maanantai 16. huhtikuuta 2012

Vanhat videot

Hee, kokeilin tuolla järjestelmäkamerallani kuvata kokoelmaani. Kuvasin myös itseäni jossa selitin millainen olen omasta mielestä fanina ja pohdin myös Johnin kuoleman merkitystä. Niitä en kuitenkaan postaa tänne vaan yritän säilyttää ne esim. muistona muistikortille.

Mutta enivei ryhdyin innokkaana muokkailemaan tätä blogia toisenlaiseksi. En pistä tänne enää keräilyyn liittyviä juttuja vain mietintöjä, muistelmia, mielipiteitä ja niin päin pois. Onhan tämä niin paljon muutakin kuin pelkkää oheistuotteiden keräilemistä.

Tässä näette kaksi wanhaa Hopeanuolen leikattua kasettia omana versionaan. Näillä on vieläkin tärkeä merkitys kokoelmassani ja minussa sillä nämä liittyvät siihen aikaan kun tykästyin Hopeanuoleen.

6-vuotiaana näitä tuli isän & siskojen lainattua paikkakuntani kirjastosta. No ei sitten viitsitty jatkuvasti lainata niitä sieltä joten niistä nauhoitettiin ihan omat videonsa tyhjiin videoihin. Jep eihän tätä saisi tehdä mutta en ole voinut heittää näitä jälkeenpäin poiskaan suuren merkityksen vuoksi. Pelkkään yksityiseen käyttöön, ensimmäiset epäviralliset oheistuotteeni.

Yksi ihana seikka myös näissä videoissa on niiden kotelot. Molemmissa lukee: "Oonan oma", jotka olen joskus katkerana sutannut. :'D Minulle nämä sitten kuitenkin jäivät.

Tuosta jossa on Hopeanuolen 3 & 4 osa löytyy ihana soda stream mainos jolla on vieläkin arvoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.