maanantai 18. helmikuuta 2013

Tammikuun saalis

Tervehdys hyvän joulun viettäneille lukijoilleni. En sitten kumminkaan saanut vuoden vaihtuessa kirjoitettua mitään niin tammikuussakaan kuin vasta nyt helmikuun loppupuolella. Syitä on monia kuten mm. se miten olen vain aina yksinkertaisesti lykännyt tekstien kirjoittamista inspiraation ja motivaation puutteen takia. Eli näin siihen kirjoittamiseen oli sitten vain vaikea tarttua. Olen myös pitänyt pääpainon piirtämisessä, jolloin tämän blogin päivittäminen on jäänyt toiseksi. Koulullakin on ollut omat vaikutuksensa..

Heti alkuun kiitos uusille lukijoilleni eli jokunen on tullut mukaankin. Ihan tässä nolottaa miten blogin ylläpitäminen on jäänyt, mutta yritetään nyt petrata vaikka monta rautaa meinaakin olla koko ajan tulessa. Joten luvassa on kaksi blogimerkintää muustakin kuin tästä keräilyharrastuksestanikin.

Tammikuussa ostokseni olivat aika pienimuotosia johtuen siitä, että aiempina kuukausina olin käyttänyt vähän tavallista enemmän rahaa. Minulla on myös edelleenkin tilaongelmia, kun emme ole vieläkään vienyt eteenpäin kirjahyllyn hankkimista koska oli puhe teetättää se eräällä yksittäisellä henkilöllä, joka on tehnyt kokoelmakirjahyllynikin. No hänen aikansa menee sitten kaikkien remonttien tekoon.. Olen kyllä yrittänyt pyytää ostamaan kirjahyllyä ihan paikallisesta liikkeestä, mutta näköjään tätä immeistä on suosittava, jotta saadaan hylly samaan sarjaan. Pitäneen ottaa asia puheeksi jälleen, kun en sängyn alle laatikkoihin/matkalaukkuihin tai tyhjään kaappiin haluaisi tavaraa säilöä.

GNG:n kangasjulistetta olen kytännyt pitkään, mutta ikinä ei ole tullut tilaisuutta ostaa sitä. Upean korkealaatuinen ja kaunis juliste hyvien hahmojen kera. Siitä tulee myös väkisin mieleen miten nämä Ohun soturit menevät tapaamaan suosikkihahmoani Benizakuraa. Kangasjulisteen rinnalle sitten tilasin Orionin 21. osan (jota en ole vielä tosin saanut) ja Ben lasinalusen. On mukavaa hankkia vaihteeksi GNG:n tavaraa, jota on kuitenkin suhteellisen vähän verrattuna GDW. Weedin maalaamaton figuuri piti ostaa joulukuussa, mutta kaverini ehti nappaamaan sen. No eipä se mitään, kun tuli kuluttua liikaa rahaakin.. Figuuri näyttää rumalta, mutta itse pidän kovasti sen väristä ja materiaalista, vaikkakin erilainen alusta muiden figuurien joukossa häiritseekin. No nytpähän minulla on sentään kaikki figuurit. Weedin 15. osan ostin jälleen oman paikkakuntani marketista ja siitä laatimani arvostelun voitte lukea täältä.

Siinä kaikki tältä erää. Yritän saada kahden viikon aikana kirjoitettua kummatkin blogitekstit. :)


4 kommenttia:

  1. Oi, sie oot saanut tuon kangasjulisteen! Itse en vielä omista yhtään kangasjulistetta, pitäs pikku hiljaa harkita ostamista...

    Tuo Ben lasinalunenkin on kivan näköinen, ja samoin tuo Weed manga ja figuuri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. 8) On mulla kaks muuta myös tuon lisäksi. Todella kauniita ja kiva ripustaa seinälle, suosittelen! 8)

      Poista
  2. Ihana blogi!(:
    http://lifeyoulove.blogspot.fi/ <-- saa tulla moikkaamaan ja liity toki lukijaksi jos tykkäät blogistani! :)

    VastaaPoista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.