomi"-teksti.

"Viime vuonna minulla oli kunnia tutustua Suomeen ja suomalaisiin. Suomalaisten tiedostavuus teki minuun lähtemätttömän vaikutuksen. Suomalaisessa kansanluonteessa ilmentyvät ihailtavalla tavalla hyvä käytös, korkea moraali ja välitön inhimillisyys. Siksi minua ilahduttaa suuresti se, että teoksiani rakastetaan Suomessa. 

Hädänalaisten auttaminen ja yhdessä eläminen ovat sarjakuvieni teema ja samalla viesti, jonka haluan välittää lukijoilleni. Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen sarjakuvieni suomalaisille ystäville, jotka ymmärtävät tämän viestin. En voi kiittää lukoitani kylliksi.

Kiitos Suomi. 13.5.2012"
- Riki mangassa

Miehen tekee erikoiseksi se, miten vahvasti hän vie kiitollisuuttaan eteenpäin ja ylistää meitä faneja. Huipulla ollessaankin Takahashi katsoo rakastavasti meihin faneihin, joille hän on sanoinkuvaamattoman kiitollinen. Minulle on tärkeää kuulla ja tiedostaa oma merkitykseni senseille fanina. Siinä olen Takahashin kanssa samassa pisteessä etteivät sanani kykene selittämään kiitollisuuttani, Gingasta. Mutta onneksi se näkyy minussa monin eri keinoin päivästä toiseen.

lauantai 30. marraskuuta 2013

Erot animeen (Weed)

Sama periaate kun GNG:n liittyvissä eroavaisuuksissa. Weedin puolella saamme huomata, miten paljon anime poikkeaa alkuperäisestä versiostaan ja miten on tehty runsaasti erilaisia karsintoja ja tiivistyksiä. Ensimmäisestä osasta löytyy kuitenkin tällaisia eroja animeen verrattuna.

Varikset hyökkäävät Weedin ja Sakuran kimppuun
GB löytää pennun ja emon varisten ympäröimänä. Animessa Sakura elelee erään rakennuksen luona ja kaikki tapahtuvat sijoittuvat kyseiseen ympäristöön, kun Smith ja muut matkaavat Ginin perheen luo.

Sasuke pomppaa yllättäen esiin
Weed törmää aivan sattumalta englanninsetteriin uudelleen ollessaan sillalla. Siihen väliin ilmestyykin GB:n ystävä Sasuke, joka ihmettelee pennun perään ja tuo viestiä vihaiselta Nerolta. Mangassa kaksikko on lähtenyt yhteistuumin liikkeelle minkä keskeyttää shiban ilmestyminen kalliolle.

Hahmoja puuttuu: Lenny, Golvy ja Daisuke
Anime on karsinut rutkasti useita hahmoja, jolloin yllätytäänkin uusista tuttavuuksista mangan puolella. Melin äiti Lenny, kotikoira Golvy ja Daisuke ovat mm. jääneet kokonaan pois sarjan alkuosasta. Daisuken jättäminen ei yllätä itseäni, koska ihmisten rooli on muutenkin olematon, vaikka häntä lupailtiinkin mukaan ensimmäisen levyn takakannen teksteissä. Sen sijaan jos vertaa vaikka Lennyyn ja Golvyyn ei olisi heidän mukana olemisesta ollut järin haittaakaan.

Smith ei tapaa Sakuraa
Sillä naaras kuolee pian GB:n kohtaamisen jälkeen, jolloin Weed tapaa Smithin vasta äitinsä kuoleman jälkeen. Silloinkin uros epäilee poikaa Ginin pennuksi, mutta ei kumminkaan sano mitään varmaksi.

Weed ei opi/tee Battougaa ja Bankenin korvaa ei revitä irti
Sasuke, GB ja Weed roikkuvat tosa-koirassa ja kamppailu ei näytä ratkeavan ennen kuin Banken tapaa tutun hahmon auran, mikä pelästyttää sen takaisin koppiinsa.

Eri hahmot jututtavat Hookkia
Weed matkaa Lennyn pojan luo kaksin, koska hän on joutunut riitaan GB:n kanssa. Tämän seurauksena englanninsetteri ilmestyy hieman myöhemmin juttelemaan koiralle. Myöskin Smith on jätetty pois, jolloin hahmo ei tapaa Hookkia irtauduttuaan ketjuista.

Loput eroavaisuudet liittyvätkin kohtauksiin, joissa puuttuvat hahmot - Lenny, Golvy ja Daisuke esiintyvät. Lisäksi mangassa on huomattavasti paremmin selvitetty Smithin jalan menettämistä ja miten Mel joutui vähitellen eroon emostaan.

Kertokaa toki, jos oli jotain muuta huomioimisen arvoista.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Weedin 38. osa

Juoniselostetta Venäjän sotakoirien ensimmäisistä osistaan pyydettiin.

Hokkaidoon saapuneet Venäjän sotakoirat ovat tappaneet alueelta kaksi peuraa. Lydia ja pari muuta koiraa kävelee junaraiteiden luona ja haistelee maata. Aurinkokin paistaa ihanasti.

Sasuke on mennyt Chakon luo kylään ja shiba on kiitollinen siitä, miten naaraan isäntä pelasti aiemmin Sasuken hengen. 

Jerome hyppää raiteilla kulkevan lastin mukana ja näkee lähellä olevien Hakuron poikien olevan metsästysretkellä. Koirat jättävät karhun jahtaamisen sikseen ja menevät haavoittuneen seefferin luokse. Vähän ajan kuluttua Hakuro tapaa Jeromen, ja hänet kiikutetaan muualle.

Victor odottelee Lydianin ja parin muun palaamista takaisin. Vähitellen Maximen ja Aramun joukotkin kokoontuvat paikalle. Sisarukset Lydia ja Maxime ovat iloisia toistensa näkemisestä.

Sasuke kulkee allapäin, koska hän ei ole saanut Chakolta vastakaikua tunteisiinsa. Shiba jopa näkee mielessään GB:n ja Kyoshiron paheksunnan. Koira näkee pihalla Koyukin, jonka pikkuveli haluaa leikkiä Sasuken kanssa. Kotetsu ja shiba taistelevat leikkimielisesti, mutta Sasuken on päästettävä irti Koyukin tultaessa paikalle.

Jerome on viety Ramun luokse toipumaan taistelusta. Pitkäkarvainen collie toimii alueen lammaskoirana. Lydian, Maximen ja Aramun joukot liikkuvat parhaillaan raidetta pitkin eteenpäin. Hakuro on myös kerännyt joukkojaan kokoon. Hetken kuljeskelun jälkeen Venäjän sotakoirat löytävät Hakuron raiteiden luota makaamasta, jolloin koira piiritetään kaikista mahdollisista suunnista. Uros käy jo heti ensimmäiseksi Victorin kimppuun ja heittää sen sivuun, jolloin Hakuroakin ruvetaan peittoamaan. Taistelun alkaessa Kisaragin poikia ja muita sotureita valmistuu samaiseen taistoon.

Sasuke on mennyt GB:n, Kyoshiron ja Weedin luo. Etenkin englanninsetteri tuntuu härnäävän ystäväänsä siitä, ettei tämä onnistunut Chakon suhteen. Yhtäkkiä Kotetsu juoksee paikalle, koska hänen siskoansa viedään pois. Etenkin Weed lähtee naaraan perään.

Maxime liittyy taisteluun ja melko pian Venäjän sotakoiria ei enää näykään. Koirat ottavat selvää kuolleiden ja elävien määristä löytäen uhreja oudommistakin paikoista.

Koyukin isäntä on lähettänyt koiransa jalostuskoiraksi auton häkissä matkaten. Weed juoksee paikalle ja hyppää autoon. Muut Ohun soturit seuraavat tilannetta tuonnempana. Gin näyttää olevan oikein iloinen poikansa puolesta.

Hakuron poikien pennut nuolevat maassa makaavaa Hakuroa. Lydia on tarkkailemassa tätä näkyä ja Victor saartaa toisaalla kaksi koiraa joukkonsa kanssa. Venäjän sotakoirat tappavat koirat armotta ja repivät niiltä vielä raajojakin. Suzaku juoksee pentujensa kanssa, kunnes huomaa mustan hahmon - Lydian tulleen. Uros ei pidä naaraan paikalle tulemisesta, mutta ei onnistu ottamaan Lydiaa kiinni. Victorin joukko väijyy ja tappaa lisää uhreja.

Manga loppuu siihen, kun Suzakun porukka joutuu taisteluun Aramunin joukon kanssa, jonne Maximekin saapuu. Jerome näkee tähdenlennon, mutta ei pääse tilassaan minnekään.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Tv:stä vai koneelta katsoen?

Kun katsot Ginga-animea, katsotko sitä mieluummin tv:stä vai koneelta? Miksi? Entä kumpi on ylipäätään parempi tähän tarkoitukseen?

Koneelta katsomiseta on puolensa. Itse olen sellainen henkilö, joka tykkää katsomisen yhteydessä muutenkin surffailla netissä, jolloin en välttämättä keskity itse animen katseluun. Aiempina vuosina olen vielä onnistunut siinä, ettei minulla ole mitään muuta auki kuin Windowsin Media Player.

Hyvä puoli on, että sen ohessa voi tarkistaa jonkun nippelitiedon. Tosin harvemmin itselleni käy niin, vaan sarjan katselu ennemminkin saattaa herättää uusia ajatuksia, joita mietin ja mahdollisesti tarkistan.

En kuitenkaan suosi koneelta katsomista, sillä en kerta kaikkiaan pysty reagoimaan animeen samalla tavalla kuin tv:stä katsellessani. Silloin minulla on vahvemmat tunnereaktiot ja minulta ei mene tapahtumat niin helposti ohi, jolloin minulla on enemmän koettavaa.

Kun katson animea televisiosta nautin sen äärellä syömisestä, koska teen sitä muutenkin. Aiemmin mainitsinkin jo pystyväni seuraamaan ja reagoimaan tapahtumiin paremmin, kun katson animea televisiosta. Tunnen lisäksi olevani paikan päällä tai saavani ihmeellisen etuoikeuden animeen juuri omasta telkustani.

Tv:stä ja koneella katsomisessa on turhauttavat puolensakin. Pelkään yksinkertaisesti sitä, etten saa katsoa animea rauhassa ja minut keskeytetään, joka on vallan ärsyttävä asia. Tällöin katseluni tapahtuukin ollessani aivan täysin yksin ja silloinkaan ei tarvitse kohdata sarjaan liittyviä, mahdollisia typeriä kommentteja.

Onneksi silti animen katselu aiheuttaa minulle suuren nautinnon hetken, jolloin kaikki muu pystyy unohtumaan. Minulle paras tapa nauttia sarjasta onkin katsoa animea ihan omalta sohvaltani, jossa kaikki tapahtuu!

torstai 21. marraskuuta 2013

Weedin 59 osa

Osassa jatketaan Ohun soturien ja hybridikarhun taistoa. Weed juoksee kalliota ylöspäin muiden taistellessa kallion yläpuolella. Erityisesti Joe hyökkäilee ja on vaarassa jäädä karhun kynsien väliin. Weed onnistuu nappaamaan veljensä ja kaksikko kierähtää nallen haarojen välistä toiselle puolelle.

Ninomiya-niminen karhunmetsästäjä istuskelee sateen keskellä aseensa kanssa. Bomb ilmestyy hänen vierelleen ja pian taistelusta palaa haavoittunut GB, jota Sasuke kantaa selässään.

Weed ja muut hyökkäävät kallion reunalla seisovan hybridinallen kimppuun. Akita tekee ZTB-iskun ja karhu yrittää saada eri liikkein koirat putoamaan selästään. GB näkee tapahtuman kauempana ja päättää taistella hätääntyneestä shibasta huolimatta. Käy jopa niin, että Weed on vaarassa joutua pedon kynsien alle ja useat koirat yrittävät suojella häntä. Juuri kun nalle on iskemässä englanninsetteri juoksee suoraan karhun tassuihin hyökäten. Yksi anturoista lähtee irti ja nalle pudottaa itsensä alas.
Kaikki juoksevat GB:n luo hänen viimeisillä hetkillään. Englanninsetteri kyynelehtii ja muistelee aikojaan: miten oli jäänyt omistajansa hylkäämäksi, joutunut taisteluun Bankenin kanssa ja tavannut Weedin. Akita itkee, vollottaa ja halaa ystäväänsä, joka on pian poissa.

Koirat huomaavat hybridin kiipeävän kalliota ylöspäin. Joe ja Jerome valmistautuvat hyökkäämään ylhäältä käsin alhaalla olevan nallen kimppuun. Weed saapuu myös ja tekee ZTB-iskun, jolloin eläimen päästä lentää rutkasti verta. Kaikki vierivät alas ja saksanpaimenkoira yrittää pelastaa Weediä. Joe on täysin turvassa.

Nalle vierii jokeen ja ylhäällä olevat Ohun soturit miettivät, mitä kaikille on tapahtunut. Virtaus on huuhtonut Jeromen ja Weedin kauas. Koirat hyppäävät alas ja Joe estää heitä menemästä pidemmälle virtauksen takia. Hän itkee verisiä kyyneleitä ja on peloissaan veljensä kohtalosta.

Koirat kapuavat ylös Ninomiyan luo. Nähdessään GB:n ruumiin koirat puhkeavat uudelleen kyyneliin. Soturit matkaavat padon luo ja etsiskelevät kaksikkoa. Nalle on jäänyt patoaukon suulle ja hukkunut.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Animen ja mangan erot (GNG, osa 2)

Postasin viimeksi elokuussa ensimmäisen osan tähän katergoriaan liittyen ja lisää olisi tulossa. Helposti unohtuu juuri tällaiset ja pari muutakin jatkoaihetta, kun on niin paljon kirjoteltavaa. Mutta yritetäänpä nyt vastedes kirjoitella sen yhden aiheen verran tätä sarjaa per kuukausi.

Kun tutkailin GNG:n toista mangaa löysin sieltä tällaisia eroja:

Daisuke löytää Ginin sukeltelemassa ilman Shinjiä/Shinsukea
Kun Daisuke lähtee asekaupasta hän suuntaakin kotiinsa, jonka jälkeen poika käy tapaamassa Goheita ja löytää Ginin harjoittelemasta vesialtaassa. Tapahtumaketju on siis hyvin samanlainen kuin animen paitsi, ettei Shinji ole mukana. Varmaankin jos Daisuke ei olisi mennyt kotiinsa hänen ystävänsä  olisi ollut myös mukana.

Hidetoshilla on avoauto
Kun Daisuke, Gohei ja Gin palaavat metsästysretkeltään he huomaavat takanaan kulkevan auton, joka osoittautuu Hidetoshin avoautoksi. Alkuperäisen version auto oli selvästi varautuneempi tähän lääkärin metsästysharrastukseen. Mangassa avoautolla ajelu lumisateen keskellä näyttää lähinnä onnettomalta..

Daisuken äiti & Hidetoshi
Pienimuotoinen huomio siihen, miten anime on karsinut etenkin Daisuken äidin osallisuutta. Mangassa selviääkin, että he olivat samalla luokalla, missä Hidetoshi opiskeli ja minkä ikäisenä hän
sai ensimmäisen ilmakiväärin - samalla kun Daisuken isä näyttää sangen happamalta.

Gohein kaatuuminen
Gohei kaatuu pian sen jälkeen kun Daisuke on saatu pois rotkosta. Animessa taas näytetään, miten Gohei herää seuraavan kerran sairaalasta. Tämän kohtauksen syy jäi minulta aiemmin pimentoon, mutta olen silti tyytyväinen alkuperäiseen versioon. Animessa tulee kohtauksen jälkeen niin hienosti esiin Ginin ja Daisuken ystävyys, jolloin Goheita ei olisi tarvittu lentämään rähmälleen.

Asekauppias hätystelee Giniä ja Daisukea
Gin ja Daisuke käyvät jo aiemmin asekauppiaan luona tiirailemassa mahdollista jousta, mutta kun sitä ei saada, heittää Daisuke miestä lumipallolla. Myöhemmin taas asekauppias on valmis juoksemaan kaksikon perässä köysi mukaan.

Daisuke syö mangassa kuusi kuppia riisiä
Daisuken treenaamisen lisäksi on syötävä hyvin ja poika kertookin syöneensä kuusikuppia äitinsä valmistamaa riisiä. Ainakin leikatussa versiossa puhuttiin kahdeksasta kupista, mutta en tähän yhteyteen ole varma oliko niin leikkaamattoman puolellakin. 

Kertokaa toki, jos olen väärässä ja/tai jos löysitte jotain huomioitavaa mangasta.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Windyn toive: Orion 10

GinBingin ylläpitäjä Windy pyysi minua tekemään juonitiivistelmän Orionin 10. osasta.

Rigel on pitänyt aiemmassa osassa huolta sairaasta Terumunesta, jolle on hankkinut ruokaa metsästämällä. Kaksikko saa seuraa, kun paikalle ilmestyy kolmen tuntemattoman kain joukko, joka käy Terumunen kimppuun. Ne repivät sairaalta kailta korvan, jolloin Rigel juoksee kaksikon läpi salamana. Ote irtoaa ja vastustajan kaulasta vuotaa runsaasti verta.

Kojuro on kulkemassa metsässä, kunnes törmää Siriukseen. Kai ei ehdi tehdä paljoakaan, kun Kamakirin pojat: Akakama, Kurokama ja Kamajiro saartavat Kojuron. Sirius ei pidä tapahtuneesta ja Akakamakaan ei pelkää käydä pennun päälle.

Terumune ja Rigel jatkavat taistoaan lumipyryn keskellä. Yksi on nähtävästi kuollut ja kaksi kaista yrittää jatkaa yhä taistelua. Terumune vie yhdeltä vastustajaltaan käpälän ja on aikeissa lähteä karkurin perään. Rigel kuitenkin estää häntä siinä, mutta Terumune pääsee viiltämään kaita. Kaksikko hautaa kai-uhrit, jonka jälkeen jatkavat matkaansa.
Orionin joukko juoksee metsän läpi. Kamakirin pojat eivät ole aikeissa jättää Kojuroa rauhaan keskustelusta huolimatta. Kai kertoo miten Masamunen joukko oli otellut/tulee ottelemaan irlanninsusikoiria ja Siriusta vastaan (?). Kojuro pääsee jonkun ajan kuluttua lähtemään ja silloin se törmää Orionin väkeen.

Terumune ja Rigel ovat suunnanneet lähemmäksi kylää, jonka reunasta rupeavat kiipeämään ylöspäin. Matkatessaan musta akita-pentu tuntee jotain outoa lumen seassa ja rupeaa kaivamaan käytävää. Reitin päässä on lautoja, jonka takana piilee vangittujen GNG:n soturien olinpaikka. Koirat ovat kaltereiden ja lukkojen takana häkissä. Varjoista tuntee erityisesti Crossin, Kenin, Georgen, Rocketin, Kurotoran ja Akamen.

Sirius on aikeissa lähteä, kunnes Akakama riepottelee häntä maassa. Irlanninsusikoiraveljekset rupeavat taistelemaan keskenään, kunnes huomaavat Kojuron saapuvan ryhmän kanssa. Kailla on mukana muun muassa Tesshin ja kaksi kogaa. Sirius hyökkää Tesshiniä kohti ja lentää koiran kanssa muutaman metrin verran. Hän aikoo estää pentua puuttumasta taisteluun.

Kojuron joukko lähtee lipettiin ja kaksi kogaa estää irlanninsusikoirien etenemisen. Paikalle saapuu lisää koiria ja kogat sekä Tesshin & Sirius pakenevat paikalta. Joukko on kaikesta päätellen Akakaman, koska se vetää kärkeä. Tesshin laskee pennun maahan ja katsoo kalliolle, jossa Orionin joukko valmistelee hyökkäystä.
Orion lähtee juoksemaan tehden ZTB-iskua, jota myös kaksi randomia koiraa käyttävät. Akakama ja muut edessä olevat koirat lentävät ja tilanne hidastuu. Sirius juoksee paikalle Tesshinin estelemänä. Seuraavaksi Akakama käy Izoun päälle ja koirat tarttuvat vastustajan raajoihin. Tesshin pitää irlanninsusikoiraa otteessa ja Orionin tehtävä on käyttää ZTB-iskua.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Mitä muita koiraeläinsarjoja on?

Päätin koota yhteen muutamia sarjoja, joissa on koiria tai muita sukulaiseläimiä. Postauksesta jää pois Baltot sun muut ja jotka eivät ole animeita tai, joissa koiraeläin näkyy vain ohimennen.

Wolf's rain
- Wolf's rain on vuonna 2003 tehty 30 episodin mittainen anime-sarja, jonka on luonut Keiko Nobumoto.

Sarja kertoo tulevaisuudesta, jossa maa on kuiva ja yhteiskunta täysin rappiolla. Eristetyillä alueilla asuu Noble-luokkaan kuuluvia ihmisiä, jotka kehittelevät salaperäisiä tieteellisiä kokeiluja. Wolf's rainissa puhutaan myös The Book of the Moon- nimisestä kirjasta ja paratiisista, jonka vain sukupuuttoon kuolleiksi luultujen susien uskotaan voivan löytää. Todellisuudessa ne eivät ole kuolleet, vaan oppineet ottamaan ihmismäisen muodon. Esimerkiksi Kiba, Tsume, Blue, Toboe ja Hige ovat tällaisia susia.

Nämä viisi sutta lyöttäyvät eri tapahtumien seurauksena yhteen ja lähtevät etsimään paratiisia. Matkaaminen ei kuitenkaan tapahdu ongelmitta.

Massugu ni ikou
- Sarja seuraa Mametarou-nimisen sekarotuisen koiran ja hänen kumppaninsa Hanakon elämää Japanissa omistajien ja muiden koirien kanssa.

Massugu ni ikou on ilmestynyt vuoden 2003 aikoihin ja sitä on 9 jakson verran.

Erämaan kutsu
- Perustuu Jack Londonin vuonna 1903 julkaistuun romaaniin. Sarjasta on tehty erilaisia versioita mm. animaatioelokuva vuonna 1982 Toei Animation tekemänä.

Buck on kalifornialainen koira, joka varastetaan ja myydään kullankaivajille vetokoiraksi.

Kun se joutuu koiravaljakkoon ihmiset huomaavat Buckin olevan erityisen vahva koira. Buck ottaa usein yhteen koirien johtajan Spitzin kanssa ja voittaa sen päästen uudeksi johtokoiraksi. Myöhemmin Thornton-niminen mies ottaa koiran hoiviinsa. Erämaa ja esi-isien luonto verissään saa Buckin liittymään susilaumaan ja vieläpä sen johtajaksi. Animaation lopussa Thornton kuolee ja Buck jää kostonsa jälkeen elämään susien kanssa olematta ihmisten kanssa tekemisissä enää sen kummemmin.

Sherlock Koira
- On japanilais- italialainen animoitu televisiosarja vuodelta 1984 ja perustuu Sherlock Holmes -tarinoihin. Hahmot ovat antropomorfistisia koiria, vaikka Sherlock itse on sarjan nimestä huolimatta kettu.
Lisäksi Hayao Miyazaki on ohjannut sarjasta kuusi jaksoa.

King Fang 
- King Fang kertoo Taki-koirasudesta, jota susijuuret kutsuvat takaisin metsiin. Taki ja alueen ihmissyöjäkarhu ottavat yhteen verisissä merkeissä, minkä seurauksena Taki haluaa kostaa. Susiluonne ja väärinkäsitykset erottavat Takin ja rakkaan Sanae-tytön. Oltuaan jonkin aikaa villinä susilauman johtajana Taki joutuu vangituksi ja päätyy eläintaistelunäytöksiin tappelusudeksi. Silti koirasusi palaa halusta kohdata karhun uudestaan, joten se karkaa vankeudestaan ja matkaa takaisin Sanaen luokse. Lopuksi nähdään kaksikon viimeinen taistelu myrkyssä.

Johonkin väliin voisin kirjoittaa näistä sarjoista, joita olen katsonut (Erämaan kutsu, Massugu ni ikou ja Wolf's rain) omia mielipiteitäni.

Kaikki kuvat (c) Google

tiistai 5. marraskuuta 2013

Weedin osa 30

Manga jatkaa vielä parinkymmenen sivun verran Weedin ja Hougenin välistä taistelua. Tanskandoggi on luhistunut maahan, jolloin se vain kyynelehtii ja pääsee hädin tuskin ylöskään. Gin on käynyt koiran niskaan kiinni, jolloin Hougenissa alkaa  näkyä elonmerkkejä. Muut Ohun soturit yrittävät estää, ettei Weed pääsisi puuttumaan Ginin päätökseen. Weed kuitenkin sysää isänsä syrjään. Hetken keskustelun jälkeen valta on siirtynyt uudelle johtajalla ja kaikki kumartavat Weedille. Hougen on aikeissa lähteä pois, kunnes huomaa tutun miehen moottorikelkan selässä. Shouji ampuu kohti juoksevaa koiraa, johon Hougen kuolee. Kaikki ulvovat kun vihollinen on voitettu ja se kaikuu hoitopöydällä olevan Jeromenkin korviin.

Toisaalla pennut Kōichi, Kazuo ja Kōji juoksevat apinoita karkuun. Heidän emonsa kääntyy takaisin taistelemaan apinoita vastaan, jotta pennut voisivat paeta.

Weed istuu kalliolla isänsä kanssa ja muistelee Sakuraa: pentuaikaa ja sitä, miten Joe ja Yukimura lähtivät Saheijin perään. Muut Ohun soturit juoksevat kallioiden luona ja keräävät ruokaa. Jerome on huomannut tämän, kunnes lähtee omille teilleen. GB:n, Kyoshiron ja Sasuken ilmaantuessa paikalle Weed näyttää ajattelevan vieläkin sitä, miten Jerome teki aiemmin murhatyön. Kolmikko hassuttelee keskenään ja piristää akitoja, kunnes ne lähtevät laskeutumaan kalliolta alas.

Kylässä pihaan ajaa poliisiautoja tutkimaan veristä tapausta, jossa koira on tapettu ja koppikin pahasti runnottu. Miehet kohottavat katseensa taivaalle, sillä vuorilta kuuluu ääniä. Aiemmin mainittu pentukolmikko juoksee pakoon ja piiloutuu puunrunkoon. Ne säikähtävt kun huomaavat toisesta päästä kurkistavan tumman hahmon ja kun Kōichi astuu ulos on hahmo yhä takana. Se paljastuu Jeromeksi ja pennut jopa yrittävät hyökkäillä saksanpaimenkoiran kimpuun. He huomaavat jonkun tumman hahmon kulkevat puissa pentu suussa ja lähtevät sen perään.

Weed on jatkanut matkaa Sasuken, GB:n ja Kyoshiron kanssa. Ryhmä huomaa kauempana olevan koiria, jotka kiusaavat puussa olevaa Pepe-apinaa ja puun juuressa on eräs tapettu apina. Koirat kaatavat puun ja lähtevät apinan perään. Englanninsetteri onnistuu pelastamaan Pepen ja koirat ryhtyvät taistelemaan.

Jerome ja kaksi pentua ovat lähteneet seuraamaan tummaa hahmoa, joka on napannut Kazuon. He saapuvat metsään ja löytävät hahmon sieltä pentu suussaan. Koirat huomaavat tulleensa piiritetyiksi, kun joutuvat kalliolla olevien apinoiden ympäröimäksi. Ne hyökkäävät saksanpaimenkoiran kimppuun lyömäasein ja pentujakin napataan kiinni. Yhtäkkiä kalliolta kuuluu ulvontaa. Yukimura on saapunut paikalle ja hänen ryhmänsä lähtee takaa-ajoon.

Yukimuran ja Weedin väen taistelu ei ole kehkeytynyt kummoisesti. Ne onnistuvat juttelemaan ja lähtemään Pepen kanssa pois. Lopuksi näytetään sitä, miten Yukimuran joukko saartaa apinat ja syntyy taistelua. Weedin porukka etsii Pepelle ruokaa ja joutuu puusta hyökkäävien kädellisten kohteeksi.

Muut apinat vievät tyytymättömälle johtaja-apinalle ruokaa, joka viskoo heitä esineillä. Yukimura ja Jerome näyttäisivät toimivan yhdessä tilanteen rauhoituttua.





perjantai 1. marraskuuta 2013

Äänestys on päättynyt!

Nyt on kulunut kuukausi siitä, kun käynnistin äänestyksen toivejuonitiivistelmistä. Olen tyytyväinen, koska kaikki paikat täytettiin, vaikka alku näytti hiljaiselta. Kiitos Teille ehdotuksistanne ja aion tässä kuukaudessa julkaista kaikki mangatiivistelmät. Kannattaa tarkkailla oikealla puolella olevaa palkkia päivämäärien suhteen, josta näette milloin mikin osa tulee ilmestymään.

Kuukausi tulee olemaan puuduttava, kun pääpaino on juonitiivistelmssä. Toivon siitä huolimatta, että ne jaksat kiinnostaa Teitä ja ne tarjoavat teille jotain, kun niitä ei ole suomennettu.


                           Tulossa juonitiivistelmät:
                           1. Weedin 30. osa
                           2. Orionin 10. osa
                           3. Weedin 59. osa
                           4. Weedin 38. osa

torstai 31. lokakuuta 2013

Orion 25

Nyt jatkettiin siitä, mihin oltiin jääty. Eli Sanadan ja Matheuksen joukkojen taisteluun. Kumpikin osapuoli saa vahvasti turpaansa ja juuri kun Matheus on aikeissa käydä hyökkäykseen - juoksee Masamune koirien läpi. Ensimmäiseltä vastustajalta uros vetää suolet ulos ja toiselle hän aiheuttaa vakavan vamman kaulan ja pään seudulle. Yksi Sanadan miehistä, Tenma on päässyt karkuun ja Matheus ei aio luovuttaa koiran kiinni ottamisessa.

Pakomatkallaan Tenma törmää Akakamaan, joka jääkin taistelemaan joukkoja vastaan Tenman saadessa lisää etumatkaa. Weed on kävelymatkalla ja huomaa irlanninsusikoiran taistelevan raivokkaasti Matheuksen väen kanssa. Akita kaataa muun muassa yhden kai-koiran, kun se juoksee Akakaman avuksi.

Matheus on saavuttamassa Tenmaa, mutta tällä kertaa uros törmää Gennain joukkoihin. Siinäkin käy niin, että ryhmät jäävät taistelemaan, kun Tenma lähtee jälleen lipettiin.

Tilanne on rauhoittunut hieman Weedin ilmestymisen jälkeen. Koirat lähtevät muualle kantaen uhreja selässään. Irlanninsusikoira ja Weed juttelevat hetken keskenää ja jälkimmäinen huomaa puiden varjossa kyyhöttäviä koiria. Kaksikon tiet eroavat ja varjoissa olevat hahmot lähtevät Weedin perään.

Tesshin, Kojuro, koga sekä muut ovat palanneet metsästä muiden luo ja ne juttelevat niitä näitä. Myös Koyukia on näytetty kylässä parin sivun verran ja miten naaras lähinnä kaipaa pentujaan. Siriusta, Orionia ja Rigeliä.

Weedin perään lähteneet koirat ovat saartaneet hänet. Kaikkien päät kääntyvät, kun he huomaavat puiden joukosta jolkottelevan Masamunen. Koirat kokevat parhaaksi perääntyä, kun Masamune kutsuu oman väensä paikalle. Weed vuorostaan jää saarroksiin ja taisteluun huivipäisen koiran kanssa. Hyvin alkuun akitaa kuritetaan kovalla kädellä, kun Masamune käyttää huiviaan kuristusottein. Hän lentää puuta päin ja muu joukko käy Weedin kimppuun epäonnistuen kuitenkin täysin turpiin antamisessa. Kaksikko ottelee vielä hetken ja kumpikin lentää sivuun. Silloin Weed näkee parhaaksi lähteä paikalta, mutta ei saa ketään peräänsä.

Tenma on hyvin tarkkailevasti paennut joelle juomaan vettä. Mutta koira ei pysty tekemään mitään, kun Matheus on jo saapunut paikalle ja saartanut hänet. Tenmaa rääkätään niin vedessä kuin maalla ja äkkiäkös linnut lentävät verisen ruumiin luo. Sanada kyynelehtii menetetyn ystävänsä perään.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Hahmokysely

Löysin täältä Gingaan liittyvän kyselyn ja päätin tehdä sellaisen.

1. Kuka on mielestäsi kaikista mielenkiintoisin hahmo Ginga-saagassa?
- Riippuu ihan, mistä näkökulmasta ajatellaan, mutta valitsisin Hougenin. Ihan vain siksi, miten jaksan tauotta puhua hahmon mahtavuudesta tai tuoda sitä esille.

2. Mikä hahmossa eritoten kiehtoo?
- Minua kiehtoo hahmossa erityisesti se, miten hän toimii johtajana, taktikoi ja suunnittelee seuraavia tapahtumia. Hougen eroaa myös huomattavasti Weedin elämänkatsomuksesta ja moraalintajusta. 

3. Mitkä seikat hahmon luonteessa innostavat?
- Hahmon luonteessa vetoavat sellaiset ominaisuudet kuin oveluus, älykkyys, suunnitelmallisuus, johtajuus, voimakkuus, röyhkeys, pervous ja huumorintaju.

4. Mikä hahmon ulkonäössä on erityisen iskevää?
Hahmo on suurikokoinen, mikä on varsin miellyttävän poikkeuksellista verrattuna muihin koiriin. Arvet ja lyhyet korvat taas ovat sellaisia ominaisuuksia, jotka korostavat Hougenin taisteluverta. Ja onhan lyhyemmät korvat huomattavasti siistimmät kuin Genban hörökorvat. Hahmo omaa myös todella kauniit silmät, joista näkyy koiran persoona ja joita on muuten vain ihana katsella.

5. Mitä muuttaisit hahmossa?
En olisi antanut Hougenin ehdotella mitään ulosteen syömistä Ginin, Johnin ja Akamen edessä. Toiseksi olisin laittanut hahmon pitämään enemmän silmällä kenraaleitaan ja Sniperiä, joihin tanskandoggi luotti jopa liian helposti.

6. Onko muita maininnan arvoisia hahmoja, joista pidät?
- Tottakai! Sellaiset kuin Benizakura, John, Ben, Mukonga ja Weed.

torstai 24. lokakuuta 2013

Orion 24

Olen päättänyt tästä lähtien ruveta kirjoittamaan uusimmista Orionin osista juonitiivistelmät. Vaikka Kaksoissolassa näitä aiheita onkin niin haluan tarjota kaikille tasapuolisesti tietoa. Uskon myös uusien tapahtumien juuri kiinnostavan ihmisiä eniten.

Sanada Nyūdōunsai on kiivennyt puuhun tähystelemään ja hänen laumalaisensa odottavat alhaalla. Luppakorvainen ninja saapuu kuperkeikoin alas puusta ja kuiskaa sen jälkeen jotain kiireellistä asiaa Kawasemin korvaan. Sanada haluaa, että uros menee tarkkailemaan Masamunen joukkoa.

Osassa kolmetoista puhuttiin viimeksi Kamakirin poikien emosta ohimennen. Nyt mangassa saatiin lisäselvyyttä hahmoon, kun Akakama löytää naaraan. Valitettavasti kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, vaan koiralla on aivan uusi perhe, jota se elättää kalastamisen merkeissä. Näky saa irlanninsusikoiran vapisemaan ja kyynelehtimään, että se putoaa kalliolta alas maahan. Emonsa lohdutteluista huolimatta uros näkee vain parhaaksi lähteä etsimään Orionia ja Siriusta.

Ohun sotureista muun muassa Kyoshiro ja Kagetora metsästävät lintuja, kunnes huomaavat suuren joukon uudempia ja vanhempia sotureita tulevan. Erityisesti Sirius ja Orion käyvät vanhan Crossin kimppuun kovin leikkimielisesti. Myös muut Weedin pojat ilahtuvat jälleennäkemisestä.

Kawasemi törmää matkallaan Kenshiniin, joka piirittää hänet ja jonka väki käy uroksen päälle. Kawasemi onnistuu selviämään tilanteesta sillä, kun eräs koga ilmaantuu paikalle pelastamaan hänet. Näiden tapahtumien jälkeen koira kääntyy Ohun soturien puoleen ja jututtaa useampaakin henkilöä. Orionin kanssa kaksikko keskustelee erityisesti Joen kohtalosta.

Andya näytetään juoksemassa metsän läpi kylään, Hidetoshin luo aterioimaan, jonka jälkeen se palaa takaisin muiden luo. Matheuksen ja Masamunen joukot ovat lähteneet liikkeelle, kun Ohun puolella Cross nukkuu pentujen kanssa.

Myöhemmin erityisesti Akame ja Kurotora kiinnittävät huomiota siihen, miten Kojuro häipyy luppakorvaisen koiran kanssa alueelta. Yksi kogista lähtee kaksikon perään ja paljastuu, että he tapaavat Masamunen. Hän suuttaa huomatessaan puussa häämöttävän tunkeilijan, mutta sen kummempaa kahakkaa ei synny, kun Andy saapuu. Saksanpaimenkoirapentu taistelee luppakorvaista vastustajaa vastaan, mutta tarvitsee Kojuron ja kogan apua.

Manga loppuu siihen, kun Matheus on piirittänyt Sanadan joukkoja ja Masamune saa kuulla asiasta. Uroksella tulee kiire sännätä paikalle.

Sanadan joukot piiritettyinä.

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.