torstai 24. joulukuuta 2015

Laatikoita ja tavaraa

En ole kevään aikana tehnyt postauksia ihan kaikista keräilyhankinnoista. Myös sinä aikana, kun olen muuttanut pois kotoa, on kaikenlaista karttunut mukaan.

Vanhimpia hankintojani ovat 7. julkaisun toinen manga, Gin-postikortit, Mono-lehdet ja Tähdenlennon jäsenlehti numero 3. Tähdenlentoa lukuun ottamatta ostin edellä mainitut tuotteet Huuto.netistä. Seitsemännestä julkaisusta minulla olisi tavoitteena kerätä sellaisia lehtiä, joissa on juliste. 2. numerossa oli juliste Ginistä ja Rikistä juoksemassa. Eli toisin sanoen 4. julkaisun toisen mangan kansikuva. Tämä lähti suhteellisen edullisesti 25-30 eurolla, kun hinnat ovat olleet nyt 40-60 euron luokassa. 

Minulla on varmaan alle kymmenen postikorttia Rikin takakannen kuvasta. Niitä on saanut vaikka ja mistä kaupan päälle. Mutta nyt viimein löysin Gin-postikortit. Ilman tekstiä ja tekstillä.

Myös Yukikazen Ginga-monon ja - mono minin pystyin löytämään. Yllätyin lehtien pienestä koosta ja kuvien laadukkuudesta. Lehdet olivat kuitenkin kivan näppäriä ja ns. jotain uutta keräilyn rinnalle. Tähdenlennosta ei sen enempää ennen tulevaa kuukautta.

Entäs sitten niitä uudempia hankintoja? Niitä ovat GTLW:n kaksi ensimmäistä osaa, menkokortti Rikistä, Akakabutosta ja Ginistä, pahvimagneetit Daisukesta ja Akakabutosta sekä erilaiset laatikot. Menkokortti tuolla kuvalla kuuluu parhaimmistoon. Sillä liian usein näkee samojen keräilykortti- ja - tarrakuvien kierrätystä. Tässä ei ollut käynyt niin, jolloin kortti on uniikki ja vieläpä upea. Pahvimagneettejakin on nyt yhteensä viisi: Ben, Hyena, istuva Gin, Akakabuto ja Daisuke. Keräily jatkuu.

Heinäkuun puolella lähti ennakkotilaus Weedin mangojen säilytyslaatikoista. Parin kuukauden päästä ne saapuivat. Mutta itse pääsin niihin käsiksi vasta joulukuussa. Vielä en ole testaillut, miten japaninkieliset mangat laatikoihin menevät - kerta se niiden perimmäinen tarkoitus on. Ja ehkä ajatuskin pelottaa siinä mielessä, ettei pahvi kärsisi mangojen painosta. Mutta viimeinkin olemme saaneet animen ulkopuolelle jääneitä hahmoja ikuistettua johonkin! Vieläpä Shougunia, Venäjän sotakoiria, hybridisaagaa. Vau.

Ostin myös Ginga.fin kaupasta GNG:n tarroille tarkoitetun keräilylaatikon. Tämä oli kuvaan verrattuna paljon paremmassa kunnossa livenä. Joskus näitä oli Urumissa kolmisen kappalettakin myynnissä. Mutta vielä silloin en napannut yhtäkään mukaan. Kävi siis mäihä.


Blogini puolesta oikein hyvää joulua!

1 kommentti:

  1. Video laatikoihin liittyen: https://www.youtube.com/watch?v=Zpnq8_80Dak

    VastaaPoista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.