keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Katsaus vuoteen 2015

Vuosi 2015 on hurahtanut jälleen käsittämättömällä vauhdilla. Minkälainen Ginga-vuosi onkaan siis ollut?

Weed on edennyt suomeksi tänä vuonna osien 39-50 verran. Tulevana vuonna saammekin varautua sarjan päättymiseen ja yllätyksellisyyteen. Alkaako esim. Orionista jo kuulua jotain? Vai meneekö se vuoteen 2017? Hopeanuolen toinen myyntikierros kaupoissa jatkui 15-18 osalla. Saimme myös kahdesta osasta koostuvan Gamun ja Anjo to Jiromarun suomeksi. Akamesta ilmestyi osat 3-5. Sarjan päätyttyä Takahashi siirtyi tekemään uutuussarjaa, Ginga: The Last Wars, jota on nyt mangoina kaksi osaa. Vastaavasti Weedistä ilmestyi ihan kokonaan uusi erikoispainoksensa.
Tänä vuonna ilmoitettiin myös esim. Ginga no Inutachin ja Akamen suomentamisesta. Mutta ne siirtyvät ensi vuoteen.

Jos taas tapahtumien puolelta mietitään, niin jotain poikkeuksellistakin tapahtui. Mm. kustantaja ilmoitti, että Weedin mangoihin otetaan vastaan kansikuvaehdotuksia. Aikaa oli rajatusti, mutta esim. Yurikolta ja Urulta valikoitui kuvat mangoihin. Myös fanikirjetoiminta saatiin liikkeelle kustantajan toimesta. Kirjeet lähetettiin Tammen konttorille, josta ne siirtyivät Japanin puolelle. Fanit ottivat selkeästi osaa tähän toimintaan ja moni liitti kirjeen yhteyteen jotain muutakin.
Weed-musikaalia on saatu eteenpäin, kun koe-esiintymistilaisuuksia on järjestetty. Lisäksi musikaalin hakemista on mainostettu ja arvellaan, että musikaali olisi tulossa ensi vuonna? Tulevan vuoden Gingaconia on myös suunniteltu ja lippuja on ollut mahdollista ostaa.

Oheistuotteiden sarallakin nähtiin uusia löytöjä. Weedin pehmosta bongattiin piraattiversiota ja Amazonista löytyi muita sarjaan liittyviä piraattikangasjulisteita. Mutta piraattien lisäksi Weedin saagoille 1-30 ja 31-60 ilmestyi omat säilytyslaatikonsa. Niistä löytyi tuttujen hahmojen rinnalla mm. Venäjän sotakoiria ja Shougunia. Takahashi myös ikuisti laatikot omalla nimikirjoituksellaan.

Suomen Hopeanuoli-fanit yhdistys järjesti aktiivisesti monenlaista toimintaa conien ja miittien yhteydessä. Tähdenlennon kolmas numero saatiin painoon ja kaikenlaisessa muussa järjestämisessä oli tekemistä.

Ehkä tänä vuonna tapahtui jotain vähemmän kuin aiempina vuosina. Mutta olen kiitollinen tämän vuodenkulusta ja sisällöstä. Jotkin asiat olivat varmasti erilaisia ja paljon tapahtui.

Kiitos tästä ja tulevista vuosista, yhdessä Ginga-ihmisten kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.