tiistai 29. syyskuuta 2015

Erot animeen (Weed, osa 13)

Animen ja mangan eroavaisuuksia toisistaan, kun vuorossa on Weedin 13. osa.

Välien selvittelyä
Aiemmassa osassa puhuin esille tulleesta Sniperin valheesta. Tässä osassa ei vielä varsinaisesti selviä, että Sniper oli kaiken takana. Mutta osan loppua kohti Tesshinin viha Ohun sotureita kohtaan helpottaa.

Shigure Mutsussa
Molemmissa versioissa nähdään, kuinka Shigure on ainut joka selvisi taistelusta Genban joukkoja vastaan. Manga kuitenkin näyttää, miten koira törmää Kisaragin poikiin. Animen 17. jaksossa nähdään Shiguren paluu takaisin Ohuun ja hänellä on Kisaragin pojat mukanaan.

Lucy
Mangassa paljastetaan ensimmäistä kertaa, että Terryllä oli Lucy-niminen puoliso. Lucy oli mm. kateellinen Ginin ja Sakuran onnesta, jolloin hän valehteli Sakuralle Ginin jäämisestä maavyörymän alle. Lucy vei temppua jopa niin pitkälle, että hän saattoi Sakuran rekan kyytiin.
Tesshin jäi katkeraksi tapahtumasta, koska Smith pyysi häntä olemaan kertomatta Ginille. Tesshinin silmissä Smith oli petturi, joka oli hylännyt Sakuran ja Ginin. Smith ei myöskään kantanut vastuuta tapahtumasta.

Hougenin ja Sniperin kohtauksia
Mangassa on paljon kohtauksia näiden hahmojen välillä. Hougen mm. käskee alaistensa haudata Sniperin, jotta hän voisi olla varma liittolaisensa uskollisuudesta.

Mole
Oliverin poika nähdään mangassa, kun hän kaivautuu Ginin luokse majaan. Mole ei saa Giniä mukaan, jolloin hän esittää toisenlaisen pyynnön. Molen tehtävä on etsiä Weed ja välittää Ginin viesti.

Kisaragi
Tässä osassa nähdään animesta pois jäänyttä Kisaragiakin, joka muistelee mm. Terryn perään. Kisaragi ei kuitenkaan itse kykyne lähtemään avuksi Ohuun. Hän lähettää poikansa sen sijaan.

Huumoria, huumoria
Weedin joukko liikkuu lähellä Kamakirin joukkoja. Kummassakin versiossa koirat kuulevat outoa ääntä. Mutta mangassa nähdään jälleen GB:n ja Sasuken tuomaa huumoria: kepakon tunkemista takalistoon.
Mangassa on silti hieman lisää yksityiskohtia tarjolla liittyen lintuvarkauteen. Rekankuljettaja nähdään mm. soittamassa apua ja sivussa oleva koirajoukko tarkkailee tilannetta. Ihmisiä ei ole hyvä suututtaa, sillä koirat kärsivät siitä eniten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.