sunnuntai 7. elokuuta 2016

Alkuperäiset magneettipakkaukset

Olikohan viime vuoden loppu- vai tämän vuoden alkupuolta? Kun Ginga.fin kaupassa oli myynnissä toinen magneettipakkaus. Sillä kerralla en ehtinyt ostamaan pakkausta. Mutta sain sen myöhemmin Methpringiltä. Toisen olen aikanaan onnistunut ostamaan Urumista.

Tämän yksilön etupuolella ei valitettavasti ollut sitä magneettipussia. Se nimittäin komeilee erikseen teipattuna takapuolella. Takaosaa on tuhrittu hieman tussilla. Mutta onneksi niin, että se ei haittaa minua lähes yhtään. Etupuolella taas komeilee tämä liimakohta puuttuvan pussin vuoksi.
Ikäänsä nähden pakkaus on hyvässä kunnossa. Tykkään oikeastaan siitä, miten iän tuomaa kulumaa näkyy. Pidän tästä pakkauksesta enemmän, koska tässä on paremmat värit. Punainen ja sininen. Lisäksi takakansikuvissa kulminoituu hyvin sankari-Ginin elämä. Tykkää tyylistä, millä pikkukuvia on yhdistelty. Olisin kuitenkin ehkä toivonut, että oltaisiin valittu toisenvärisiä taustoja. Kolme näistä on aika samanlaisia, jolloin John erottuu vahvasti.
Olin unohtaa, että tässä pakkaukessa ei ole narua. Muttta en näe sitäkään oikein isoksi puutteeksi. Melkeinpä toisessa pakkauksessa naru on vain tiellä ja sitä ei saa mihinkään. Näin ollen pussin paikallaolo olisi ollut tärkeämpää tältä yksilöltä. Minkähän värinen tuo naru olisikaan ollut? Violetti niin kuin toisessa? Vai olenko joskus nähnyt tässä pakkauksessa keltaisen nauhan?

En usko, että tulen irrottamaan takana olevaa pussia. Se on liian iso riski ja pahvi voi kärsiä. Harmi, että pussi on tullut tuolla tavalla tämän mukana. No, ei ole ainakaan päässyt häviämään. Mutta sen väärä paikka kieltämättä häiritsee. Kun toiseen pakkaukseen vertaa.

Joka tapauksessa olen halunnut tätä pakkausta niin pitkään (ennen kaikkea takakannen takia). Jolloin olen vain tyytyväinen. Tykkään keräillä GNG:n puolelta tällaisia pakkauksia, joten eiköhän muitakin tulla vielä näkemään.

Kuvat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.