perjantai 3. huhtikuuta 2015

Julistepäivitystä

Ostin Urumista viime viikolla GDW:n animea mainostavan julisteen. Kyseisestä julisteesta olen haaveillut pitkään ja säästin tarjouksen kautta pari kymppiä. Julisteita minulla ei ole tullutkaan nyt vastaan, kun omistan mm. kaikki kangasjulisteet.

Juliste on aivan upea, vaikka Weedin tuttu asento kyllästyttää. Se nimittäin esiintyy jo pyyhkeessäni ja Dohatsutenin levyn kannessa. Mutta tuolla ei ole väliä, kun julisteen Weedin värit ovat paremmat kuin mitä esim. pyyhkeessäni. Sen sijaan vauhtiviivoissa kulkevat Weedin ystävät tekevät tästä entistäkin paremman. Oikeaa silmänruokaa.
Julisteen kunto on erinomainen, vaikka pientä kulumaa onkin vasemmassa reunassa. Takana on myös jotain tekstiä japaniksi, mutta se ei näy etupuolelle. Vasemman reunan kulumiakin tuskin huomaa kauempaa ihasteltuna/kuvattuna.
Juliste ei ole tällä hetkellä seinälläni, vaan kiinnitin sen kuvan ottamista varten. En osaa näes päättää haluanko esim. kehystää julisteen vai pidänkö vain nastoilla kiinni. Sama ongelma on myös muiden paperijulisteiden kanssa.

Mutta tämä GDW:n juliste ei ole suinkaan ainut, joka minulta löytyy. Minulla on myös yksittäisiä julisteita ja mangojen välissä tulleita yksilöitä.

Alla oleva on GDW:n taidekirjasta ja oikealle puolella alkuperäinen japaninkielisestä julkaisusta.

Gamun toisesta julkaisusta löytyy seuraavanlainen juliste, jonka olen kuvannut etu- ja takapuolilta.

Meteor Ginin japaninkielinen julkaisu molemmilta puolilta ja lisäksi suomenkielinen julkaisu. Minulta löytyy suomenkielinen julkaisu kahteen kertaan, sillä olen ostanut kaksi Meteor Giniä.

 Tälle riitti vain yksi puoli, antaa alkuperäisen puhua puolestaan.
 Hopeanuolen 10. osan mukana tuli aikoinaan juliste GNG:n 9. ja 10. osan kansista.

Hopeanuolen 1. ja 2. osaa myytiin aikoinaan tuplapakkauksena, jonka mukana sai julisteen näiden osien kansista.

Seuraavan julisteen olen saanut yhdistyksen jäsenlehden, Tähdenlennon toisesta numerosta. Kuvan on piirtänyt Isis.
Tähän väliin hieman kangasjulisteita, jonka jälkeen jatketaan GNG:n 4. julkaisun mangojen julisteilla. Osa on vähän pienempää ja loput keskikokoisia tai suurempia.

GNG:n neljännen julkaisun toisessa mangassa on etupuolella kuva Ginistä ja Daisukesta ja toisella Ohun soturit suremassa Benin "kuolemaa."

Neljännessä mangassa komeilee juliste Ginistä ja Mutsun valtiaista sekä Ginistä ja muusta porukasta.

Viidennessä osassa on Ohun soturit pentuina ja Benizakura.

Susiosan ensimmäisessä osassa on juliste Shugasta ja Akamesta sekä muista susista ja Ohun sotureista.
Susiosan toisessa osassa on juliste Ginistä Takahashin nimikirjoituksella ja punainen juliste Akamesta, Ginistä, Benistä, Kurotorasta ja Retsugasta,

Olisi upeaa löytää vielä esimerkiksi tämän kuvan ensimmäisellä rivillä oleva juliste leikkaamattomasta kannesta. Myös sen viereisestä Pachinko- ja Ginin lauma julisteesta haaveilen. Mutta ehkä vielä joskus. Seuravaa juliste taitaa tulla Tähdenlennon kolmannesta numerosta, jossa on Antun tekemä juliste. Jahka vain jäsenlehti ilmestyisi Hopeapuotiin myytäväksi.

4 kommenttia:

  1. Tuo juliste on kyllä aika mahtipontinen, katsel sitä itsekin Urumista. Jos aiot ripustaa sen, suosittelen käyttämään eräänlaista julistelistaa johon julisteen yläreunan voi sujauttaa ja roikottaa siitä, siten julisteeseen ei tulisi reikiä nastoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä kokeilla joskus. Nastat eivät ole järin haitaneet, kun niistä tulee itselleni niin olemattoman pienet reiät. Mutta kenties tuo olisi hyvä vaihtoehto jatkoa ajatellen.

      Poista
  2. Ettäs kehtaatkin tehdä mut näin kateelliseksi! 8''-//
    Juuh. Itsekin katselin tuota upeaa weed-julistetta. Tosin se taitaa jäädä haaveeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan sitä pelkän kuvankin pohjalta tehdä julisteen, vaikkei alkuperäinen olisikaan.

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.