sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Katsaus vuoteen 2017

Kulunut vuosi on jälleen tullut päätökseen. Millaisia asioita tapahtui Gingan suhteen?

Saimme Akamen viimeisen osan luettavaksi ja Orioniakin kääntyi suomeksi osien 3-14 verran. Kenties olemmekin lähempänä Ginga: The Last Wars-sarjan suomentamista. Japaniksi sarjaa ilmestyi osat 9-14. Antti Valkama ilmoitti kuitenkin vielä tämän vuoden loppupuolella, että Byakuren no Fang suomennettaisiin. Sarjan yhteyteen onkin järjestetty nimikisa, jossa tarkoituksena on keksiä BNF:lle suomalaisempi nimi. Voittaja saa sarjan postitse kotiinsa ja kaikkien vastanneiden keskenkin arvotaan mangaa.

Suomen Hopeanuoli-fanit ry uudisti hallituksensa kokoonpanoa ja uusista jäsentyypeistä päätettiin. Nämä jäsentyypit tulevat voimaan nyt alkavana vuonna. Yhdistyksen nettisivuja päivitettiin ja mm. Hopeapuotikin sai uuden bannerin. Eläintaidetta laitettiin myyntiin kauppaan.
Yhdistys osallistui järjestämään esim. Gingaconin, retken Heurekaan ja fanitaidenäyttelyn Vantaalle.
Jäsenlehden hinta nousi 50 senttiä, ei-jäsenet saavat lehden hintaan 5,50 euroa. Jäsenet saavat sen 5 eurolla. Vastaavasti vanhempiin numeroihin tehtiin sama korotus. Jäsenlehteä ilmestyi yksi numero rekikoirateemalla.
Kaiken kukkuraksi yhdistykseltä ilmestyi oma GNG:n keräilykorttisarja ja Traconissa oli mahdollista osallistua Hopeanuoli-pöytäroolipeliin.
Arvottiinpa Hougen-, Weed-, Kyoshiro- ja Jerome-pehmotkin matkaan yhdistyksen toimesta.


Shonen Jump täytti 50 vuotta, mikä näkyi bannerin sekä nettikeräilykorttipelin muodossa. Creation Advance lähti tukemaan paikallista koripallojoukkuetta Ginga-aiheisilla koripallovaatteilla. CA julkisti myös kaksi uutta kangasjulistetta ja lasinalusistakin saatiin uusintapainos. Chibimäinen Ginga: The First Wars starttasi. Sarja keskittyy Orioniin ja hänen sisaruksiinsa pentuajoista lähtien.

Koirasarja Orionilta ilmestyi jaksot 3-6 sekä oma jouluspesiaali.
Raezla perusti oman Ginga-aiheisen blogin, Hopeinen Ginga-blogi.
Linnunradan Sanomat lopetti toimintansa 11 vuoden jälkeen. Ginga.fin kauppakin lakkasi myymästä Ginga-aiheista tavaraa.
Mitä erilaisempia aprillipilojakin nähtiin: Takahashi olisi tulossa Gingaconiin, Goheista ja Rikistä saisi omat halityynynsä.

PurePlasticilta ilmestyi uusia paperijulisteita viitisen kappaletta, Facebook-sivuilla järjestettiin mm. julistearvonta. Yhteistyö FutagoShopin kanssa päättyi tekijänoikeuksellisista syistä. FutagoShop ei enää myy PurePlasticin tuotteita.

Näihin asioihin ja tapahtumiin kiteytyi vuosi 2017. Hyvää uutta vuotta 2018.

6 kommenttia:

  1. "Jäsenlehteä ilmestyi yksi numero retkikoirateemalla."

    Rekikoirateemalla, ei retkikoirateemalla.

    "Arvottiinpa Hougen-pehmokin matkaan yhdistyksen toimesta."

    Yhdistys arpoi muitakin pehmoja: Weed, Kyoshiro ja Jerome.

    "PurePlasticilta ilmestyi uusia kangasjulisteita viitisen kappaletta"

    Eikö julisteet ole ihan paperisia? Ei siis kangasjulisteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista muista pehmoista olin tietoinen, mutta niistä ei tainnut olla missään tietoa, että keille pehmoja meni. Hougenista taisi olla ainoastaan tieto?

      Poista
    2. Kyllä muistakin pehmoista oli tietoa:

      https://hopeanuolifanit.fi/uutiset/295-weed-pehmon-arvonta

      https://hopeanuolifanit.fi/uutiset/302-kyoshiro-ja-jerome-pehmot-arvottu

      Poista
  2. Eihän PurePlasticilla ole kangasjulisteita? Voikun olisikin... :D

    VastaaPoista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.