Weed
Isän tassunjäljissä
Teksti: Erika Havumäki.
Japanpop 1/2012
Tähän mennessä moni on varmasti nähnyt tutunoloisen anime-koiran kirmaavan televisioruudussa ja miettinyt samalla, että taivas varjele, mikä sieltä tulee. No, Hopeanuolen poika Weedihän se siellä! Toiveisiin on siis vastattu, ja näin ollen Yoshihiro Takahashin koiramangat saavat jatkoa toisen tiikeriraitaisen koiranpennun myötä. Älkää siis vielä ulvoko surusta Hopeanuolen päätyttyä, vaan suunnatkaa katseenne kohti Weediä.
Nimensä mukaisesti manga kertoo Ginin pennusta Weedistä, jolla ei ole hajuakan siitä, kuka ja kenen poika hän oikein on. Akakabuton kaatamisesta on kulunut jo kymmenen vuotta, ja siinä ajassa on ennättänyt tapahtua paljon. Villikoirat ovat metsästäjien tähtäimessä, eikä koirienkaan kesken ole enää rauhaa. Ouun koirien paratiisi on muuttunut painajaiseksi.
"Vaikka muuta haluaisi uskoa, Weedin söpöjen nappisilmien takana vaanii montakin vakavaa aihetta, kuten äidittömyys ja pettyminen elämään."
Tästä kaikesta tietämätön Weed elelee yhdessä sairaan äitinsä kanssa, joka kuitenkin menehtyy sairauteensa. Ennen kuolemaansa emo uskoo pentunsa GB-nimisen koiran huostaan, ja tämän kanssa Weed lähtee etsimään isäänsä. Matkan aikana kaksikko tapaa monia koiria, joiden elämää pieni tiikeriraitainen pentu onnistuu muuttamaan. Löytääpä myös hieman pelkurimainen GB rohkean puolensa matkan aikana. Ikävä kyllä Ouuhun päästyään koirat saavat pettyä nähdessään Futago-solan koirien jakautuneen omiin leireihinsä.
Samaan aikaan yliopistoikään varttunut Daisuke palaa lapsuusmaisemiinsa ja saa kauhuksensa kuulla, ettei villikoirilla ole kaikki hyvin. Päinvastoin hän saakin todistaa, kuinka Hidetoshi ja muut metsämiehet pakkaavat aseet mukaansa ja lähtevät metsästämään ihmisille uhaksi koettuja koiria. Mutta mikä onkaan se synkkä salaisuus, jota pohjoisen vuoret pitävät salassa ihmisiltä..
On mukavaa huomata, kuinka monta jo Ginin tarinassa esiintynyttä koiraa Takahashi on ottanut mukaan tähän mangaan. Muun muassa Smith, John ja Akame näkyvät muutamassa kohtaa, joten sarjan aikana on tiedossa iloisia jälleennäkemisiä. Silti valokeilan ja suurimman huomion tuntuu vievän Weed uusine kumppaneineen, jotka tosin muistuttavat kovasti vanhempiaan. Esimerkiksi Weed on kuin kopio isästään Ginistä, joka ei ole vielä tavannut pentuaan.
Weed on yllättävän synkkä tarina koiranpennun matkasta isänsä luokse. Suurin yllätys mangassa on etenkin väkivallan määrä. Parin ensimmäisen pokkarin aikana väkivalta saa hyvin verisiäkin piirteitä suolenpätkistä ja murskatuista jaloista. Vaikka muuta haluaisi uskoa, Weedin söpöjen nappisilmien takana vaanii montakin vakavaa aihetta, kuten äidittömyys ja pettyminen elämään. Kuolemakin tuntuu olevan läsnä kaiken aikaa koirien elämässä, mikä on osittain katkeroittanut nelijalkaisia. Lisää vettä synkkyyden myllyyn tuo ihmisten piittaamaton asenne ennen sankareina pidettyjä koiria kohtaan.
Synkkyyden lisäksi Weedissä jyllää testosteroni: liekö tämä sitten johtunut siitä, että suurin osa hahmoista on uroskoiria? Kahdessa ensimmäisessä osassa miehuutta korostetaan paljon, kun pentujenkin pitää osoittaa olevansa kunnon uroksia. Miehestä mittaa -teema käy jo hieman puuduttavaksi toisinnoksi samuraiarvoistaan huolimatta. Onneksi mukana on kuitenkin myös huumoria lukijan saadessa seurata, kuinka GB on valmis jänistämään tehtävästään vähän väliä.
Suomennos on hyvää jälkeä, sillä hieman karkeampi kielenkäyttö tuntuu sopivan koirille tarinan ollessa muutenkin synkkä ja vakava. Pientä totuttelua käännöksessä vaatii kuitenkin kultaisennoutajan pentu Mer, jonka nimestä nähdään myös versiota Mel. Myöskin Ouu-vuoren kirjoitusasu kuulosti allekirjoittaneen korvaan aivan koiran ulvonnan ääneltä. Koiramaiseen teemaansa se sopii kyllä mainiosti.
Kaksi ensimmäistä osaa ovat myös mukavan paksuja luettavia, joten rahoilleen saa paljon vastinetta ja lukijoille riittää luettavaa vielä pitkäksi aikaa. Onhan tiedossa vielä yli 50 osaa, mikä on kunnioitettava määrä. Se on varmasti myös huojennus niille lukijoille, joiden mielestä Hopeanuolen seikkailut loppuivat liian lyhyeen. Suomijulkaisu on kokonaisuudessaan hyvälaatuinen, sillä Takahashin koiriin on selvästi panostettu huolella niiden ollessa vihdoin täällä.
Arvostelu on kirjoitettu mangasarjan kahden ensimmäisen osan perusteella.
Loppuarvio 3½/5
+ Takahashin taide
+ Panostun mangaan näkyy julkaisussa
+ Vakavat teemat tarinassa
- Urosten puuduttava uhittelu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)