tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pyhän Mämmin Vartijat

Weed-animen ilmestymisen aikoihin elin hyvin vahvaa Youtube-kautta. Katseskelin paljon Gingaan liittyviä musiikki- ja pilavideoita ja toteutin näin faniuttani. Varsinaiset ja pidemmät pilailusarjat olivat kuitenkin muihin videoihin nähden harvassa. Pyhän Mämmin Vartijat onnistuikin säväyttämään sillä, miten oltiin tehty jotain uutta, mutta vanhaa.

Pyhän Mämmin Vartijoita on kolmisen jaksoa ja ne ovat pituudeltaan viidestä kuuteen minuuttiin. Ensimmäinen jakso on ladattu 1.7.2006, toinen 3.8.2006 ja viimeinen vasta 27.3.2008. Tunnarina nähdään Moonsorrowin Pakanajuhla. Virallisista dubbaajista en osaa sanoa varmaksi kuin, että sarja on toteutettu ainakin kahden hengen voimin. Oikolaisen ja Maurin kautta. Tosin Rapapappa liittyy dubbaajaksi toisessa ja kolmannessa jaksossa.

Ensimmäinen jakso alkaa siitä, kun Genba on kuolemaisillaan haviteltuaan tätä pyhää mämmiä. Sen jälkeen siirrytään Ohun sotureiden puolelle. Akame tuo viestiä siitä, miten heidän mämmiä on yritetty varastaa. Itiö, alias Kyoshiro saa tehtäväkseen soluttautua vihollisen laumaan. Itiölle tulee väistämättä ongelmia, kun hänellä ei ole hakupapereitaan mukana. Kiista mämmistä jatkuu, kun Ohun soturit ja Kamakirin joukot taistelevat keskenään. Taistelun päätyttyä lähdetään jälleen pitsalle. Itiö jatkaa isänsä kanssa etenemistä muiden luo. Pyhän mämmin tarinaa valoitetaan hieman ja sen vartioiminen on sotureille elintärkeää. 

Itse pidän onnistuneimpana asiana sarjan tunnaria, joka on Pyhän Mämmin Vartijoiden parhautta. Vastaavasti pilasarjan keskellekin on osattu valita oivia kappaleita kuvaamaan tilanteita.
Muistan, miten sarjan ensimmäisen kerran nähneenä, siinä 11-12-vuotiaana tuli paljon hihiteltyä ja naurettua PMV:n keskinäiselle tilannekomiikalle. Miten seuraavia kommentteja ei osannut odottaa, jolloin vitsin yllätyksellisyys osasi naurattaa. Erilaiset ääninäyttelytavat ja ns. mikkiin huutamiset olivat myös jotain legendaarista näiltä ajoilta.
Täytyy sanoa, että PMV on onnistunut hyvin mm. leikkaustyössä, jos katselee näitä Itiöön liittyviä kohtauksia. Toubeita ei ole otettu mukaan ja turhia taisteluita, joihin Kyoshiro on liittynyt, on otettu pois. Tämä on pistänyt mutkia mukavasti suoriksi ja tehnyt juonestakin sujuvampaa.
Ensimmäisen jakson parhain läppä liittyneen juuri näihin hakupapereihin ja niiden puuttumiseen. Kenties siksi, miten koen sillä olevan jotain selittämätöntä yhteyttä anime-versioon.
Ehdottomasti omia suosikkejani näin dubbaukset puolesta ovat Hougen, Weed, Hiro ja Mel. Heitä jokaista on kärjistetty hieman. Hougenin ja Weedin kohdalla se ei ole vaatinutkaan onnistuakseen dubbaajilta kovin erikoista äänenlaatua. Hiro ja Mel ovat taas näitä kahta vahvempia äänessä. Hiro kuulostaa juuri sellaiselta vanhalta köriläältä kuin onkin ja Mel dramatisoi turhan paljon.

Mutta kuitenkin näin 7-9 vuoden jälkeen sanoisin ettei PMV:n huumori iske minuun. Näille läpille nauraminen olisi nimittäin ylivoimaisen vaikeaa. Vaikka Hopeanuolen STP videoille saattaisin jopa nauraa yön pimeinä tunteina (väsyneenä). Samaa en voisi odottaa tapahtuvan PMV:n kohdalla.
Huomasin, että näin uudelleen PMV:tä katsoneena, aloin kyllästymään tähän isäläppään. Eli vaikka isän ja pojan suhdetta korostettaisiin Gingassa, en vain osaa pitää pilasarjan Kyoshiron ja Ginin suhteesta. Lisäksi näitä kahta ei saatu toimimaan pilasarjassa (yhdessä) riittävän hyvin. Tämän huomaa etenkin kolmatta jaksoa katsoessa, jolloin läppä ja koko suhde alkaa rakoilemaan.
Itse tarina pyhästä mämmistä menee ainakin itseltäni helposti ohi suuren infomäärän takia. Eli siihen liittyi hyvinkin sellaisia asioita, joita en tajunnut ja omia ristiriitaisuuksiaan. Olisin halunnut, että tarinassa olisi selvitetty sitä, miten/miksi Hougenin puoli nimenomaan havitteli mämmiä. Tarinasta jää sellainen kuva, että kiista olisi ollut vain Ohun sotureiden välillä..
Irtonaisina asioina ihmettelen myös sitä, ettei esim. Hougenia nimetty. Jos kuitenkin Weediä pidettiin Spiidinä ja Hougen tuli muutenkin pilasarjana vahvasti esille. Sen sijaan Batt sai nimekseen Tuffe..
Tässä pilasarjassa häiritsee siis kieltämättä tietynlainen sekavuus, mikä liittyy juoneen. Ja tavallaan sarjakin herättää sellaisen kysymyksen, onko sitä edes?
Mutta juonen kannalta hyvänä asiana tuli nimenomaan Kamakirin ja Weedin joukkojen taisto. Tästä voisi nimittäin jatkaa siihen viralliseen taisteluun pyhästä mämmistä, jossa Hougen ja Weed olisivat toisiaan vastassa. Se riittäisi pelastamaan PMV:n, joka on kuitenkin projektinaan jäänyt kesken.

8 kommenttia:

  1. "Hiro kuulostaa juuri sellaiselta vanhalta köriläältä kuin onkin"

    Eihän Hiro kovin vanha ole, kun se on Weedissä noin 2,5 - 3 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän. Tuo kuvaa enemmänkin luonnetta, eikä hahmon virallista ikää.

      Poista
  2. Nostalgiaa! tuli itekin katottua pienenä näitä ja nykyäänkin nauran niille. tuo Pakanajuhla on kyllä hyvä tunnari. mutta kuitenkin tuo Pyhän Mämmin Vartijat on yksi parhaimmista Ginga Fanidubeista Kopeanuolen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, ihanaa että joku tunnistautui tietämään tämän sarjan.

      Poista
    2. MÄMMIN? MÄMMIN?????!!!! MITÄ TUON TEKIJÄLLÄ ON KORVIEN VÄLISSÄ????!!!

      Poista
  3. 'Jäänyt kesken'? Mihin se sitten loppui?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleni tuo vaikuttaa kovin keskeneräiseltä. Ainakin sen yhden jakson verran.

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.