perjantai 21. huhtikuuta 2017

Ginin puhe

Tuleva ajanjakso näyttöjärjestelmineen vie itseltäni sen verran voimia, että seuraavaan aiheeseen on enempi aikaa. Palailen kirjoittamaan 21. toukokuuta, kun iso urakka on viimein takanapäin.

GDW:n 15. jaksossa Tesshin välittää Weedille Ginin viestin. Sen pääsisältö on se, että Weedin tulisi voittaa Hougen ja rakentaa paratiisi uudelleen. Paratiisi ja oikeudenmukaisuus ovat sellaisia asioita, joista kaikki haaveilevat.

Jo useammankin vuoden ajan kyseinen kohtaus on pyörinyt mielessä siitä johtuvien ajatusten myötä. Koirat haaveilevat rauhasta ja oikeudenmukaisesta maailmasta. En epäile, etteikö tällaisista asioista haaveiltaisi myös nykypäivänä ihan oikeassa elämässä. Varsinkin nyt, kun maailmanmeno on aika levoton. Uutisissa törmätään jatkuvasti terrori-iskuihin sekä muihin yksilöllisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin.
Tuosta viidakon lait maininnasta johtuen sitä miettiinkin, että miksi esimerkiksi jatkuvasti leikataan pienituloisilta, lapsiperheiltä tai muuten vain heikommassa asemassa olevilta ihmisiltä? Miksi ihmiset kiusaavat toisiaan pahoinvoinnin partaalle? Miksi on köyhyyttä, nälänhätää tai sotia? Häviävätkö ne koskaan vai onko se vain utopistista ajattelua/toivomista? Miksi ei voida vain luoda maailmaa, jossa kaikki voisivat hyvin? Tosin tuskin se ihan niin yksinkertaista on.

Omasta mielestäni Ginin sanoista välittyy silti ajatus siitä, että jokainen voi tehdä jotain. Ihan pientä ja se jokin vaikuttaa jo jollain tasolla. Yksi voi saada sen koulukiusaamisen loppumaan tai toinen auttaa pyörätuolissa olevaa ihmistä avaamalla oven. Puhumattakaan siitä, mitä voi tehdä omassa lähipiirissä. Ovia on auki myös monenlaiseen hyväntekeväisyystyöhön ja mahdollisuuksiin.
Se, että jokainen voi tosiaan tehdä jotain - luo ajatusta, ettei maailmaa ole ihan vielä menetetty. Aina siihen epäoikeudenmukaisuuteen ei ole helppo puuttua tai saada aikaan muutosta. Voimme silti kukin yrittää omilta tahoiltamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.