tiistai 29. syyskuuta 2015

Erot animeen (Weed, osa 13)

Animen ja mangan eroavaisuuksia toisistaan, kun vuorossa on Weedin 13. osa.

Välien selvittelyä
Aiemmassa osassa puhuin esille tulleesta Sniperin valheesta. Tässä osassa ei vielä varsinaisesti selviä, että Sniper oli kaiken takana. Mutta osan loppua kohti Tesshinin viha Ohun sotureita kohtaan helpottaa.

Shigure Mutsussa
Molemmissa versioissa nähdään, kuinka Shigure on ainut joka selvisi taistelusta Genban joukkoja vastaan. Manga kuitenkin näyttää, miten koira törmää Kisaragin poikiin. Animen 17. jaksossa nähdään Shiguren paluu takaisin Ohuun ja hänellä on Kisaragin pojat mukanaan.

Lucy
Mangassa paljastetaan ensimmäistä kertaa, että Terryllä oli Lucy-niminen puoliso. Lucy oli mm. kateellinen Ginin ja Sakuran onnesta, jolloin hän valehteli Sakuralle Ginin jäämisestä maavyörymän alle. Lucy vei temppua jopa niin pitkälle, että hän saattoi Sakuran rekan kyytiin.
Tesshin jäi katkeraksi tapahtumasta, koska Smith pyysi häntä olemaan kertomatta Ginille. Tesshinin silmissä Smith oli petturi, joka oli hylännyt Sakuran ja Ginin. Smith ei myöskään kantanut vastuuta tapahtumasta.

Hougenin ja Sniperin kohtauksia
Mangassa on paljon kohtauksia näiden hahmojen välillä. Hougen mm. käskee alaistensa haudata Sniperin, jotta hän voisi olla varma liittolaisensa uskollisuudesta.

Mole
Oliverin poika nähdään mangassa, kun hän kaivautuu Ginin luokse majaan. Mole ei saa Giniä mukaan, jolloin hän esittää toisenlaisen pyynnön. Molen tehtävä on etsiä Weed ja välittää Ginin viesti.

Kisaragi
Tässä osassa nähdään animesta pois jäänyttä Kisaragiakin, joka muistelee mm. Terryn perään. Kisaragi ei kuitenkaan itse kykyne lähtemään avuksi Ohuun. Hän lähettää poikansa sen sijaan.

Huumoria, huumoria
Weedin joukko liikkuu lähellä Kamakirin joukkoja. Kummassakin versiossa koirat kuulevat outoa ääntä. Mutta mangassa nähdään jälleen GB:n ja Sasuken tuomaa huumoria: kepakon tunkemista takalistoon.
Mangassa on silti hieman lisää yksityiskohtia tarjolla liittyen lintuvarkauteen. Rekankuljettaja nähdään mm. soittamassa apua ja sivussa oleva koirajoukko tarkkailee tilannetta. Ihmisiä ei ole hyvä suututtaa, sillä koirat kärsivät siitä eniten.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Postaustahti muuttuu

Päivittelen tällä hetkellä blogia siten, että kuukaudessa ilmestyy seitsemän postausta. Nyt olen kuitenkin ajatellut muuttaa tiukkaa tahtia löysemmäksi ja omaan elämääni sopivaksi.

Mietin postaustahdin muuttamista jo tammikuun tienoille. Mutta esim. marraskuun neljän viikon työharjoittelun takia tätä olikin parempi aikaistaa. Asun tuon ajan nimittäin toisen nurkissa, jolloin kirjoittamisesta, miettimisestä tms. ei tule mitään. 
Olen halunnut muuttaa postaustahtia siis joka tapauksessa. Mutta tällä hetkellä se korostuu enemmän, koska kärsin keskittymisvaikeuksista. Aiheiden puolesta ei sinänsä ole ongelmia kirjoittaa. Oma kiire ja huono ajanhallinta tekee tästä kaikesta vain entistä stressaavampaa. Ehkä tämä hetkinen elämä rauhoittuisikin, jos postaisi vain muutaman kerran kuukaudessa.

Ensi kuusta lähtien yritän luoda uudenlaista rytmiä. Tämä mahdollistaa ainakin itselleni sen, että enää ei tarvitse keskittyä kahteen postaukseen ns. yhtä aikaa. Eli melkein viikko tietää yhtä postausta. Mutta taidan kuitenkin enemmän pyrkiä viiteen postaukseen kuussa. Joskus voi olla neljä.

Näissä tunnelmissa jatketaan seuraavien postausten myötä. Nyt toivotan vain mukavaa viikonloppua
lukijoilleni.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Animen ja mangan erot (GNG, osa 13)

Animen ja mangan eroavaisuuksia toisistaan, kun luvassa on Hopeanuolen 13. manga.

Harppuunakarhun tarina
Wilsonin kertomus niin animessa kuin mangassa on pääpiirteittäin sama. Anime aloittaa melkein karhun löytämisestä, kun taas mangassa pällistellään ennen tätä. Lisäksi harppuunakarhu tappoi kyllä 25 miestä. Mutta anime ei puhu mitään 5 satamaviranomaisen ja 4 miehistön omaisen tappamisesta. Saati sitten karhun suuntaamisesta Futago-solaan.

Vuosiluku
Suuren taistelun alkamisen yhteydessä puhutaan seuraavasti. "Vuoden 1985 syksyllä ensilumen laskeutuessa Ouun yössä.. Ginin 750-päinen armeija saartoi Akakabuton Vuorilinnan." Animessa näkyi mm. vuosiluku -86, kun Hidetoshi mietti pöydänsä äänessä Daisuken harjoitteluaikaa.

Rikin ilmaantuminen
John vaikuttuu Rikin ilmaantumisesta ja toteaakin, että millaisen uroon hän meni haastamaan. Tämä liittyykin vielä kertauksena taisteluun, jota ei ollut animessa.

Benin emo
Benin toimiessa harhautuksena, hän puhuu emostaan. Ben on kiitollinen, että sai syntyä urooksi. Tämän lisäksi käy ilmi, ettei hän koskaan tuntenut emoaan. Animessa Ben puhuu vain Crossista ja pennuista, kun taas mangassa kaikki kolme mainitaan.

Ihmiset
Mangassa Daisuke kuulee Gohein aseen äänet ja rientää sen takia ulos. Ulkona onkin jo Hidetoshi ja varakunnanjohtaja odottelemassa. 

Hidetoshin aseella osoittelu
Animessa taistelun päätyttyä, Daisuke yrittää mennä Ginin luo. Muut koirat yrittävät kuitenkin estää sen. Mangassa varakunnanjohtaja nappaa Daisuken syliinsä ja Hidetoshi osoittaa aseellaan. John menee väliin ja toteaa isännälleen, ettei hän viitsi omaa koiraansa ampua. Animessa tilanne keskeytyy mm. siihen, että Gohei alkaa puhua.

Gohein kuolema
Taistelun jälkeen kuluu noin vuosi. Gohein tila on muuttunut ja hän on vuoteenoma. Ennen kuolemaa ukko mutisee Ginin nimeä, jolloin kyläläiset yrittävät kutsua koiraa paikalle. Gin ilmestyy ja kaksikko syleilee toisiaan, sillä hetkellä Gohein sydän pysähtyy. Myöhemmin nähdään, kuinka Gin villikoirineen on muodostanut näyttävän hautajaissaattueen.
Tämän jälkeen mangassa nähdään ihan kokonaan uusi, susien saaga joka on myös jäänyt animesta. Takahashi halusi päättää tarinan Akakabuton kukistamiseen, mutta jatkoikin sitä vielä kustantajan toiveesta.

torstai 17. syyskuuta 2015

Unelmia Gingaan liittyen

Millaisista asioista haaveillla/unelmoida, kun kyse on Gingasta? Kaikki ei välttämättä ole edes mahdollista (koskaan) tai jokin voi edellyttää useampia vuosia. Mutta mikään ei estä unelmoimasta ja pysymästä toiveikkaana. 

Kerta Takahashi on vieraillut Suomessa jo kaksi kertaa, muistuttaa se omasta halustani matkustaa. Kyllä, kunpa pääsisin Japaniin. Oman muistikuvani mukaan tätä on mietitty ihan kunnolla Hopeanuoli-fanienkin kesken. Mutta en muista toteutettiinko se jo. Itselläni ei ole sinänsä väliä lähtisinkö juuri ison Hopsu-porukan kanssa Japaniin. Voisihan matkan toteuttaa joidenkin muiden (läheisten) Ginga-ystävieni kanssa. Mutta uskomaton kokemus tuo silti tulisi olemaan.
Olisihan se hienoa tutkia sarjan paikkojen alkuperää ja todenmukaisuutta paikan päällä. Kulttuurin puolesta olisi tarjolla, vaikka ja mitä. Mutta mieleni halajaisi nähdä Takahashin kotipaikkakunnalla, Higashinarusessa sijaitsevan seinämaalauksen. Mitenhän mahtaisi onnistua Takahashin tapaaminen hänen kotioloissaan?

Japanin puolelta voi siirtyä hieman lähemmäksi kotopuoleen ja kenties läheisempiin maihin. Itse haaveilisin mahdollisesta conista, jossa olisi monipuolista ohjelmaa ja toimintaa Gingaan liittyen. Suomessa tästä onkin päässyt jo nauttimaan. Mutta aina voi haaveilla suuremmin kuten, että se toteutettaisiin muualla kuin Suomessa. Ja tällöin pääsisi tutustumaan ulkomaisiin faneihin. Ruotsiin olisi ainakin realistista päästä ja fanikuntansa puolesta se kiinnostaisikin. Ehkä joskus vielä Närconiin tms. Opittavaa riittää, kun pohjoismaalaisia ja Ginga-faneja kerta ollaan.

Yleisesti ottaen voisi haaveilla sitten muistakin asioista. Toivoisin nimittäin, että Takahashi saisi elää pitkään ja ennen kaikkea hyvää sekä terveellistä elämää. Ennen keskuudesta poistumista voisikin toivoa lisää sarjoja/mangoja/tarinoita, jotka sulkisivat Gingan ympyrää. Eli olisi hienoa, jos Takahashi saisi tehtyä kaiken sen, eikä jotain jäisi kuin kesken. Tällä vähän viittaan herran puheisiinkin siitä, miten hän mainitsi joskus haluavansa tehdä esim. Benistä sekä Crossista tarinat. Hox. mainitsi myös Akamen ja sehän toteutui.
Weed on kyllä anime-sarjana saanut sellaista p*skaa niskaan, että toivoisin sille suotavan uuden tilaisuuden. Joku Toei Animationin tai Studio Ghiblin tasoinen yhtiö ottaisi asian hoidettavakseen. Hyvää menestystä voisi toivoa myös Orionille tai että Ginga: The last wars sarjastakin tulisi jotain. Ihan oma sarjansa tai elokuva?
Sarjojen linjalla jatkaen toivon todella, että pääsisimme suomennuksessa erikoisempiinkin teoksiin (SSY, Tosao jne.). Koska suomimanga alkaa olla jo itsestäänselvyys, haluaisin todella, että muutkin saisivat päästä käsiksi sarjaan mm. englanniksi. Toki ihan omia käännöksiä on, mutta ei se tule ikinä olemaan sama asia. Tässä korostuukin, että mitä Suomen kaltainen maa voisi tehdä asian hyväksi? Kun lupa- ja oikeusasioista on kysymys.

Nämä ovat itselleni niitä isoimpia asioita, jolloin en lähtenyt rönsyilemään pienempiin asioihin. Sitten voi toki puhua siitä, mistä haaveilen pienemmin. Ja ehkä niissä mennään hieman kauemmaksikin.
Haluaisin jossain vaiheessa joko itse tai esim. miehen kautta elää elämää useamman koiran kanssa. Mutta tämänkin suhteen tulee menemään vielä ainakin plus viisi vuotta.
Toinen haave taas liittyisi siihen, että esim. Ruotsin puolelta "saisi"/löytäisi sarjan ystävän, jonka kanssa keskustella ihan kunnolla ja kenties kirjoitella kirjeitäkin. Kaipa siinä tulisi juuri toisen maan Hopeanuoli-kulttuuriin tutustumista ja voisi perehdyttää Suomen toimintaankin.
En tiedä, minkä verran minulla tulee tulevaisuudessa Ginga-krääsää olemaan. Mutta olisi upeaa, jos voisi omasta kodistaan omistaa mm. yhden huoneen vain sarjan käyttöön. Ikään kuin sisustaa ja muistella sarjaa? Idean ei välttämättä edes tarvitsi pohjautua nimenomaan tavaran määrään. Vaan luoda sarjan illuusio muuten ns. huoneesta esiin.
En muista enää missä conissa Ruotsin puolilla, fanit olivat tavanneet ääninäyttelijöitä. Milloin tämä olisi meille mahdollista suomidubbaajia ajatellen? Mutta kyllä minulle Toru Ōkawa ja Kōji Ishīkin kelpaisivat.

Ehkä sitä on jopa joutunut luopumaan joistain haaveistaan. Joskus nulikkana haaveilin, että lähtisin oikein lukemaan japania yliopistoon ja kääntäisin sarjaa suomeksi. Elämä vei kuitenkin eri suuntaan ja ehkei tämä olisi ollut muutenkaan realistista. Pitää silti olla tavattoman kiitollinen Juha Myllärille ja kumppaneille, jotka ovat tämän eteen tehneet töitä.

Tällä hetkellä olen sillä kannalla, että en pääse ensi vuoden Gingaconiin. Uskoisin sen sijottuvan huonolle ajalle sillä voin olla esim. pääsykokeissa/ei muuten sovi jne. Jää nähtäväksi.
Kyllä sitä aina uusia tilaisuuksia eteen tulee. Kenties jotkin näistä unelmista/haaveista voisivat olla sellaisia?

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Kokoelmakuvien laitto nettiin

Hieman omia ajatuksia kokoelmakuvien laittamisesta nettiin kerta sitä voidaan paheksua jne.

Ehkä eniten on voinut törmätä niihin kommentteihin, että kuvien ottamisella yrittäisi nostaa itseään, saada huomiota. "Kattokaa nyt mitä mulla on." Mutta rehellisesti sanottuna minulla ei ole kuvien laiton puolesta syntynyt kuvaa mahdollisesta ylimielisyydestä tms. Sen on voinut tehdä esim. henkilön käytös ja muut puheet, jotka ei välttämättä ole olleet yhteydessä keräilyyn. Mutta toisaalta vaikka sitä kuinka yrittäisi nöyränä ja itseään jopa mitämättömänä pitäen laittaa kuvia, saattaa näitä negatiivisia kommentteja silti tulla.

Pelkässä tekemisessä, oli se sitten mitä ja minkälaista vain, voi aina olla aiheellista ja aiheetonta katkeruutta ja kateutta. Varsinkin, jos olet yhtään tyytyväinen tai hyvällä mielellä liikenteessä. Eikä kaikkia voikaan miellyttää tai kannatakaan, jos se tuottaa itselle iloa.
Mahtaako siis vika olla kuvan katsojassa, jos hän rupeaa ajattelemaan keräilykuvista sekä niiden ottajasta negatiivisesti? Onko katsoja ymmärtänyt ns. viestin väärin, mitä kuvalla on haluttu sanoa? Tahallaan? "Mä vaan keräilen, se on hauskaa" eikä "suokaa minulle kaikki se huomio ja kunnia, koska olen näin ja näin hyvä keräilijä/fani."
Ginga-fandomissa keräily saattaa olla jopa jostain näkökulmasta katsottuna ruma/paha ongelma. Ja koska keräilystä tosiaan ollaan montaa mieltä, näkyy se mm. näissä kommenteissa. Ristiriitaisesti myönnän, että minua masentaa keräilykuvissa tai no keräilyssä yksi asia. Se miten siitä tai itseaiheutettuna tulee tunne, että tavarapaljous olisi sarjan sielu ja sydän. Miten väärää asiaa ns. korostetaan. Se taitaa liittyäkin enemmän kulttuuriin..
En sano kuitenkaan, että kuvien ottajat olisivat syyllisiä tai etteivät he saisi ottaa keräilykuvia. Olen vain itse poistanut kokoelmanikuvia siitä syystä, että oma kuvien laittamiseni tuo minusta fanina esiin väärän puolen. Tietyistä syistä en halua edustaa sellaista ihmistä. Etenkin kun keräily on itsessäni vielä lähes mitätön osa tänä päivänä.

Myönnän kuitenkin pitäväni omien mangojeni, oheistuotteitteni jne. kuvaamisesta. Mutta siinä nautin pikemminkin ns. hiljaisesta työskentelystä ja yksin tekemisestä. Minulla ei siis ole tarvetta ladata niitä edes koneelleni (ellen postaukseen tarvitse tms.) tai nettiin. Toki tässä voi tehdä ihan, miten haluaa ja omia mieltymyksiä kuunnellen.
Tällä hetkellä minulla on netissä kuvia, koska siitä tuleva into ja uutus toi mielihyvää. Hetken. Nyt kun olen muuttanut kuvat ovat kai jonkinlainen ajatus siitä, että mitä minulta löytyykään. Mutta ei sekään tarkoita, että niitä nyt vain katselisin kaiken aikani.
Enkä oikeastaan tiedä, onko minun tarkoitus edes jatkaa aktiivista toimintaa tällä saralla. Pidänkö kuvat ns. itselläni. En varsinaisesti "pidä", mutta sanoisin kuvien olevan aika syrjässä. Mutta näyttivät muutamat thaimaalaisten mangojeni kuvat auttavan keräilijäkuntaa, kun niistä ei ole kuvia missään. Olisi hienoa, jos keräilyn merkeissä pystyisi olemaan samanlaisena apuna/hyötynä. Nimenomaan auttamisen lähtökohdista.

Keräilykuville voi kuitenkin ajatella olevan erinäisistä syistä tarvetta. Vaikka ehkei sitä näe samalla tavalla, jos keräily ei ole juuri itselleen ykkösjuttu. Eli kyseessä on paljon muutakin kuin sitä luultua näyttämisen tarvetta.
En tiedä, olenko keräilijänä eniten kiinnostunut siitä mitä ja kuinka paljon omistaa. Minua kiinnostaa enemmän niiden historia (mistä ostanut, milloin jne) ja en tiedä voidaanko puhua estetiikasta, mutta tavallaan jonkinlainen tavaroiden järjestyskin. Mahtaako nyt esim. järjestys kertoa jotain ihmisestä itsestään jne. Joku kokoelma voi esim. kertoa henkilön kädentaidoista ja ettei ole ehkä tästä syystä kiinnostunut ns. virallisesta tavarasta.
Ja jos ajatellaan, ettei olisi keräilykuvia tai ainoastaan ne kauppojen ja yritysten tuottamat kuvat, olisi keräily kovin kuivaa ja kapea-alaista. Omasta mielestäni keräilykuvat ovatkin tämän takia paljon elävämpiä ja niistä pystyy lukemaan eri asioita. Eli ehkeivät ne kaupan pelkistetyt kuvat tarjoa niin paljon.
Tämän puolen halusin tuoda esiin menemättä syvällisesti keräilyn myönteisiin asioihin.

Palatakseni tähän, miten kuvien laitto saattaa ärsyttää - herää kysymys, minne niitä sitten saa laittaa? Deviantartkin taitaa jakaa mielipiteitä siitä ja tuskin blogit onnistuvat ärsyttämään niin paljon. Välillä olen miettinyt, että pitäisikö keräilykuville olla sitten ihan oma paikkansa joka keskittyisi keräilyasiaan. Ei niinkään siksi, että haluttaisiin välttää mielipahan syntymistä, mitä se omien kuvien laittaminen tuottaa. Vaan juuri siksi, miten sinne juuri saisi laittaa kuvia ja ilmapiiri saattaisi olla toinen. Toisaalta sitten voitaisiin taas puhua omista kuppikunnista ja elitismistä. Eli ehkä on hyvä, että kuvia löytää vähän sieltä sun täältä?

Kuten jo puhuttiinkin, keräily on vahva piirre fandomissa. Mutta jos keräilyn asema olisi toisenlainen, miten se näkyisi kuvien laitossa? Olisiko suhtautumisissa ja muussa eroja? Millaisia? Ehkä se sitten on niin, että pitää olla tässäkin yhteydessä tietoinen ihmisten erilaisuudesta. Miten keräily jakaakaan ihmisiä. Mutta siitä huolimatta minusta on ikävää, että tämänkaltaista hierakiaa, ilkeyttä jne. vaan tuppaa esiintymään (kaikessa). Onko se kokonaan muuttumaton asia vai voisimmeko tehdä sille jotain?

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Ketä cossaisin?

Ketä/keitä Ginga-hahmoja haluaisinkaan cossata, jos tällä ajatuksella nyt leikitellään. Asu voisi olla fursuit tai ihan millä muulla tavalla toteutettu. Se ei ole olennaista.

Vaistomaisesti syöksyn omien suosikkihahmojeni kimppuun. Weed, Ben, Benizakura, Hougen, John, Masamune. Weedin ja Hougenin sulkisin pois valkoisen värin johdosta. Samasta syystä en kykenisi cossaamaan esim. Akamea. Eli toisin sanoen itseäni häiritsisi liikaa lian tms. tarrautuminen jalkoihin. Akamen tapauksessa ei tulisikaan mietittyä muuta kuin likaantumista. Mutta miksei näilläkin tassuilla voisi talsia lumessa. Mutta loska-ajat olisivatkin toinen juttu..
Benizakuraksi en ehkä fyysisten ominaisuuksieni puolesta kelpaisi. Vaikka se onkin sama cossatessa, minkälainen ruho löytyy. Luulen kuitenkin, että hahmoa olisi vaikea saada ehkä jopa tunnistettavaan muotoon. Omista/toisen puvuntekotaidoista riippuen.

Ben ja John taas olisivat sopiva ns. yksinkertaisia ja tykkäisin pitää Beninä helmiä. Masamunessa taas tykkäisin huivin käytöstä. Minulta ei kuitenkaan löydy blondeja hiuksia. Toisaalta tarvitaanko niitä edes, jos ne peittyvät alle, hiukset voi värjätä, käyttää peruukkia, tehdä ne fursuittiin jne. Masamune voisi olla vihollishahmona kiinnostava ilmestys ja herättää tässä mielessä keskustelua, jos se pyörisi coneissa.
Jos taas muita vaihtoehtoja ajatellaan niin Smith ja Cross olisivat varsin mahdollisia vaihtoehtoja, jotka eivät tuottaisi liikoja ongelmia. Jos vertaa esim. Battiin, joka on värin ja muun toteutuksen puolesta kovin hankala.

Mutta joka tapauksessa esim. Weed ja Gin karsiutuivat tuolla valkoisella värillä. Vaikka olen kyllä nähnyt cosseissakin vähän tummempaa valkoista käytettävän. Ei ihan harmaata kuitekaan ja saahan Ginistäkin monenlaista versiota.
Joitain cossauksia Goheista ja Daisukestakin olen nähnyt. Jälkimmäistä en ehkä itse ryhtyisi cossaamaan, vaan valitsisin coolin Gohein ja Hidetoshin. 

Kuva (c) Depis

perjantai 4. syyskuuta 2015

Riki - Maasta se pienikin ponnistaa

Riki
Maasta se pienikin ponnistaa
Teksti: Erika Havumäki
Japanpop 5/2012

Kyllä meitä suomalaisia Ginga-faneja nyt hemmotellaan! Ensin julkaistiin Hopeanuoli, jonka päättymisen jälkeen hyllylle tupsahti Weed. Sarjojen tekijän Yoshihiro Takahashi, tuli käymään Suomessa uudemman kerran tänä kesänä. Kyseisen vierailun kunniaksi Punainen Jättiläinen julkaisi Hopeanuolen isän, Rikin, tarinan. Jos et siis vielä tiennyt, miten Rikistä tuli legendaarinen koirien ylipäällikkö, nyt sinulla on mahdollisuus saada kysymyksiin vastauksia.

Mammanpojasta karhukoiraksi
Mangan tapahtumat käynnistyvät vuosi ennen Rikin syntymää, jolloin hirviökarhu Akakabuto aloittaa terrorinsa pohjoisessa. Muiden metsästäjien mukana Gohei Takeda lähtee karhujahtiin koiriensa kanssa, kuuluisa Shiro etunenässä. Karhua ei kuitenkaan löydetä ja tapaus jää unholaan.
Traagisesta alusta siirrytään iloisempiin tapahtumiin, sillä vuotta myöhemmin Shirosta tulee isä. Yamabuki-emon hoivissa varttuu viisi karhukoiranpentua, joista silmiinpistävin on piskuinen punaturkkinen pentu. Pahnanpohjimmainen ei herätä kenenkään kiinnostusta - edes Takedan ukko ei huomioi pentua. Kukaan ei usko pennusta olevan mihinkään, ja pentu itsekin tyytyy elämään äitinsä hoivissa sisarusten lähtiessä pois. Muiden halveksunnasta huolimatta itkeskelevästä pennusta kasvaa iloinen räksyttäjä, joka saa nimekseen Riki. Pienen pennun onni kuitenkin kääntyy yllättäen, jonka jälkeen pentu jää yksin.

"Rikin suomiversio on selvästi toteutettu sydämelllä faneja ajatellen."
Kuten sanonta kuuluu, maasta se pienikin ponnistaa. Sisukas Riki todistaa omaavansa karhukoira-ainesta ottamalla mittaa julmista kulkukoirista useampaan kertaan. Jo nuorena tuleva koirasoturi totuttelee juoksemaan pitkiä matkoja säässä kuin säässä ja yrittää olla todellinen uros isänsä silmissä. Viimeistään pikkupoika Daisuken pelastamisen villikoirilta saa Takedan ukonkin tajuamaan, millainen koira Riki todella on. Rohkeuden ja itsensä löytäminen joutuvat kuitenkin testiin, kun Akakabuto ilmestyy uudelleen maisemiin. Utelias Riki lähtee isänsä perässä metsälle nähdäkseen, mikä heitä siellä odottaa. Ja siellä nuori karhukoira kohtaa kohtalonsa..

Pari notkahdusta, haittaakse?
Takahashi on saanut onnistuneesti kytkettyä Rikin tarinan yhteen Hopeanuolen tarinan kanssa. Manga tarjoaa oivallien prologiosan Hopeanuolelle ja selvittää erityisesti, mistä kaikki oikeastana alkoikaan. Sarjan fanit saavat vastauksia lukuisiin kysymyksiinsä koskien Shiroa, Takedan ukon korvaa ja kaunaa Akakabutoa kohtaan. Juonellisesti Rikin tarina on koukuttava ja mielenkiintoinen lukuelämys. Tarinan pienen ja syrjityn koiran kasvusta pitää otteessaan viimeisille sivuille saakka. Silti tarinan loppu tuntuu olevan Rikin varsinainen kompastuskivi. Tarinan kohokohtaan päästyään manga tuntuu loppuvan seinään tarjoten vain muutaman rivin ja "loppu on historiaa"-lauseen. Tästä jää kuitenkin vielä jano ja halu saada tietä lisää Hopeanuolta edeltävistä tapahtumista!
Rikin suomiversion julkaisua mainostetaan erikoisjulkaisuna. Mangaan on selvästi panostettu jälleen kerran, kuten muihinkin Takahashin mangoihin. Uusimman julkaisun paperi on hyvälaatuista, melkeinpä Yotsuba&!:n tasoista. Suomennos on tuttua kauraa aiemmista koiratarinoista, tosin muutama huolimattomuusvirhe löytyy. Muutamalla sivulla painojälki tuntuu myös olevan vaaleampaa. Suomalaislukijoille riittää makeaa mahan täydeltä, sillä mukana on useita värikuvia ja Takahashin viesti faneilleen niin suomeksi kuin japaniksi. Muutamista virheistään huolimatta Rikin suomiversio on selvästi toteutettu suurella sydämellä faneja ajatellen. Tässä kohdin herääkin kysymys, olisiko mahdollista saada muitakin Takahashin teoksia suomeksi?
Kaiken kaikkiaan Rikin pentuaikojen tarina on karuudestaan huolimatta sykähdyttävä lukukokemus. Kertomus periksi antamattomuudesta ja rohkeuden löytämisestä liikuttaa varmasti monia lukijoita. Takahashin kynä ei ole tylsynyt, vaan hän on avartanut Rikin hahmoa uskottavasti hyvän tarinan avulla. Mangaa voi suositella niillekin, jotka eivät ole kunnolla perehtyneet Hopeanuolen saloihin. Tämä tarina herättää kiinnostuksen saada tietää, mitä sitten kävikään.

Loppuarvio 4/5
+ Värikuvat
+ Tarina
- Töksähtävä loppu
- Painojäljen taso vaihtelee
(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.