sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Suosikkini Weedin pennuista

Kun Orionia alkoi ilmestymään japaniksi, pidin aikalailla kaikista Weedin pennuista. Nyt kun sarja on saatu suomeksi, ovat ajatukseni hahmoista muuttuneet.

Orion
Orionin erilaisuutta suhteessa Giniin ja Weedin hehkutettiin tosi paljon. Niin hehkutin minäkin, kun hahmo tarjosi jotain aivan uutta: rämäpäistä luonnetta. Orion sanoi suoraan mitä ajatteli, mutta ei kuitenkaan mitä teki. Tämä toi mielenkiintoisia asetelmia, kun Orion ei ollut ns. "samanlainen nössö" kuin isänsä tai isoisänsä.
Jonkun aikaahan tämä kaikki oli hienoa, mutta ainakin omalla kohdallani se kääntyi varsin nopeasti ihan toiseen suuntaan. Orionista tuli todella rasittava ja ärsyttävä ihan kaikessa, mitä hän teki. Hahmo edusti myös kovasti aina sitä ääripäätä eli jyrätään päälle ja muuta tasaista välimaastoa ei ole. Uskon, että olisin jäänyt tykkäämään Orionista enemmän, jos meno olisi välillä ollut vähän toisenlaista.
Koen myös, että Ohun soturit epäonnistuivat Orionin kanssa, kun hän ei oikein saanut minkäänlaisia sanktioita toiminnastaan. Kaikki oli suunnilleen ok. Onneksi sentään Unsai osasi vähän laittaa stoppia Orionille ja näitä kahta nähtiinkin ottamassa yhteen.

Sirius
Myös Siriuksesta pidin aikanaan tosi paljon, kun hän muistutti niin ulkonäöllisesti kuin luonteeltaankin isäänsä Weediä.
Kuitenkin tämä välikohtaus Kamakirin poikien ja Siriuksen kanssa saatti Siriuksen huonoon valoon. Sirius piti Kamakirin poikia ihmeellisinä pelastajinaan, ei lähtenyt millään heidän luotaan vaikka esim. Akakamakiri pahoinpiteli häntä. Lisäksi Sirius uhmasi jopa omia veljiään pelastajiensa takia.
Näiden tilanteiden kautta Sirius kääntyi hahmona todella rasittavaksi ja ärsyttäväksi Orionin tavoin.

Rigel
Rigelistä minulla oli alun alkajaankin todella positiivinen kuva ja tämä säilyi koko GDWO:n ajan. Oli mukavaa nähdä Rigeliä toimimassa enimmäkseen yksin. Rigelin käytös ja toiminta ei oikein missään vaiheessa herättänyt samanlaisia tunteita/ajatuksia kuin veljiensä käytös. Sen sijaan Rigel pysytteli rauhallisena, mikä toimi hänen tapauksessaan erittäin hyvin. Näin ollen Takahashi kirjoitti kyllä Rigelin roolin erinomaisesti sarjaan. Hahmon rooli olikin suht iso ja Rigel kasvoi selvästi matkan aikana paljon. Tämän kaiken seuraaminen oli ihan mahtavaa.

Bella
Bella nähtiin alussa varsin tyypillisessä Ginga-naaraiden roolissa ja hän oli myös sarjan ajan aika sivussa. Tästä huolimatta Bella oli ihan jees kaiken kaikkiaan silloinkin, kun häntä näytettiin. Sarjan lopussa hahmo myös vähän parani, kun Bella onnistui karkaamaan ihmisperheensä luota. Tämä sai ainakin minut näkemään Bellan vahvempana ja sitä kautta vähän eri valossa.

Voisin oikeastaan sanoa, että suosikkini Weedin pennuista GDWO:n perusteella ovat Rigel ja Bella. Saakin nähdä, että miten Last Wars muuttaa näkemyksiä heistä jahka sarjan loppuun päästään.

1 kommentti:

  1. Orionin tapauksessa en ihmetellyt että tästä melko moneen kertaan funtsattiin olevan seuraava ylipäällikkö, olihan se saanut "oman" sarjan. Eräässä mielessä jopa ilahdutti, että päähenkilö oli tällä kertraa sen luontoinen, joka ei jatkuvasti ollut antamassa anteeksi ja uskomassa hyvyyteen. Mutta Orion on hahmona pikkuisen pelottavakin, koskasehän on jatkuvasti katkomassa vihollisten päitä ja nyt kun on vähän hajulla myös siitä Orionsta, joka esiintyy GDN:ssä, Orion on melko tasapainottoman oloinen.

    Siriuksesta en muuta jaksanut ajatella että onpas taas niin Weediä ja Giniä, eiköhän jompikumpi hahmoista kohta kuole, kun sitten on kolme melko samannäköistä ja mielistä hahmoa, niinhän Joe kuoli. Mutta sitten Sirius... Sirius lähinnä ärsyttää "Ollaan kaikki ystäviö ja saakot viholliset armoa miljoonannen kerran" -vouhotuksellaan, koska sehän nähtiin jo Weedissä (hahmo ja sarja). Joskin hatunosto Siriukselle siitä, että se jaksoi Kamakirin poikien kanssa (muutoshan satiin aikaan) ja yritti saada jonkinlaista rauhanyritystä koirien ja karhujen välille. Huvitti sekin että Siriuksestakin mainittiin että se olisi euraava ylipäällikkö ja joskus odotin että tuleekohan näille veljeksille valtataistelu. No...

    Luulin ennen GDWO:n suomijulkaisua että Rigel jäisi harmittavan pieneen osaan, mutta onneksi ihan niin ei ollut. Rigelistä tuli Weedin pennuista sillä suosikkini koska se antaa kyllä armoa vihollisille jos on tarpeen, mutta kyllä antaa näillekin päihin jos siltä vaikuttaa. Esimerkiksi kohatuksessa jossa Masashige paljastaa että hän se tappoi Izoun perheen: Rigel oli äsken kohdellut Masashigea ihan kivasti, mutta kun Masashige kertoi teoistaan, oli Rigelkin jo uhoamassa orionmaisesti: "Ei se armoa tertte, kuolkot!" Toinen kohtaus, jossa Rigel osoitti olevansa kiva sekoitus Orionia ja Siriusta oli kun Terumunen kimppuun hyökättiin ja Rigel puolusti Terumunea henkeen ja vereen, mutta kun viholliset pakeni ja Terumune oli jahtaamassa näitä, Rigel esti Terumunea jahtaamasta, tuli tuolloin heti mitä Weed aikoinaan julisti: "En jahtaa pakenevia". Rigel sinällään olisi kiva seuraavaksi ylipäälliköksi, koska tämä ei ole mikään sotahullu mutta ei myöskään mikään ylitsetallottava. Mutta toisin kuin Oriionista ja Siriuksesta, Rigelistä ei ole edes vihjaistu että' tämäkin voisi olla seuraava päällikkö.

    Harmi sinällään että Bella jäi niin pieneen rooliin. Kyllähän Bella olisi saanut ylipäällikön tyttärenä saada pikkaisen enemmän ruutuaikaa. Eihän Bellan tarvitse olla mikään soturileidi jatkossakaan mutta saisi olla kuitenkin voimakkaampi henkisesti, joka ei heti ala pillittämään kun siltä vähääkään tuntuu vaan olisi vaikka sisarusparvensa järjen ääni.

    VastaaPoista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.