keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Laiska osti Weed-paperihahmon

Huuto.netissä oli myynnissä erikseen Weed Worldin ensimmäisestä osasta tuttu Weed-paperihahmo ja sen kokoamisohjeet. Olen aiemmin ollut sillä ajatuksella, että tulen keräämään kaikki Worldit. Mutta parin viikon sisään olen kuitenkin päättänyt, että ostan enää vain 5. mangan. Tällöin omistaisin osat 3-5. 
Ratkaisevinta näissä osissa on nimenomaan muukin extra kuin erilaiset mangaluvut ja värisivut. Kolmannessa on hiirimatto ja kahdessa viimeisessä osassa kummassakin kaksi postikorttia. Eli minulle ensimmäisen ja toisen osan ostaminen tarkoittaisi lähinnä paperihahmon takia ostamista. Mutta haluan kuitenkin sen lisäksi löytää mangasta jotain muuta mielekästä ja kiintoisaa.

Weed Worldin toinen osa sisältäisi puuttuvan GB-hahmon, mutta sitä tulen tuskin löytämään yksittäisenä. Yksi mahdollisuushan olisi hyödyntää methpringin netissä olevia ohjeita ja tulostaa hahmo niiden pohjalta paremmalle paperille. Näin haluaisin itse asiassa menetellä muidenkin kohdalla, sillä alkuperäisistä paperihahmoista en ryhdy kokoamista tekemään. Ei nimittäin onnistuisi minulta, vaan tunaroisin kädentaitojeni kanssa 100 % varmuudella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.