keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kuukauden blogi: Oun soturi

Vuorossa jälleen Ginga-aiheisia blogeja ja tällä kertaa luvassa Yukin ylläpitämä Oun soturi blogi.


1. Kertoisitko alkuun itsestäsi, faneutesi alkamisesta ja blogistasi.
- Olen Aaron, 23-vuotias miespuolinen Ginga-fani ja jonkinlainen keräilijä. Hopeanuoleen tutustuin noin ala-asteikäisenä (-97 tai -98 muistaakseni), kun lainasin lähikirjastostani leikatun version neljännen kasetin. Kyseinen video oli sitä silloista uusinta julkaisua eli vuoden 1996 kansikuvalla. En koskaan saanut näitä videoita omaksi, vaan lainasin niitä aikani kirjastosta ja videovuokraamosta. Sitten kun leikkaamaton versio ilmestyi ensi kertaa boksina Anttilaan (ja melkoiseen hintaan!) sain sen ruinattua porukoilta synttäri- tai joululahjaksi yläasteikäisenä. Weedin keräilyboksin sain omistukseeni amis-ikäisenä, ja suomeksi julkaistua mangaa aloin kerätä vasta noin puolivälissä sarjaa.

Oun Soturi on tällainen yhden miehen blogi, jossa kirjoitan jonkinlaisia esittelyitä Takahashin eri sarjoista, mitä nyt satun käsiini saamaan, sekä muita mietteitä Gingasta ja miten sen itse koen.

2. Millaista on olla miespuolinen Ginga-fani (fandomissa)?
- En ole kokenut sukupuoleni vaikuttaneen mitenkään asemaani tai muiden suhtautumiseen muhun Ginga-fanina. Eikä sen sukupuolen pitäisikään vaikuttaa mitenkään Ginga-fandomissa. Toki omat kokemukseni rajoittuvat nimenomaan nettiin ja täällä kohtaamiini faneihin. En ole käynyt missään tapahtumissa tai ollut muuten julkisesti Ginga-fani.

3. Mikä sai sinut luomaan oman Ginga-aiheisen blogin? Millainen kokemus se on ollut?
- Olen aikaisemminkin kirjoitellut erilaisia blogeja, vaikkakin jokainen niistä on yksi toisensa jälkeen lopulta joutunut kuopatuksi kiinnostuksen puutteen vuoksi. Tämän vuoksi vähän epäilin alkuun, että tulisiko tästäkin muiden blogieni kaltainen lyhyt tähdenlento, joka kestää aikansa ja sitten katoaa. Kiinnostus kuitenkin oman Ginga-blogin tekemiseen syntyi ihan siitä tarpeesta saada kirjoitella omia vapaamuotoisia ajatuksia ja esitelmiä Ginga-sarjoihin ja muuhun Takahashin tuotantoon liittyen. Saan päättää mitä kirjoitan, miten kirjoitan ja vieläpä vaikuttaa tekstin ja blogin ulkoasuun. Mulle tuo jonkinlainen visuaalinen ilme on hyvin tärkeä blogin kannalta, koska huono tai ruma ulkoasu ja huonosti mietitty tekstin muotoilu vaikuttavat siihen, haluaako blogia selata sen enempää. Foorumeilla näihin asioihin ei oikein pääse vaikuttamaan.

Alun alkaen pyrin kirjoittamaan lähinnä vain itselleni, enkä niinkään ajatellut blogin mainostamista ja lukijoiden saamista. Ginga-blogeja on kuitenkin nykyään niin paljon, että niissä useasti toistuvat ne samat aiheet kerta toisensa jälkeen, joten en uskonut oman blogini kiinnostavan montaakaan ihmistä. Olen ylipäätänsä yllättynyt kuinka monta julkista lukijaa blogilla on, puhumattakaan niistä satunnaisista lukijoista. Tämä kuitenkin on vaikuttanut siihen, että olen ajautunut miettimään blogin pitoa enempi juuri näille lukijoille, kuin itselleni. Voisiko sanoa, että oma vaatimustasoni blogin pidon suhteen on noussut lukijoiden myötä. 

4. Kumpi vie voiton: foorumilla kirjoittaminen vai blogissa kirjoittaminen? Miksi?
- Kummassakin on omat hyvät ja huonot puolensa: foorumit ovat hyvä kanava laajalle alueelle hajautuneiden fanien kohdata toisiaan sosiaalisessa mediassa, jakaa tietoa, mielipiteitä ja nostaa keskusteluja yhteisestä aiheesta. Itse en kuitenkaan koe foorumeilla olevan samanlaista mahdollisuutta jakaa omia ajatuksiaan yhteisestä aiheesta juuri siten, kuin itse haluaisi. Tässä blogit tuovat sen oman hyvän puolensa. Blogien huono puoli noin yleisesti on niiden tapa hajauttaa fanien ajatuksia ja mielipiteitä netin syövereihin, ellei kyseessä ole hyvin suosittu blogi, jota useimmat fanit seuraavat. Kuvitelkaa, jos kaikki Kaksoissolan foorumin jäsenet tekisivät omat blogit ja kirjoittaisivat ajatuksensa niihin. Monet tiedot hajautuisivat ympäri nettiä, eikä yhdistävää linkkiä löydy.

En koe myöskään blogeja uhaksi Ginga-foorumeille, koska yleisimmillä foorumeilla on kuitenkin yhä aktiivinen keskustelu päällä ja sen tuoma kontakti muihin faneihin koetaan hyvänä. Foorumeilta voi saada ideoita blogipostauksiin, ja samoin blogipostauksista voi alkaa uusia keskusteluja foorumilla, jossa uskoisin paljon suuremman joukon löytävän tämän aiheen, toisin kuin jokun yksittäisen Ginga-fanin blogipostauksesta.

Itse kirjoitan sekä blogiin että foorumille. Edellämainittuihin syihin vedeton en voi sanoa kumpi olisi parempi kanava omasta mielestäni kirjoittaa asioita. En ole blogin myötä hylännyt foorumeita tai toisin päin. Ne tukevat mun mielestä hyvin toisiaan.

5. Blogisi perehtyy selvästi suurimmaksi osaksi eri sarjoihin. Mitä sarjoja/mangoja sinulla on vielä suunnitelmissasi hankkia? Miksi?
- Jos rahatilanne joskus antaisi paremmin myöden, niin ehdottomasti hankintalistalla olisivat lähes kaikki hyllystä puuttuvat Takahashin koirasarjat, kuten FANG, Byakuren no Fang ja Shiroi Senshi Yamato. Uteliaisuuttani myös nuo vähemmälle huomiolle jääneet ihmissarjat kiinnostavat, mutta niiden saatavuus on heikomman puoleinen, tai sitten hinnat ovat liikaa. Alunperin tarkoitukseni oli hankkia GNG:stä, GDW:stä ja Orionistakin eri julkaisut hyllyyn, mutta olen nyt toistaiseksi jäädyttänyt tämän, koska julkaisuja on yksinkertaisesti aivan liikaa, ja kaikissa ei ole mitään houkutinta kuten ekstramateriaalia tms. Säilytystilaakaan ei löydy tarpeeksi näille tällä hetkellä. Akamekin on tällä hetkellä hieman kysymysmerkki edellämainituista syistä johtuen.

Taistelukoirat ovat kuitenkin aika hyvin edustettuna Takahashin tuotannossa, ja tämä toiminta kiinnostaa, vaikken sitä toisaalta myöskään hyväksy. Myös työkoirista olisin halukas lukemaan enemmän, mitä ollaan hieman saatu lukea Askarin kautta. En tosin osaa japania, joten alkuperäiskielellä olevat julkaisut ovat nimenomaan vain keräilykamaa, ja mahdollisia suomennoksia odotan vain saadakseni kunnolla selvää juonesta.

6. Mitkä ovat suosikkisarjojasi Takahashin tuotannosta? Entä inhokkeja?
- Taidan olla tylsä ja mainita suosikkisarjakseni Ginga Nagareboshi Ginin, koska se on animemuodossaan ollut ensimmäinen kosketus kys. sarjaan. Mangana kaikki sarjat ovat aikalailla samaa tasoa tarinankerronnan osalta, vaikka Takahashin tyyli onkin kokenut suuria muutoksia vuosien varrella. Myös Shonen to Inu/Ginga No Inutachi sekä Lassie ovat hienoja ja koskettavia tarinoiltaan, vaikka eivät yllä nostalgisen GNG:n tasolle.

Inhokkina voisin mainita pesäpallosarjan Akutare Kyojin Giantsin sekä viimeisimmän esittelyni Shō to Daichin, koska en ole oikein pelkällä kuvalukemisella päässyt näihin tarinan osalta kiinni. Niin pesäpallo kuin nyrkkeilykään eivät oikein kiinnosta.

7. Jos puhutaan yleisesti ottaen niin mitä samoja piirteitä Ginga-blogeissa on? Miten olisi mahdollista erottua omana itsenään ja miten koet itse erottuvasi joukosta?
- Monet blogit tuntuvat kierrättävän samoja aiheita, kuten uusimman Weed-pokkarin arvosteluita, yleisimpien keräilyoheistuotteiden arvosteluita, kopioidaan toisen blogista joku aihe ja tehdään siitä oma versio jne. Esimerkiksi kun yksi keksi julkaista näitä derp-kuvia Weed-animesta, löytyi samoja pian muistakin blogeista. En halua tuomita muita bloggaajia näiden asioiden takia, koska meistä suurin osa taitaa kuitenkin olla japania taitamattomia ja melko nuoria, joten uutta tietoa on vaikea tuoda julki. Tai kaikilla ei ole varaa tai mahdollisuuksia hankkia niitä kalleimpia ja harvinaisempia keräilytuotteita. Vaikka erilaisia Ginga-blogeja on tänä päivänä pirun paljon ja niissä toistetaan useasti samoja aiheita, en silti kieltäisi ketään tekemästä uutta blogia, jos ei ole tarjota jotain uutta ja erilaista.

Ihan rehellisesti sanottuna en koe juurikaan erottuvani muista bloggaajista ja varsinkaan näistä suosituimmista. Yksi epäilykseni blogini "suosiolle" on sukupuoleni, jota pidän typeränä syynä alkaa lukea jotain blogia. Sukupuoleni ja että olen sen takia vähemmistöä Ginga-fandomissa ei tee musta bloggaajana sen erikoisempaa kuin naispuolisistakaan bloggaajista. Toivonkin siis ihmisten lukevan blogia sisällön takia, ei sen takia kuka tätä kirjoittaa.

Olen myös aiemmin kirjoittanut kritiikkiä ja keskustelua keränneen postauksen siitä, kuinka tulla tunnetuksi Ginga-piireissä. En ole tuossa tosin käsitellyt kuinka erottua bloggaajana muista, mutta tämä on muutenkin vähän hankala kysymys, koska ihmiset pitävät erilaisista aiheista ja postauksista. Toiset haluavat lukea erilaisia arvosteluja uusimmista osista ja eri keräilytuotteista, toisia kiinnostavat syvällisemmät mietteet jne. Lähtisin ihan siitä liikkeelle, että kirjoittaa sellaisesta aihealueesta, joka itseä kiinnostaa ja johon uskoo kiinnostuksensa riittävän pitkässä juoksussa. Tai sitten kirjoittaa sekalaista blogia eri aiheista. Tärkeintä on se oma mielenkiinto aiheeseen, mistä kirjoitat. Myös oman persoonan mukaantuominen blogin sisältöön voi auttaa siinä erottumisesta muista blogeista. Muu taitaakin sitten olla lukijoista kiinni.

8. Millaisia Ginga-blogeja pitäisi olla enemmän tai lukisit mielelläsi? Keräilypainotteisia?
- Sanotaan näin, että Maikan Hopeanuoliblogi edustaa kaikkea sitä, mitä toisaalta omaltani blogilta toivoisin (en vain omasta mielestäni ole onnistunut tässä) ja minkälaisia blogeja haluaisin lukea. Mangapokkarit ovat vähän sellainen last season-juttu jo omalla kohdalla, vaikka niitä yhä hyllyyn kerään siitä huolimatta, ja nuo vanhat Shonen Jumpit ja uudemmat Manga Gorakut kiinnostavat paljon enemmän sen harvinaisuutensa takia. Ne ovat myös se kaiken alku, mistä moni Takahashin sarja on aloittanut matkansa Ginga-fanien sydämiin.

Tosin olen ihan tyytyväinen Maikan yksinvaltiuteen tuon aiheen kanssa Ginga-blogeissa, koska tuo harvinaisuus tekee blogin sisällöstä niin houkuttelevan. Luultavasti jos noita lehtiä käsitteleviä blogipostauksia löytyisi muidenkin blogeista samassa määrin mitä uusimman suomijulkaisun arvosteluita, niin uskoisin mielenkiintoni lopahtavan aika nopeasti. Sama pätee myös esimerkiksi Ginga Sanomiin.

9. Millainen on mielestäsi hyvä postaus? Entä huono?

- Hyvässä postauksessa on mietitty seuraavanlaisia asioita: aihe ja sen mahdollinen rajaus, hyvä alustus aiheeseen ensimmäisessä kappaleessa, kielioppi, tekstin muotoilu, kappalejaot ja sen sellaista. Jos kyse on arvostelusta, mielipiteestä tai muusta aiheesta jota kirjoitat omasta näkökulmastasi, muista perustella kantasi. Pelkkä "kiva" ei kerro juuri mitään mielipiteestäsi Weedin kansikuvasta nro. XY.

Jos aihe on laaja kokonaisuus, pura se pienempiin osiin ja käsittele vain yhtä osaa per kappale. Lukijana on häiritsevää lukea tekstiä, jossa aihe pomppii edestakaisin siellä sun täällä. Koita välttää myös kaiken tekstin putkeen kirjoittamista, eli käytä niitä kappalejakoja. Se keventää tekstiä kummasti. Myös kielioppiin kannattaa panostaa, vaikkei se mullakaan ihan äidinkielenopettajan tasoa ole. Jos et osaa, opettele tai pyydä jotain tuttua lukemaan valmis tekstisi ennen julkaisua ja korjaa mahdolliset virheet.

Hyvässä postauksessa kirjoittaja osaa tuoda aiheensa hyvin esiin, sekä antaa myös jotain omaansa tekstiin. Käytä persoonaasi, luovuuttasi ja anna sen näkyä postauksessa: murteet, huumori, fan arttia jne. Kuulostaa alkuun vaikealta, mutta kannattaa vain kirjoittaa paljon sekä lukea paljon muiden tekstejä ja kirjojakin. Sitä kautta olen itse saanut apua kirjoittamisessa kehittymiseen. Kirjoitan yhtä postausta useasti myös monta päivää ja oikoluen sen useampaan otteeseen ennen julkaisua, jolloin pystyn myös korjaamaan virheitä tai huonosti muotoiltuja lauseita.

Huono postaus on mun mielestä edellä mainittujen lisäksi esim. tällainen. Kannattaa myös muistaa, ettei netissä välttämättä kannata esiintyä omalla nimellään (vaikka facebook löytyykin) ja muutenkin välttää omien tietojensa julkaisemista.

10. Mihin olet tyytyväinen blogissasi? Millaisia asioita voisi parantaa/kehittää?
- Pidän blogin ulkoasusta ja rakenteesta sen pehmeiden värien ja melko simppelin rakenteen takia. Itse en ole mobiilinettisurffailija (huh mikä sana!), joten en tiedä kuinka hyvin ulkoasu taipuu kännykällä selailijoille, mutta tietokoneella olen kokenut tämän hyväksi. Tekstikenttä vaikuttaa välillä aika ahtaalta kun on paljon tekstiä, mutta saatan korjailla sitä sitten joskus, jos vaihdan ulkoasua.

Sisällöllisesti parannettavaa varmaan olisi siinä, että saisin tekstistä ja postauksista ylipäätänsä sen näköisiä, että ne houkuttaisivat lukemaan. Sopivat kappalejaot, tekstin muotoilu ja tasaus sekä kuvia voisi useasti olla enemmänkin tekstin seassa. Kilometrin mittaiset tekstipostaukset ovat vähän tylsiä itsellekin lukea, ellei aihe muuten jaksa kiinnostaa.

11. Mitä/millaisia asioita blogiltasi voi odottaa tulevaisuudessa?
- Tällä hetkellä ollaan tällaisessa horrostilassa, joten postauksia ei taida olla ihan heti tulossa kuin liukuhihnalta, mutta yritän silti pitää blogia pystyssä. Uskon enempi yksittäisiin laadukkaisiin postauksiin kuin tusinaan vasemmalla kädellä kirjoitettuja, joten odotan mieluummin aina sopivan aiheen keksimistä.

Yritän kuitenkin jatkaa noita jonkinlaisten sarjaesittelyiden tekoa, kun sellainen mahdollisuus tulee. Sama koskee myös mielipidekirjoituksia ja omia ajatuksia Gingaan liittyen. Fanitaidetta tuskin on tulossa, koska en ole mitenkään taiteellinen ihminen, mutta jos joku sattuu kaipaamaan lisää Ginga-ficcejani, niin muutamia löytyy toisesta blogistani Tarinoita Oun mailta (jonka olen myös ihan tarkoituksella jättänyt mainitsematta missään). Uudet ficcit ovat myös tällä hetkellä jäissä ideoiden puutteen takia.

5 kommenttia:

  1. No jaa, olisin varmaan itse voinut olla selkeämpi toisessa viestissä.

    VastaaPoista
  2. "Millaista on olla miespuolinen Ginga-fani (fandomissa)?"
    Tämä kysymys jotenkin herätti huomioni. Tuntuu olevan jonkinlainen olettamus, että miesfanit olisivat harvassa, mikä ei missään nimessä pidä paikkaansa - suurin osa heistä ei vain pidä fanituksestaan ääntä samalla tavalla kuin naisfanit. En itsekään tykkää (myös henkilökohtaisista syistä) ottaa sukupuoltani esiin, mutta se ei tarkoita, etteikö meitä miespuolisia faneja olisi.

    ~Yamashita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Tuolla kysymyksellä yritin viitata siihen, miten Yuki oli aiemmin kirjoittanut faniudestaan miehen näkökulmasta. Ei sillä että sukupuolen pitäisi merkitä jotain.

      http://ounsoturi.blogspot.fi/2014/05/pojista-ja-ginga-fanituksesta.html

      Poista
  3. Hieno Blogi sinulla,Kiatsu :) lueskelen aina välillä täältä uusimmat postaukset.
    Itekkin aloitin tänään Ginga Blogin (http://tahdenvalaisema.blogspot.fi/)

    VastaaPoista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.