lauantai 21. tammikuuta 2017

Noloja fanitilanteita

Usein puhutaan vain Gingassa tapahtuneista noloista kohtauksista ja tilanteista. Mutta lieneen meille faneillekin tapahtunut ja tapahtuu jotain häpeällistä, kiusallista. 

Itselläni on jäänyt kolme tapausta erityisesti mieleen. Kenties kaikkia muita ei olekaan ottanut ihan niin vakavasti?

Voisin sanoa, että noloin fanimuistoni sijoittuu vuoden 2012 Animeconiin. Kun olin saanut Takahashilta nimikirjoituksen, en saanut hänestä kuvaa. 10 sekunnin itselaukaisin oli mennyt jossain välissä päälle ja sekoilin siinä todella epätoivoisena. Adrenaliinin vallatessa en nimittäin älynnyt, että miksi en saanut kuvia tai miten saisin systeemin pois päältä. Häpesin tätä ennen kaikkea itseni ja muiden fanien takia. Onneksi mukaan lähtenyt kaverini sai silloin kuitenkin kuvan Takahashista.
Mutta hyvän ensivaikutelman annoin itsestäni. Vieläpä ensimmäisessä conissa. Hyvä Kiatsu.

Hauskaa myös, että emme silloin oikein älynneet Ginga-roomin sijaintia. Spyro ainakin selitti meille sen olevan myyntipisteiden oikealla puolella. Me etsimme vasemmalta puolelta oikeasta kulmasta. Ehkä ihmisten paljous ja kuumuus teki sen, ettei kyennyt ajattelemaan niin selkeästi. Jälkeenpäin kun miettii, Ginga-roomin paikkahan oli hyvin selkeä.

Seuraava ei ehkä enää ole niin noloa, koska nykyisin muistelen tapahtunutta huumorilla. Liityin vuonna 2008 Hopeanuoli.orgin keskustelufoorumille. Silmiini sattui sitten aihe inhokkihahmoista. En muista, käsiteltiinkö siinä myös suosikkeja. Mutta kuitenkin. Matto oli jotenkin kommentoinut Johnin olevan pissaheltta. Kiatsu 12-v meni siihen sanomaan, että itse olet ja yllätys yllätys saikin pian bannit.
Tämä on varmaan oman Internet-käyttäytymiseni helmi. Olin tuolloin niin herkkä kuuntelemaan, jos joku ei pitänyt Johnista. Mutta näin sitä vain on ihan eri ihminen, mitä mielipiteisiin ja niiden ilmaisuun tulee. Ja tietenkin tärkein: ei Matto, sinä et ole pissaheltta. Minun oli vain pakko puolustaa Johnia.

13-vuotiaanakin olin kieltämättä sellainen, että omg Uru/Nawulf puhuu minulle. Tähän liittyen muistan, kuinka K13-foorumilla näin ensimmäisen kerran GNG:n nenäliinan. Kommentoin siihen sitten, että onpa hieno huivi. Nawulf osoitti kommentissaan, että se on nenäliina. 
Kyllä tämä vähän hävetti siksi, kun en tiennyt. Nawulf kommentoi siis varsin neutraalisti, mutta enempi tässä oli kiusallista kasvojen menettäminen toisen fanin edessä.
Myöhemmin kuitenkin aloin nauramaan mielikuvalle huivin ja nenäliinan erosta. Huivin voit laittaa vaikka kaulaan, mutta nenäliinaan pyyhit kauniit räkäklimppisi.

Mutta kaikesta huolimatta nämäkin muistot ovat rikastuttaneet fanielämääni. Kiitos niistä.

2 kommenttia:

  1. Nuo kaksi jälkimmäistä tapausta ovat kyllä hyvin samaistuttavia :'D voisin uskoa itsekin olleeni tuollainen aikoinaan.

    Mutta mukavasti hieman erilainen blogiteksti, on mukavaa aina oppia tuntemaan kirjoittaja hieman paremmin. ^^

    VastaaPoista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.