tiistai 25. marraskuuta 2014

Huonoimmat taistelutekniikat

Gingasta löytää helposti ne omat suosikki-iskut taistelutilanteissa. Päätin kääntää asian päälaelleen ja miettiä esim. mitä taistelutekniikoita en kerta kaikkiaan ymmärrä tai mistä en erityisemmin pidä. Iskut eivät ole mitenkään erityisessä järjestyksessä.

Takahashille pitää antaa välittömästi hatunnosto siitä, että hän on onnistunut keksimään iskuja. Tämä ei tunnu järin helpolta tehtävältä, kun kyseessä on kuitenkin koirat. Tällöin on mietitty ehkä vielä sellaistakin, mikä voisi mennä koiralta kun ne pyörivät toistensa niskoissa. Mutta selvästi on lähdetty myös kuvitteellisemmalle linjalle tekniikoita kehiteltäessä jopa yliluonnollisempaan suuntaan.

Joidenkin iskujen kohdalla minua ihmetyttää se, miksi isku on edes menty nimeämään tai miksi sille edes pitää olla joku kantajansa. Tätä esiintyy etenkin silloin, kun voisi kuvitella jonkun tavallisen koiran osaavan iskun. Mutta isku halutaan kuitenkin myöntää jollekin ominaiseksi ja siitä saatetaan näin tehdä "iso haloo." Esimerkiksi Neiji Ki ja Sai Raijin Battōga ovat mielestäni tällaisia iskuja. Neiji Ki-iskussahan vain purraan ja tehdään pyörivää liikettä. Sai Raijin Battōgassa taas katkotaan teräviä esineitä vastustajan niskaan. Toki tämä ei ole välttämättä kaikille hahmoille mahdollista esim. ruumiinrakenteesta ja muusta jäntevyydestä johtuen. Mutta ehkä iskua voisi silti pitää useammalle mahdollisena.
Weedin 21. jaksossahan nähdään, kuinka Akame pudottaa Batin porukan päälle jääpuikkoja. Hmm.. Pitäisiköhän tuota nyt ajatella täksi GNG:n iskuksi vai ei? Eihän se Battōga minnekään unohtunut!

Muistan miten aikoinaan fanien sivuilla saattoi olla tietoa esim. Johnin erikoisiskusta. Tämä tarkoitti siis kohtausta, jossa hän kääntyy ja potkaisee Neroa takajaloillaan. Neiji Ki:n ja Sai Raijin Battōgan kohdalla olisin siis pitänyt siitä, jos nämä iskut olisivat jääneet neutraaleiksi. Eli niitä ei olisi edes välttämättä nimetty. Tuo viittaus Johnin erikoisiskuun tarkoittikin sitä, että epävirallisista iskuista tehtiin virallisia. Mutta Neiji Ki on ollut minulle sellainen isku, jonka nimen olen saanut erikseen kaivaa esiin. SRB on tullut esille, mutta sitä en ota tekniikan puolesta vakavasti virallisena iskuna.
Neck The Killing ihmetyttää myös, koska sekin tuntuu vain pelkältä tavallisen koiran pyörimiseltä. Mutta näen siinä eroa Neiji Ki- ja SRB-iskuihin. Neck The Killing saa minulta vain kuitenkin enemmän kunnioitusta.

Retsu Genmu-Battōga tekee pahaa silmilleni. Syynä tähän on se, että minulle isku on vain se sama ZTB. Liikeradan eri asento ei muuta sitä yhtäkkiä RGB-iskuksi, vaikka pidänkin iskussa tulevasta renkaasta jonka läpi voi hypätä.

Geki Sentsūhi-Battōga esiintyi mm. Mukongan ja Benin taistellessa keskenään. Tekniikkaan kuuluu salamannopeat iskut etutassuilla, jotka vaurioittavat kehon sisäpuolta. Pidän tekniikasta juuri sen takia, miten ratkaisevinta ovat sisäiset eivätkä ulkoiset vauriot. Shū Tossō Battōgaa voisi melkeinpä rinnastaa GSB-iskuun. STB:ssä hyödynnetään toista etujalkaa, jota isketään herkkiin kohtiin. STB on kuitenkin melkoista tasapainottelua lyönti- ja työntivoimien välillä ja itse taistelutekniikkaa ei välttämättä ymmärrä. Geki Sentsūhi-Battōgan vahingoittavuus on myös tähän iskuun verrattuna selkeämpää.

Nämä neljä lukeutuvat siis niihin vähiten mieluisiin tai sellaisiin, joita laskisin neutraalimmiksi.

Kun Akame taistelee Gaiaa vastaan hän käyttää Zanzō Sanbunshin-nimistä iskua. Siinä tapahtuu kuin kloonaus, jolla hämätään vastustajaa. Silmänkääntötemput ovat ihan näppäriä pelkän taistelemisen rinnalla. Tässä on kuitenkin samaa ideaa kuin mitä John käyttää karhujen metsästämiseen, jolloin nimen merkitys ihmetyttää tässäkin kohtaa.
Ehkä uusimpia Ginga-maailman iskuja on Ningatō, jota mm. Rigel käyttää. Iskussa juostaan vastustajaa kohti, käännetään päätä, sitten toiseen suuntaan ja isketään suurella voimalla. Ningatōsta tulee itselleni mieleen ärsyttäviä Hougenin puskemisliikkeitä, jolloin tekniikka ei saa suosiotani. Lisäksi tämänkin iskun kohdalla taitaa tulla ongelmaksi sen tehoon uskominen ja pään kääntämiset ovat kuin vastustajan torjumista. Eivätkä ne taida sopia taistelutilanteeseen muutenkaan.

3 kommenttia:

  1. Ningatossahan idea on, että koira viiltää hampaillaan vastustajaansa. Kääntämällä päätään se saa enemmän voimaa iskuunsa ja itse viiltäminenkin tulee mukaan.

    Minusta on hyvä, että Neji Killä on nimi, mutta jotkut battogoista toki ovat vähän turhia, niin kuin Sai Raijin Battoga.
    Neck the Killingin nimi on myös hyvä, sillä iskun osaavat vain Yukimura ja Joe, ja vaatiihan tuo jonkun verran taitoa ja voimaa tekijältäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta ehkä tuon ns. voiman saaminen iskuun voisi tapahtua jollain muulla tavalla.

      Jep, Neck The Killingissä on nimenomaan hienoa se, ettei se ole taantunut useammalle hahmolle vakioksi.

      Poista
    2. (Ja ennen kaikkea ettei Weed osaa sitä, hehe.)

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.