perjantai 21. marraskuuta 2014

Erot animeen (Weed, osa 7)

Animen ja mangan eroavaisuuksia toisistaan, kun vuorossa on Weedin seitsemäs osa.

Akame kohtaa Smithin
Edellisessä osassa tulikin puheeksi animestakin tuttu Weedin ja Akamen kohtaaminen. Tämän jälkeen mangassa kohtaus etenee siten, että Akame kertoo kaksoisolennoista. Tässä versiossa myös hahmo näkee Torahampaan sisällä olevan kuolleen Smithin. Animessa Smithin hautaaminen toteutettiin ennen Akamen tapaamista.

Sasuke ja Hook
Manga seuraa tarkemmin Sasuken elämää omistajansa luona. Hän nimittäin aikoo tulla osaksi Hougenin laumaa kuullessaan moisesta tilaisuudesta. Tähän aikeeseen ryhtyy myös Hook, mikä saattaa hahmot yhteen. Animessa ainoastaan Hookia näytettiin osana Hougenin laumaa.

Liittolaiset
Kummassakin versiossa etsitään jäseniä Ohun sotureiden laumaan. Mutta mangassa hahmot näyttävät selvästi erilaiselta ja niiden käytöksessä on eroavaisuuksia. Heti ensimmäiset vastaantulleet liittolaiset pitävät Hougenin vastustamista hulluutena. Mutta hetken päästä samat koirat taitavatkin kääntyä takaisin..

Akamen heräily
Akame ei malta millään pysyä aloillaan, jolloin hän on aikeissa lähteä takaisin Ginin luo. Tässä kohtaa Mel kuitenkin pistää hanttiin. Animessa Akame oli rasittuneempi, jolloin se näki paremmaksi vaihtoehdoksi lepäämisen.

GB:n tarina
GB tuntee Hougenin jo entuudestaan. Hän piti huolta kahdesta pennusta, jotka Nero myöhemmin tappoi Hougenin käskystä. GB ei pystynyt tekemään tilanteessa mitään, jolloin mangassa tulee esille miten tuskaisesti tapahtunut on jäänyt hahmoon.

Rocketin veljesten ja Benin & Crossin törmääminen
Pariskunta ei esiinny animessa vielä näin alussa. Mangassa koirat törmäävät toisiinsa Yamanashissa ja vaihtavat keskenään puheita Ohun nykyisestä tilanteesta.

Random koira hyökkää
Animessa nähdään ruskea koira, joka on Hougenin kätyri. Hänen tarkoituksenaan on tappaa Weed. Mutta Rocket ilmestyy pian tähän väliin. Mangassa Rocket toimiikin selvästi itsenäisemmin ja hän ei edes toimi pennun nappaajana, vaan sen tehtävän hoitaa Missile.

Saburo
Mangassa kerrotaan siitä, kuinka Saburo-niminen koira piti huolta borzoipennuista. Sakon ja Ukon kaappasivat vallan Saburolta Rocketin hengellä uhaten. Saburo tarjoutui tähän tilalle, jolloin koirat tappoivat hänet.

Manga näyttää tarkemmin Johnin ja Ginin elinoloja vajassa. Mutta kohtauksia joissa Hougen heittelee koiria ympäriinsä ei esiinny. Jeromen lisäksi myös Ken on mangassa epävarma Rocketin suhteen. Hän nimittäin haastaa Rocketin melko nopeasti.

2 kommenttia:

  1. Kyllä mielestäni animessa sasukekin näytettiin osana Hougenin laumaa. Se oli se kohtaus, kun GB lähtee hakeaan Toubeille ruokaa ja ajautuu Hougenin reviirille ja ns. soluttautuu Hougenin alaiseksi ja tapaa Sasuken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon muistin, mutta itselläni siinä taitaa olla ennemmin kyse vain sattumasta.

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.