torstai 21. heinäkuuta 2016

Erot animeen (Weed, osa 15)

Animen ja mangan eroavaisuuksia toisistaan, kun vuorossa on Weedin 15 ja 16. osat.

Tetsu pelasti Hiron
Hiro tuntee Kamakirin jo entuudestaan. Hän nimittäin kääntyi Hiron isää, Yukimasaa vastaan ja tappaa tämän. Sen lisäksi Kamakiri puhkaisi Hirolta oikean silmän.
Manga näyttää, kuinka Tetsu vie Hiron turvalliseen paikkaan tapahtumien keskeltä. Animessa Hiro vain kertoo kokemastaan.

Reika taistelukentällä
Weedin ja Kamakirin joukon taistellessa, nähdään myös Reikaa taistelukentällä. Animessa näin ei tainnut olla. Muistelisin Reikan jääneen odottelemaan Hiroa johonkin.
Tässä osassa on hyvin paljon uusia kohtauksia, jotka liittyivät keskeneräisesti Roniin tai eroihin, joita selitin jo edellisessä osassa. 

Mole kertoo viestin
Mangassa Mole välittää viestin ja ulvoo liikuttuneena tehtävän suorittamisesta. Animessa Tesshin hoiti tämän toimituksen.

Jeromen hakijoiden lukumäärä
Animessa näytetään viittä koiraa, jotka ilmestyvät Jeromen eteen. Mutta vain kaksi heistä varsinaisesti hakee hänet. Mangassa taas kaikki seitsemän Kogaa hakee hänet.
Myös paikka josta Jerome haetaan on eri. Animessa se on kiven luota ja mangassa metsästä.

Kamakirin hukuttama koira erinäköinen
Animessa Kamakiri tappaa valkoisen koiran, jolla on tummat luppakorvat. Mangassa hahmo on sen sijaan kokonaan tumma. Koira ei näytä tässä versiossa myöskään niin pelkurimaiselta kuin animessa.

Kogat Weedin kimpussa
Kun Tesshin kouluttaa Weediä, hän usuttaa mm. omia Kogiaan tämän kimppuun. Animessa tätä ei nähdä. Weed myöskin oppii iskun vasta nyt, kun animessa hän pääsi käyttämään sitä tosa-koiraan.
Lopuksi nähdään Sniperin puun katkaisutaitoja ja voimistumista, kun hän on päässyt pyörätuolista.

16. osa.

Kamakiri vs Hougen vs Sniper vs Stone
Kamakiri saapuu molemmissa versioissa Hougenin luo.
Animessa Hougen iskee hänet nopeasti maahan, jolloin Kamakiri siirtyy osaksi laumaa. Mangassa menetellään seuraavasti: johtajat laittavat väkensä taistelemaan. Sniperin ja Stonen. Kamakiri häviää Hougenille, kun Sniper katkaisee Stonen pään ja kuolee tähän.

Tesshin poistaa luodin
Animessa Jerome jättää luodin muistoksi entisestä minästään. Mutta mangassa Tesshin kiskoo sen pois.

Akame käy puhumassa Genballe
Mangassa Akame käy varoittamassa Genbaa siitä, ettei hän kajoaisi ihmisiin. Keskustelujen lomassa Genba antaa alaisilleen käskyn tappaa Akamen. Akame selviää pinteestä ja aiheuttaa Genballe tämän paljoa puhutun puolikaljun. Animessa vastaavaa kohtausta ei nähdä.
Mangan lopuksi Sniper ja Gin tapaavat toisensa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.