perjantai 24. tammikuuta 2020

Tältä siis näyttää yhdistyksen foorumi

Liityin viime vuoden syksyllä Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäseneksi. Aina noihin päiviin asti olen miettinyt, että millainenhan kyseisen yhdistyksen foorumi mahtaa olla. Foorumikulttuuri kun on ollut itselleni aina tärkeää ja siksi olen käynytkin kaikilla Ginga-foorumeilla.


Foorumi painottuu hyvin pitkälti yhdistykseen, mikä on tietenkin itsestäänselvyys. Silti foorumilla on joitain muitakin alueita.
Yhdistyksen tiedotteista löytyy tietenkin yhdistyksen toimintaan liitttyviä tiedotteita kuten foorumin käyttöohje, jäsenmaksuohje 2020 jne. 
Miiteille, "yhdistyshommia tarjolla", pöytäkirjoille ja virallisen valokuvaajan nurkkaukselle on myös omat osionsa.
Gingacon 2019 (pitäisi varmaan nyt olla 2020) alueella suunnitellaan Gingaconia.
Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n alueella keskustellaan yhdistyksen toiminnasta sekä suunnitellaan erilaisia juttuja.
Tapahtumat alueella keskustellaan yhdistyksen tapahtumista esim. erilaisista coneista. 


Paino- ym. tuotteiden teko & suunnittelu osiossa keskustellaan niiden suunnitelusta ja tekemisestä. Eli käytännössä jäsenlehden, keräilykorttien ja eri esitteiden suunnittelua esimerkiksi.

Kerhotoiminta osiossa keskustellaan yhdistyksen järjestämästä kerhotoiminnasta.
Internet alue liittyy yhdistyksen verkkosivujen, somekanavien ja verkkokaupan suunnitteluun.


Myös Gingalle löytyy oma aihealue, mutta keskustelu ei ole siellä mitenkään aktiivista. Aiheita löytyy mm. siitä, miten fanittaa Hopeanuolta, Ginga-aiheisista unista, Ginga-videoista jne.

Fanitarinoista löytyy nimensä mukaisesti Ginga-aiheisia fanitarinoita.
Yleisen keskustelun puolella on aiheita esim. lemmikeistä, Pokemonista, harrastuksista, opiskelusta.


Varttuneiden keskustelussa puhutaan työelämästä, alkoholista, psyykkisistä sairauksista. Nuorten keskustelussa ei ole juurikaan aiheita, jolloin alueet voisi kenties yhdistää?

Viimeisenä löytyy vielä kaupankäynnin alue, jossa on mahdollista ostaa, myydä ja vaihtaa eri tavaraa. Pääosin sieltä löytyy vanhoja ilmoituksia mangan myymisestä.

4 kommenttia:

  1. Kiva, kun kirjoitit tästä aiheesta! :)

    Gingaconiahan ei järjestetä 2020, mutta toki tuon 2019-osion voisi pikku hiljaa siirtää arkistoon. Sehän on ollut siellä mm. palautteiden keräämistä varten.

    Seuraava Gingacon on 2021, jos saadaan coniteaan tarpeeksi aktiivisia tekijöitä. Tällä hetkellähän tuo on hyvin epävarmaa ja hyvää conipaikkaakaan ei ole tiedossa. (Järvenpäätalon toimintatapoihin emme olleet tyytyväisiä ja aiemmat conipaikat taitavat olla liian pieniä conimme nykyiselle volyymille.)

    Nuorten keskustelun ideana oli siis, että alle 18-vuotiaat jäsenet voivat puhua siellä omia nuorten juttuja, mutta nuoret jäsenet eivät taida ihan hirveästi foorumia käyttää. Varttuneiden keskustelu näkyy vain täysi-ikäisille jäsenille eli nuoret eivät näe koko aluetta. Ideana juurikin, että voidaan puhua myös vähän rankemmista elämän osa-alueista ja toisaalta sellaisista, mitkä nuoremmista voisivat olla vähän tylsiä. Eli varttuneet on käytännössä K18-alue. Sen voisi ehkä yrittää tuoda selvemmin esille.

    Foorumia on hyvä myös kehittää kaikenaikaa ja erilaisia ideoita sen suhteen voi esittää juurikin tuolla internet-osiossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vähän ajattelinkin, että tuossa nuorten ja aikuisten alueissa on tuollainen ajatus.

      Poista
    2. Jos tulette Turkuun pitämään Gingaconia tai Kaarinaan niin voisin viimeinkin uskaltautua ensimmäiseen coniini kun se olisi vielä ajatuksena "turvallinen" Gingacon :3 Ja jos vielä Urumi lähtisi sinne mukaan niin se olisi unelmien täyttymys <3

      Poista
  2. Kirjoitin muuten itsekin yhdistyksen foorumista blogiini 3 vuotta sitten: https://hopeinenginga.vuodatus.net/lue/2017/08/yhdistyksen-foorumi

    :)

    VastaaPoista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.