torstai 30. kesäkuuta 2022

Chutoran ilmestyminen

Tutkailin Ginga Densetsu Noah'n lukuja Internetin puolella, kun sarjan suomennos ei ole ihan vielä niin pitkällä. Erityistä kiinnostusta herätti luku 135. Sen kummempia spoilaamatta koirat syöksyvät toiseen ulottuvuuteen ja yhdessä kohtauksessa muistellaan vanhoja, edesmenneitä sotureita.

Kappas vaan Chutorakin näkyy siellä! Oli kieltämättä yllättävä veto. Takahashilla on noita muitakin mystisiä hahmoja, joiden kohtalolle ei ole löytynyt selitystä. (No, eihän tämä ilmestyminen siihen vastausta kylläkään antanut). Kenties tästä on tullutkin vähän palautetta tai Takahashin muisti on alkanut pelata. (Benin kaulapanta sen sijaan hävisi jonnekin.)

Ihan kiva ottaa Chutora osaksi muisteluita, joissa tiikeriveljesten Akatora on lähinnä esiintynyt.

perjantai 24. kesäkuuta 2022

Miksi Sniper ei kostanut Benille?

Ennen Suurta taistelua Ben nähdään harhailemassa rotkon äärellä. Myös Sniper ilmaantuu paikalle ja on aikeissa tappaa Benin. Ben onnistuu kuitenkin päihittämään hänet ja he päätyvät yhdessä rotkoon. Myös Hyena säntää avuksi. GDW:ssä onkin kerrottu tarkemmin tuosta tilanteesta Sniperin osalta. Sniperin takajalat jouduttiin amputoimaan, tilalle tuli metalliset proteesijalat. Lisäksi oikea puoli kasvoistakin haavottui vahvasti.

Mietin jo GDW:n mangan puolella sitä, miksi Sniper ei kostanut Benille. Minusta tämä oli vähän ikävä/tylsä veto, nyt kun ajattelee pelkästään Ginga Densetsu Noah sarjan pyörimistä. 

Minulle ei jotenkaan käy järkeen, miksi Sniper on edelleen pelkästään vain Ginin perässä. Sniper ikään kuin kohdentaa vihaansa Giniin, vaikka nimenomaan Benin kanssahan hän sinne rotkoon päätyi. On vähän ikävää, ettei sarja ns. paljasta Sniperin ajatuksia Benin suhteen. Onko hän esim. ajatellut Benin vain kuolleen. Tähän olisi ollut kiva saada joku ratkaisu.

Tokihan Sniper vihasi ensisijaisesti Giniä ja Ben oli vain yksi pienempi este välissä. Mutta minusta oli vähän hölmöä, ettei näytetty Sniperin muistelevan Beniä sen koommin tai ajatelleen tyytyväisenä Benin "kuolemista."
Jos taas ajatellaan Benin roolia GDW:n mangassa, olen toisaalta tyytyväinen ettei kaksikko enää törmännyt. Ehkä tässä korostuu ikävällä tavalla Benin rooli, joka on lähinnä hieman kömpelö dementikko. Tällaisenaan Benistä ei ainakaan olisi ollut vastusta Sniperille. Eikä Benkään olisi älynnyt myös, että kuka mahtaa olla kyseessä. GDW:n mangassahan Hougen ja Sniper taistelevat Ginin kanssa. Ben olisi ollut hänelle hyvä taistelukumppani näitä vastaan, jos Benillä vaan ei olisi muistisairautta.

Kun Sniper juoksee pitkälti Ginin perässä ja Benkin omissa oloissaan, eipä heille tule mahdollisuutta edes törmätä toisiinsa. (Varmastihan Sniper olisi Benin muistanut.)

Loppupeleissä Sniperille Benin kohtalo taisi olla se ja sama. Tapahtunut ikään kuin helpotti Sniperiä toteuttamaan tappoaikeensa sen lisäksi, että Gin oli nyt vielä Hougenin panttivanki. Gin tarjoiltiin hänen eteensä ilman, että Sniperin tarvitsi tehdä sen suurempia - kaiken kokemansa jälkeen.
(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.