tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kuppi kuumaa

Onnistuin kevään aikana nappaamaan Huuto.netistä, Mikazukilta posliinisen GNG:n teekupin.

Olen vuoden sisällä törmännyt ainakin kahteen kuppiin. Molemmat taisivat olla kahvattomia, mutta vielä silloin en syystä tai toisesta ostanut kumpaakaan. Näin jälkeenpäin ajatellen, hyvä etten ostanut. Ymmärsin vasta kahvallisen version saatuani, että kahvaton olisi varmasti kaduttanut. Kahvan kanssa on nimittäin jokin turva siitä, ettei kuppi hajoa. Olen nimittäin sen verran neuroottinen, jos on kyse lasiesineestä. 

Yllätyin oman yksilöni kohdalla kuvien laadusta. Miten teräviä ja korkealaatuisia ne olivat. Jollain tasolla valkoisuudenkin sävy yllätti minut. Vaikka olen nähnyt kahvan muotoa netissä, tuntui jännältä nähdä livenä, että kahvan kulma on noinkin terävä. Pohjassa oleva merkki oli mielenkiintoinen yllätys. Siitä en ole tainnut nähdä kuvia missään.

Kupin laatu on uudenveroinen. Tosin pientä naarmua löytyy alapuolelta. Mutta sen näkee vain, kun kuppia nostaa. Tarra on paikoin hyvin kiinnittynyt. Mutta reunasta päällimmäinen kalvo vähän törröttää. Eipä se haittaa. Onneksi vain siitä kohdasta koko tarran sijaan. Kaikin puolin hyvässä kunnossa. Minun pitäisi vähän pyyhkiä pohjaa pölystä ja putsata vesiläikkätahra.

Jotkut ovat tosiaan sanoneet, että kahvattomat eivät ole niin leveitä kuin kahvalliset. Mutta itse en tiedä tästä mitään. Omassa kupissani leveys kuitenkin näkyy. Tiedä sitten, miten se on kahvattomissa. Mutta juuri tämän ominaisuuden vuoksi tykkään tuotteesta kovasti. 80-luvun tyyli ja väritys ovat upeita, vaikka ns. värivirheitä löytyy. Harmi ettei Hidetoshin vierelle laitettu Johnia. Goheikin kun on saanut Madaran oikealle puolelleen. Hidetoshi näyttää vähän yksinäiseltä tuollaisenaan.

Lasiesine on kerrassaan jotain mainiota kuvaamaan Hopeanuolta komeudessaan. Kuppi vangitsee sarjan ja sen ilmeen todella hyvin.

Kuvat

6 kommenttia:

  1. minusta tuo Akakabuto näyttää kylläkin Madaralta, koska sillä ei näytä olevan punaista selkää vaan arpia. Madaran väritys vain on ruskea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että hahmoksi kuitenkin ajateltiin Akakabutoa. Mutta siitä tuli jotenkin Madara. Hmm.

      Poista
  2. Niinpäs on Madara sattunut Akakabuton sijaan. En ollut huomannut tuota seikkaa ennen. Onko tämä aito fanitavara vai kenties Kiinatuote tmv. joka yleensä johtaa siihen, että värit heittelee ja random hahmoja laiteltu? Nähnyt Pokémon tarroja joissa Pikachu vihreä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aito pitäisi olla. Mutta en ole tainnut törmätä valmistajan nimeen missään?

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.