lauantai 7. tammikuuta 2017

Orion osa 9

Akakamakiri pahoinpitelee jotain randomia koiraa. Sirius juoksee paikalle ja saa hänet lopettamaan. Sirius tuo veljeksille ilmeisesti uutta tietoa. Lauma lähtee liikenteeseen ja ui meren ylitse Shikokuun.

Masamunen joukot liikkuvat Kogan alueella. Vanhin tarkkailee tätä puunrungosta käsin. Myös Bon on mukana. Hän jättäytyy laumasta ja törmää Vanhimpaan. Matheus komentaa alaisensa takaisin etsimään Bonia huomattuaan lauman jättäneen pennun taakseen. Ennen kuin koirat ehtivät liikkeelle, Masamune saapuu. Masamune lyyhistyy maahan, sillä hän on haavoittunut. Vanhin on hyökännyt Bonin kimppuun. Pennun otsaan on tullut pieni naarmu ja se alkaa huutaa henkivartijoitaan paikalle. Vanhin hyökkää tosissaan ja iskee Bonin tajuttomaksi ja ottaa sen mukaansa.

Masamune saadaan vietyä kuumille lähteille. Kenshin pitää Masamunen päätä pinnalla. Matheus itsekin valvoo tilannetta. Hän lähtee kuitenkin muualle kuultuaan pentunsa kadonneen. Trigger katsoo tilaisuudensa tulleen ja hyökkää haavoittuneen Masamunen päälle. Masamune onnistuu tappamaan hänet. Matheus on raivoissaan pentunsa katoamisesta. Mutta Masamunea se ei kiinnosta. Hän heittää Matheuksen kuumaan lähteeseen ja vaatii selitystä murhayritykselle.

Orion johtaa laumaansa Shikokussa. Hän ei kuitenkaan tiedä Siriuksen olevan myös siellä. Sasuke näkee Siriuksen metsässä ja lähtee hänen perään. Vaikka kohtaaminen on mukava, Sirius ei lähde Sasuken matkaan. Orion kohtaa myös Yamabikon ja jälleennäkemisen riemu on suuri. Sirius näkee tämän kaukaa ja kyynelehtii.

Laumat keskustelevat keskenään. Laumojen mukana oli kuitenkin ilmeisesti kaksi vakoojaa, jotka paljastuvat ja pakenevat paikalta puoli laumaa perässään. Orion jää jälkeen, kun Izou ja Tesshin lähtevät kaksikon perään. Orion kuitenkin löytää yhden piilossa olevan, mustan koiran. Hän lähtee seuramaan sitä. Orion saa melkein koiran kiinni, mutta Sirius pilaa tämän. 

Lauma on napannut toisen vakoojan. Tesshin huomaa Orionin puuttumisen ja lähtee sen perään. Sirius on tällä välin kertonut Kamakirin pojista. Sirius hyökkää Tesshinin kimppuun ja kohta veljet tappelevat keskenään. Sirius pakenee paikalta. Juostessaan se yrittää näyttää vihaiselta, mutta pennun silmät kyynelehtivät. Orion onnistuu juoksemaan Siriuksen kiinni. Mutta Sirius iskee hänet pois tieltään. Sirius palaa Kamakirin veljesten laumaan. Hän kuitenkin lähettää viestin Orionin laumalle Koga-koiran välityksellä.

Rigel metsästää ruokaa sairaalle Terumunelle. He eivät ole yksin, vaan alueella on muita kai-koiria. Mangan lopussa kaksikko törmää heihin.

Nuori nainen taistelee lumimyrskyssä. Hänellä on avain, jonka on saanut Jinemonilta. Nainen pääsee vanhaan rakennukseen ja avaa oven nähden lukkojen takana lauman koiria. Kyoshiro, Hiro, Jerome ja Rocket.

2 kommenttia:

  1. Miksi käyt Orionin osia läpi? Orionia suomennetaan parhaillaan, joten nämä blogipostaukset tuntuvat vähän turhilta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin näitä alkupään osia tarkoituksella, koska näistä nyt ollaan eniten kiinnostuneita. Tämä jää kuitenkin viimeiseksi, josta enää teen.

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.