maanantai 31. joulukuuta 2018

Katsaus vuoteen 2018

Vuosi 2018 on loppumassa, jolloin on aika muistella kulunutta vuotta. Millaisia asioita tänä vuonna tapahtui?

Jos menemme suomimangan puolelle, niin Orionista ilmestyi tänä vuonna osat 15-26. Eli Orion tulee päättymään vuonna 2019. GTLW jatkuu heti Orionin paikalla ja ensimmäisen osan pitäisikin ilmestyä jo toukokuussa. Japaniksi GTLW ilmestyi osat 15-20. Jonkin aikaa sitten paljastettiin, että GTLW tulisi päättymään (Takahashin sairastumisen takia. Sairastumista ei ole kuitenkaan virallisesti vahvistettu missään). Sarjasta on ilmestynyt viimeinen luku ja Goraku on jopa mainostanut, että Takahashilta olisi luvassa uusi sarja.
Saimme myös Byakuren no Fangia eli Taistelukoira Zeroa suomeksi osin 1-3.

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:ltä ilmestyi jopa kolme jäsenlehteä (numerot 7-9) luettavaksi. Noiden osien teemoihin kuuluivat mm. molossit sekä taistelukoirat, nartut ja saksanpaimenkoirat.
Yhdistyksen kevätkokouksessa päätettiin jälleen vuoden hallitus ja yhdistys järjesti esim. Gingaconin.
Jäsenet saivat äänensä kuuluviin, kun äänestivät mm. vuoden 2019 jäsenlehden teemoista ja Ginga-keräilykorttien seuraavasta setistä.

PurePlastic järjesti oman valokuvauskilpailun kesäkuussa. Kuvia tuli ottaa joko PurePlasticin Ginga-pehmo(i)sta tai muusta Ginga-teemaisesta pehmosta. Voittaja sai vapaavalintaisen pehmon ja toiseksi sekä kolmanneksi tulleet julisteet. PurePlastic järjesti myös pehmoäänestyksen Gingaconin kanssa. Siinä äänestettiin suosikkihahmoa/hahmoparia, jolloin voittanut pehmo tuli Urumiin myyntiin 45 % alennuksella. Lisäksi tätä ja toiseksi tullutta sai Gingaconista 20 euron hintaan.  Kisan voitti Jerome ja Tesshin tuli toiseksi.

Ymmärtääkseni viime vuonna Shonen Jump täytti 50-vuotta. Juhlan kunniaksi Hopeanuolen tunnari pääsi tänä vuonna Shonen Jumpin kolmannelle 50-vuotisjuhla-CD:lle. 

Pyramid Inc./Colopl. Inc. julkaisi Alice Gear Aegis -nimisen kännykkäpelin Japanissa, johon Takahashi suunnitelli ainakin kaksi lisähahmoa: Mutsu-nimisen koiran ja Arabagi-nimisen karhun.


Silver Fang Networkin fanitaidelehteä sai viimein ennakkotilattua.

Ennen vuoden vaihtumista, Crossin ääninäyttelijä menehtyi rintasyöpään.  

Kiitän omalta osaltani jokaista tästä vuodesta. Hyvää uutta vuotta 2019!

2 kommenttia:

  1. TLW:n loppuminen Takahashin terveydentilan takia on vain spekulaatiota. Mitään tietoa asiasta ei ole virallisesti ilmoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin laitoin alunperin, mutta täytyy korostaa sitä vielä uudelleen.

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.