tiistai 7. maaliskuuta 2017

Täytin lisää Ginga-vuosia

Täytin viime kuussa 21. Olen aina ajatellut niin, että kun täytän syntymävuosia - täytän silloin myös Ginga-vuosia. Niitä minulla on nyt 15.

Fanit laskevatkin ns. Ginga-vuosiaan hyvin eri tavalla. Yksi laskee siitä, kun näki GNG:n ensimmäistä kertaa. Toinen siitä, kun on ollut vähän vanhempi ja fanitus aktiivisempaa. Ja kolmas ei edes laske: se on ollut aina läsnä ja olemassa. 
En sanoisi mitään näistä toista huonommaksi, koska ihmiset ovat kuitenkin yksilöllisiä ja ajattelevat niin eri tavoin. Eli en lähtisi muuttamaan sitä, jos joku ajattelisi olevan fani "vasta" 15-vuotiaana. Vaikka olisi nähnyt sarjaa 8-vuotiaana. 

En osaa määrittää, mikä noista kolmesta voisi kuvata minua parhaiten. Ajattelen kokonaisuutena, että vuosia on ainakin 15. Mutta noihin vuosiin on sisältynyt niin erilaisia vaiheita. Esimerkiksi 10-vuotiaana ajattelin olevani "fanimpi" kuin aiempien neljän vuoden aikana. Ajatusmaailman muutoksessa ja kasvussa oli niin suuri ero. 14-15 vuoden iässä taas löysin Gingasta jotain niin uutta ja mullistavaa henkisellä puolella. Nykyisin voisin sanoa kaiken jopa alkaneen tästä. Tulokset vaihtelevat: on 15 vuotta, 11 vuotta ja/tai 6-7-vuotta. Eli tämä 15 vuottakaan ei ole ainoa oikea vaihtoehto.
Itselleni olisi loogisinta ajatella, että ilman tiettyä vaihetta ei ole voinut tulla seuraavaa. Eli ihan siksikin se 6-vuotiaan minäni fanitus on yhtä tärkeää ja arvokasta. Ilman 6-vuotiaasta seuranneita vaiheita en siis olisi fanina sitä, mitä olen nyt. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Oma muistini ei yllä kuuden vuoden taakse eli en ole varma, olenko ollut fani "jo" 5-vuotiaana. Näin ollen ympäripyöreä vastaus voi olla ihan hyväkin. Pienestä pitäen. Vuosia ja lukuja ei noste tärkeiksi.

Mutta siitä huolimatta ajattelu tapahtuu vuosina, vaikkei niitä niin laskisikaan. Onko se sallittua? Jollain tasolla näkisin, että näiden vuosien ajattelu on ihan luonnollista. Varsinkin kun jokin asia on ollut niin pitkään osa sinua. Siitä jostain ja sen ajattelusta tulee automaattista elämässä. Kenties sitä voisi verrata parisuhteeseen. Vuosia ja yhteistä historiaa tulee ajateltua.
Mutta eiväthän kaikki parisuhteetkaan ala samalla tavalla. Jotkut voivat seurustella vuodenkin ilman, että seurustelevat virallisesti. Sen jälkeen itse varsinainen suhde on voinut alkaa.
Ehkä tämä muistuttaa siitä, ettei edes sille oman fanituksen alkamiselle tai sen kestolle ole oikeaa vastausta.

4 kommenttia:

  1. En itse laske Gingan kanssa kuinka monta vuotta olen ollut messissä, mutta mikäli laskisin niin noin 16-17 vuotta on mittarissa näin äkkiseltään laskettuna. Mutta ei se määrä ole tärkein, vaan laatu.

    On hieman jännä vertauskuva tuo Ginga ja parisuhde. En lähde siihen onko se hyvä vertaus vai ei, mutta se tuntui itsestäni oudolta. Kyseessä on kuitenkin sarjakuva/piirretty, ei ihmissuhde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatupa tosiaan.

      Itse ajattelen sarjaa myös jollain tavalla ihmissuhteena/siinä on ihmissuhteen piirteitä jne.

      Poista
    2. Voisitko hieman avata, millä tavalla ajattelet sarjaa ihmissuhteena/siinä on ihmissuhteen piirteitä?

      Ei sarjan kanssa voi vuorovaikuttaa samalla tavalla kuin mitä ihmissuhteessa voi. Vertaus kummastuttaa siis minuakin.

      Poista
    3. Ei voikaan ja tiedostan kyllä, että yksipuolisuus tekeekin siitä ei ihmissuhteen. Sen takia joudunkin paljon tutkiskelemaan itseäni, jotta ymmärtäisin suhdettani sarjaan ja sen mahdollisia ongelmia. Pystyn aistimaan taas sen ei-sanallisen vuorovaikutuksen.

      En saa puettua sanoiksi kaikkea sitä, mitä asiaan liittyy. Suhteiden hoito ja ylläpitäminen. Mitä kun sarja kyllästyttää tai yhteys siihen on kadonnut?

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.