maanantai 12. lokakuuta 2015

Mitä olen ostanut Hopeanuoli-kaupasta?

Nawulfin vuonna 2008-2011 pitämästä Hopeanuoli-kaupasta on kertynyt ties mitä matkaan.

Itse pääsin nauttimaan sivusta vasta kovin myöhään, vuosina 2010-2011. Vuonna 2009 olin ostanut ensimmäiset mangani ja sen jälkeen tulikin into muuhun keräilytavaraan. Törmäsin tähän kauppaan.

Mangan puolelta olen ostanut Weedin numerot  3-5, 13-27, 29 ja 46-47. Erikoismangoina taas Boku no inu, boku no Weedin, Gaidenin, Gajou no kettou hen 3 sekä Meteor Ginin. Hopeanuolen puolelta hankin ensimmäiset japaninkieliset mangani, kun tilasin GNG:n kolmannen julkaisun. Tämän jälkeen tuli ostettua toisesta julkaisusta osat 1-3 ja 5. Ensimmäisestä julkaisusta kertyi osat 8-10, 12 ja kuudennesta 2, 4 ja 5. Näiden mangojen hinnat olivat aika normaaleita. Paitsi nykyään ei taida mistään saada Weedin käytettyjä osia noinkaan halvalla, 5 e kpl. Joistakin maksoin jopa 3 euroa.

Keräilyn suhteen olen ostanut vähän sitä sun tätä. Sanotaan nyt vaikka, että minulla on muutamia kirjainmerkkitarroja ja tarroja. Näitä ei ole valitettavasti numeroitu virallisesti mitenkään kuten esim. keräilytarroja, jotta niitä olisi helpompi löytää netistä. Tähän samaan syssyyn on kuulunut tietenkin mukana tulevat tarrapussit. Keräilytarroista on lähtenyt mukaan vain 73 ja 115. Korteista 1, 6, 58, 47-49 ja 55. Hopeanuoli-kauppa onnistui myös saamaan valikoimiinsa esim. menkokortteja. Niistä minulla on Akakabuto, Gin itkemässä, John karhun kimpussa, tiikeriveljekset, Kogat Akamen kimpussa, Gin ja Riki johtamassa laumaa, Cross ja Ben sekä Ohun soturit hyökkäämässä.

Ehdottomasti paras muistoni Hopeanuoli-kauppasta liittyy vuoden -96 leikattuihin 1 ja 3. Lapsuudessa kirjaston tai kaveripiirin videotkaan eivät toimineet niin hyvin. Jotain pientä kuvan pätkimistä nimittäin oli. Eli tuo oli kokemuksena sellainen kuin olisin elänyt vuotta 1996 ja saanut videot heti niiden ilmestyttyä.

Muuna tavarana olen löytänyt Hopeanuoli-kaupasta neljä eri mainoslehtistä: japanilaisen Ginga Nagareboshi Gin -DVD- boksin mainoksen, Toei DVD Press Vol. 89, Toei DVD Press Vol. 92 ja Toei Animation Times 2929. Nämä eivät nimi tietenkään kerro mitään ja itse en enää erota lehtisiä toisistaan. Kyllähän niistä kuvia on täällä bloginkin puolella.
Myös Pachinko Official Guide book on ostettu samasta kaupasta.

Keräilyn aloitettuani en ihan heti halunnut hankkia Weedin figuureita, sillä ne olivat kuitenkin niin suosittuja ja varmoja oheistuotteita. Hopeanuoli-kaupasta ostin kuitenkin Kamakirin, Rocketin, Johnin ja Kagetoran. Johnin figuuriin liittyy sellainen hauska muisto, että se oli alkujaan Jerome. Olin nimittäin kassalla maksamassa, mutta joku ehti viedä figuurin. Mutta eipä tuo loppujen lopuksi haittaa, sillä John on figuurina hienompi. Tai sitten omalla yksilölläni on vain ruskea suupieli (ja muutenkin haalea  turkinväri jne.) Kaibutsu tarttui myöhemmin mukaan, kuin myös Mel kun tilasin GNG:n figuureita.
Nawulf myi tosiaan halvalla GNG:n figuureita. Nykypäivänähän hinnat ovat aivan toisissa luokissa. Itse ostin hopeisen Rikin ja pronssisen Crossin. Kummankin pienenä. Maksoin kummasti noin kympin, mikä on sinänsä huvittavaa. Pahimmillaan olen nähnyt tuota samaa Riki-figuuria myynnissä 80 eurolla. Crossia en osaa oikein vertailla. Se on kai pysynyt siinä 20-30 eurossa. No, Rikin kai voisi ajatella olevan huomattavasti halutumpi jne. Mietityttää silti onko samaa figuuria saatu nykyään sillä 30-60 eurolla?
Itseäni harmittaa se, etten ikinä älynnyt ottaa kuvakaappausta sivujen ulkonäöstä. Vaikka kuvat eivät lataudu ja ulkoasukaan ei tule oikein näkyviin, tämä linkki antaa osviittaa Hopeanuoli-kaupasta. Sivun logon muistan hyvin vahvasti ja se esiintyi ulkoasussa ja jopa laskuissakin. Juokseva Gin ja Weed.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.