Olen jossain kohtaa puhunut aika yleisellä tasolla ihmisten suhtautumisesta fanitukseeni. Haluaisin kuitenkin mennä fanituksen toiselle puolelle omakohtaisesti.
En ole tainnut koskaan näin Internetin puolella saada lokaa niskaan fanitukseeni liittyen. En ainakaan äkkiseltään muista. Keskustelu on saattanut olla joistain mielipideasioista kiivasta. Mutta se ei ole aiheuttanut yhteentörmäyksiä tai muita ihmissuhdeongelmia. Suoranaisesti minun tapaani fanittaa ja olla fani ei olla arvosteltu. Tai silloin on lähdetty ainakin positiivisuudesta, mitä en ole kuitenkaan omilla toimillani vaatinut. Mutta koska tiedän varsin hyvin millaista on olla Ginga-yhteisössä, uskon että jonkinlaista piiloajattelua, -arvostelua tms. tapahtuu koko ajan. Ja tämä liittyy ihan vain siihen, miten me ihmiset olemme toistemme kanssa tekemisissä. Se ei minua rehellisesti sanottuna hetkauta. Toivon vain, ettei sitä harrastettaisi useampien ihmisten kanssa. Ja että asioista uskallettaisiin tulla puhumaan suoraan, jotta voitaisiin rakentaa hyvänhenkistä yhteisöä.
Mutta tosiaan, lähtökohta on aivan eri kun kommentti tulee läheiseltä verrattuna Internettiin. Läheiseltä tullessa kommentti menee enemmän tunteisiin, koska taustalla on sinun ja hänen välinen suhde. Kommentti menee hyökkäyksenä siis enemmän läpi sen lisäksi, mitä tai miten kyseinen ihminen sinut tuntee/tietää. Sama toisinpäin.
Olin muinoin eräällä sekalaisella foorumilla, jossa oli keskustelu Hopeanuolen tulemisesta suomeksi. Silloinen tuttavani oli niin ilahtunut tapahtuneesta, että kommentoi pyyhkivänsä ahterinsa Hopeanuoli-mangan sivuilla. Kyseinen tyyppi oli luonteeltaan varsinainen esittäjä, jolloin tämän tiedostaessani en provosoitunut. Käytin paljon enemmän aikaa pahonvoimiseen lukiessani Hopeanuoli-adressiin tulleita kommentteja. Kuinka Hopeanuoli on anime- ja manga-kulttuurin syöpä. Tästä olen kirjoittanut jopa blogin puolelle.
Yläasteen kahdeksannella luokalla ollessani eräs m*lkku ryhtyi haukkumaan kaveriani, joka pitää mm. Hopeanuolesta ja japanilaisista sarjoista ylipäätään. Lausahduksena tuli tämä legendaarinen, Hopeanuoli on japanilaista p*skaa - kommentti. Istuskelin tilanteessa kiihdyksissäni ja itsehillintä oli lähteä käsistä. Kyseiseltä jätkältä löytyi myös ihanasti koulukiusaajatausta. Ehkä siksikin en tehnyt mitään, ei ollut nimittäin sen arvoista.
Niihin aikoihin kun vielä asuin kotona, kuulin melko harvoin - mutta joskus, monenlaista kommenttia. Kuinka käytin rahani suoraan sanottuna p*skaan. Ihan vain siksi, ettei keräily tuota mitään. Sama se minulle oli, mitä keräilystäni ajateltiin. Mutta tuntui, että aina asiayhteydessä lause liitettiin myös itse sarjaan. Ei vain keräilyyn.
Siskoni kommentoi myös joskus keräilyn olevan siitä hyvä harrastus, että kyllästyttyäni saan paljon rahaa. Seriously? Japanilaisesta mangasta et saa tänä päivänä mitään ja en usko, että muillakaan harvinaisuuksilla pääsen rikastumaan. Olisiko lotto siis kannattavampi sijoitus? Jäinkin ihmettelemään tuossa tilanteessa esille tullutta siskoni rahanahneutta ja yleistä tyhmyyttä. Kuin kokoelman myyminen olisi kivuton toimenpide ja kyllästyminen varmaa. Kaikki eivät selvästikään ymmärrä, vaikka kuinka selittäisit omia intohimojasi tms. Jotain jää uupumaan.
Jotain piilov*ttuilua saattaa olla rahankäytöstäni. Mutta olen törmännyt siihenkin, että on muka hyvissä mielin sanottu jotain. Mutta puhujan äänensävy tai tunteminen tekee sen, että kommentti on kaikkea muuta. Oma äitini kommentoi aika vastikään, että sitten kun saan oman koiran voin lopettaa huoneeni täytön niiden kuvilla. Omasta toiminnastani syntyi hyvin kärjistetty kuva, jolloin oma mielialani laski. Jonkinlaisen tympääntymisen myötä.
Reagoiminen on aika keskeinen asia, kun tällaisiakin kommentteja tulee vastaan. Olen itse aina ollut aika välinpitämätön tällaisille tapauksille. Mutta melkeinpä sanoisin, että en toisaalta suosittele sitä. Ihan vain, ettei itse kovetu sisäisesti. Mutta jos ei reagoikaan, miten voi olettaa moisen loppuvan? Miksi se pitäisi hyväksyä, sallia? Olen monesti kuullut faneja neuvottavan kommenttien suhteen sillä, ettei välitettäisi. Koen neuvon jollain tavalla huonoksi, koska aina jokin osa itsestä välittää. On niin helppoa sanoa, että älä välitä. Minulta meni kauan ennen kuin pääsin siihen, että en oikeasti välitä. Miten saavutin sen? Uskalsin olla sitä, mitä olen ja en lakannut yrittämästä epäonnistumista huolimatta. Tällä tavoin haluaisinkin itse kannustaa faneja. Matkalla fanina kasvamisessa.
Menkööt *************************************************** kaikki, jotka jaksavat uikuttaa toisten harrastuksista. Kun koulussa oli 6. Luokalla puhuttu harrastuksista, ja olin maininnut Hopeanuolen, niin luokan pahin Kus*pää m*lkku s*nta-aivo p*aikainen alkoi huutelemaan lässytysäänellä;
VastaaPoista"HopeanuoliHopeanuolihopeanuoli!" kun kysyin, että tietääkö Se papukaija edes mikä Hopeanuoli on, se kysyi:
"Eikös se ollut se komedia, jossa oli joku Sherlock Holmes?" että jotkut uskaltavatkin. Ei edes tiedä, mistä on puhe (eivätkä näköjään joskus mitään muutakaan), ja silti pitää mennä aukomaan päätä.
Kuulostapaa ikävältä.. Juuri tuon takia en ikinä tullut ulos fanina esim. kouluyhteisössä ja tästä ratkaisusta olen itselleni kiitollinen tänä päivänä. Mutta on se silti ikävää, että ympäristö ei suo mahdollisuuksia sen tukemiseen jne. Vaan kaikki on päinvastaista toimintaa.
PoistaKirjoituksesi toi mieleen, miten itselleni on sadellut kommentteja "Tuo tuhlaa rahaa enemmän kirjoihin kuin ruokaan." Olen näet melkoinen lukutoukka, ja ulkopuolisten silmissä vaikuttaa siltä, että pyörin jatkuvasti kirjakaupoissa, antikvariaateissa ja kirpputoreilla ja joka kerta tuon sieltä säkkikaupalla kirjoja. Tosiasiassa pidän listaa kirjoista, joita ajattelen hankkia ja ostan niitä sitten, kun haluamani kirja tulee vastaan. Ääriharvoin ostan sellaista, josta en tiedä mitään, en osat "sikaa säkissä". Kirpputoreilla ja antikvariaateissa en pyöri jatkuvasti, sillä edellisen käynnin jälkeen pidän pientä taukoa, jotta tavara ehtii vaihtua. Joten kommentoijan väite, että tuhlaan kirjoihin rahaa enemmän kuin ruokaan, ei pidä paikkaansa. Ja harvinaista on, että tuhlaan useita kymmeniä euroja kun kirjoja ostan, vaikka sellaista on sattunut.
VastaaPoistaSen vielä ymmärrän, että vanhemmat saattavat lapsilleen sanoa jotain, jos näyttää siltä, että rahaa palaa mahdottomasti. Mutta mielestäni täysi-ikäiselle on turha sanoa, mihin rahat laittaa, kunhan pystyy maksamaan ruuan, vaatteet ja kaikki pakolliset omana aikanaan. Ja kai aikuinen ihminen osaa laittaa jossakin taukoa tai vähentää rahankäyttöään "turhiksi" katsomiinsa asioihin, jos näyttää siltä, että jostakin on säästettävä.
Negatiiviset kommentoijat, jotka härpittävät joillekin fanituksen kohteesta, saattavat kuitenkin olla sisimmissään katkeria. Voi olla että he pelkäävät jotakin (japanilaisen sarjakuvan ja muun kulttuurin kritisoijat saattavat kuvitella, että se tuhoaa jotakin). Ja kiusaajat toki kiusaavat toista fanituksen kohteesta siksi, ettei kukaan huomaa, mitä sellaista he mahdollisesti fanittavat, josta voi tulla ilkkumista. Tai että hekin haluaisivat fanittaa jollakin tavalla samaa, mitä kiusattava fanittaa, mutteivät uskalla. Voi olla, että kiusaajat eivät vain ymmärrä, mitä iloa toinen saa harrastuksen kohteestaan, koska eivät välttämättä itse saavuta sitä iloa, vaikka he sattumoisin fanittaisivatkin samaa kohdetta.
Itse olen yrittänyt reagoida negatiivisiin kommentteihin "toisesta korvasta sisään, toisesta ulos", mutta helppoahan se ei ole.
Höh. Tämä on vain sitä, mitä ulkopuolelta sanellaan. Todellista tilannetta ei tiedä kuin asianosainen, eli sinä itse. Tiedän tunteen.
VastaaPoistaEiköhän sitä itse tosiaan olla omasta elämästä vastuussa ja tehdään valintoja sen mukaan. Jos ollaan tiukilla rahasta, ei tehdä ratkaisuja, jotka tukevat enemmän tätä tilannetta. Osteta vaikka niitä mieliverhoja just nyt, vain koska haluan.
En ihmettele yhtään. Siitähän kiusaajalle riemu repeää, kun löytyy joku kohde, jonka asioista naljailla tms.