sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Suosikkiparitukset (yaoi)

Gingassa on ihan virallisiakin pariskuntia, jotka ovat yhdessä. Mutta, keitä mahtaisin muuten ajatella pareiksi? Tässä ne omat vahvimmat suosikkini.

Itse en ole koskaan osannut tehdä shippauksia (=parituksia) erilaisista sarjoista. Tämä johtuu lähinnä siitä, miten ne ovat ennemminkin ärsyttäneet esim. epärealistisuudellaan/mahdottomuudellaan tai yltiösöpöydellään. Mutta joka tapauksessa shippaus on aina ollut minulle vierasta, jolloin en ole ilmiötä ymmärtänyt. Gingan kohdalla suhtaudunkin asiaan normaalimmin ja suopeammin. Mahtaako koirien osallisuus vaikuttaa asiaan? Mene ja tiedä.

Tämän sarjan kohdalla olen huomannut pelkästään tiettyjen koirien yhdessäolon vaikuttavan siihen, että shippauksia syntyy. Eli esim. Meliä ja GB:tä olisi helppo lähteä muodostamaan pariksi. Mutta jos sarja on ristiriidassa parien suhteen kanssa shippausta ei (välttämättä) tapahdu. Tälla tarkoitan esim. sitä, etteivät hahmo x ja y ole missään tekemisissä keskenään saati sitten tunne toisiaan. Näin ollen en voisi muodostaa esim. Lennysta ja Leftysta paria. Mutta jos saisin jonkin kimmokkeen/syyn/tms. ajatukselle, voisin olla jotain toista mieltä. Myönnettäköön, että esim. oma lempihahmo voi olla hyvä kannustin jonkin oudon parin syntymiselle, minkä olen tullut huomanneeksi omalla kohdallani.

Ken x Kagetora
- Tällä parilla on hyvin läheinen ja tiivis suhde toisiinsa, mikä selittyy esim. sillä, että Ken ja Kagetora ovat olleet jo lapsuudesta asti toistensa ylimmät ystävät. Kenties suhdetta on tukenut heidän isiensä välinen ystävyys, joka on mahdollistunut Kenin ja Kagetoran tutustumisen toisiinsa jne.
Sarjassa voi huomata, miten parilla on suhteellisen paljon draamaa ja kinaa milloin mistäkin asiasta. Suurin kolaus Kenin ja Kagetoran ystävyydelle on nimenomaan Futago-solan tapahtumat, jolloin he joutuvat vastakkain ollessaan eri puolilla. Kenin ja Kagetoran ystävyys kuitenkin kulminoituu, kun he putoavat rotkoon eivätkä päästä toisistaan irti. 

Kenin ja Kagetoran väleistä pystyisi päättelemään kuin heillä olisi jotain enemmän. Mutta ystävyys lieneen niin suuri asia, että suhde voisi vaarantaa sen. Kiellettyä rakkautta, oletan?

John x Gin
- Johnin ja Ginin "tilanne" alkaa siitä, kun heistä tulee toistensa haastajia. Gin joutuu pentuna häviämään, kun ei saakaan noudettua lintua takaisin Goheille. Mutta John taas ei pysty pelastamaan Daisukea rotkosta. Kilpailu jatkuu jonkin aikaa ja hävitessä toinen osapuoli alkaa ärsyttämään. Ginin vartuttua kilpailu kuitenkin jää ja kaksikko alkaa ystävystyä.
Kilpailuasetelmasta johtuen Johnia ja Giniä on helppo ajatella pariksi. Varsinkin kun ajattelee Johnin olevan Ginille se ensimmäinen, johon hän tutustui ja jonka kanssa koki asioita. Vieläpä samoilla seuduilla.
Sarjakin luo jo romantiikkaa ja läheisyyttä Ginin ja Johnin välille, kun John kehuu ystävänsä silmiä. Unohtamatta parin intensiivistä katseenvaihtoa myöhemmin kohdatessa.

Weed x Jerome
 - Weed ja Jerome eivät ole aluksi hyvin läheisiä, mutta suhde alkaa kehittymään. Aluksi Jerome on vain yksi muiden joukossa, mutta hän on jo laittanut ylipäällikön tärkeimmäksi ja kallisarvoisimmaksi. Weed ei vielä täysin huomaa tätä ennen kuin Jerome alkaa suojella häntä ja Weed päääsee jakamaan ajatuksiaan ja tunteitaan ylipäällikkyyden raskaasta taakasta.
Weed luottaa naiivina ja epäilemättä Jeromeen, jolla on paljon kokemusta. Jerome taas ymmärtää Weedin ajattelutapaa ja opettelua. Joskin hän näkee johtajansa puhtaana, ylijumalallisena ja hyvänä.
Koska Weed on aina ollut siinä uskossa, että Jerome on hänen puolellaan - tuntuu Lecterin ja Thunderin tappaminen pahimmalta mahdolliselta petokselta. Tämän jälkeen Jeromen laumasta erottaminen ei ole mitenkään helppo päätös ja Weed itkee sydäntäsärkevästi Jeromen perään. Hän ei pysty antamaan anteeksi, mutta haluaisi saada Jeromen takaisin vierelleen tunteidensa takia. 

Muista pareista Jeromen ja Weedin suhde eroaa siinä, miten suhteessa tapahtuu paljon enemmän toisen satuttamista omilla teoilla. Niille on ominaista hyvän ajatteleminen, mutta lopputulos onkin jotain muuta. Tästä kierteestä johtuen Weed ja Jerome ovat välillä yhdessä, välillä eivät ja välillä taas ovat.

Näiden suosikkiparituksien lisäksi ajattelen myös sellaisia shippauksia kuin Kaibutsu x Jerome ja Jerome x Ryo. Tavallaan ne voisivat olla suosikkeina kärjessä, mutta tavallaan eivät edes pareja. Pidän Jeromen ja Kaibutsun suhteesta todella paljon ja se on sarjan koskettavinta antia. Mutta minua häiritsee esim. Kaibutsun viha ja Jeromen pidättäytyminen tehtävässä, jolloin pari ei ns. kohtaa tietyssä pisteessä. Omaan makuun tällainen shippaus olisi siis liian häiritsevän ongelmallinen. Ryon ensinäkeminen johti siihen, että pidin häntä vahvana naaraana ja näin sopivana Jeromen rinnalle. Tätä lisäsi erityisesti Ryon ulkonäkö. Mutta shippauksen kohdalla mietin, onko se mahdollisesti mennyt vanhaksi ja onko se nykyään kuin väkisin vängätty. Parituksista kun olen liian tarkka.

7 kommenttia:

  1. Tämän postauksen otsikkoon voisi laittaa poikarakkausvaroituksen. ^^;;

    VastaaPoista
  2. Miksi homoudesta tulisi varoittaa? Toki jos varoitus koskee seksiä tai muuta aikuisviihdettä niin toki, mutta homouden yksilöinti "varoituksena" on vähän outoa.

    Itse en yaoi parituksista välitä, mutta hyviä ajatuksia olit kerännyt tähän :)

    VastaaPoista
  3. Yeah, kun ei ole mitään K-18 matskua niin en itsekään ymmärrä miksi pitäisi varoitella... Onko lapset/nuoret nykyään niin herkkiä, että pitää varoitella jopa normeista poikkeavista parituksista?

    Hyvä teksti kuitenkin, omiinkin suosikkeihini kuuluu Weed x Jerome.

    VastaaPoista
  4. Sait minut sitten tämän postauksen takia shippaamaan Kagetoraa ja Keniä hmm. Olin ennen suuri Weed/Jerome shippaaja, en oikeen enää tiedä siitä, hyvä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, mutta tuo on hieman jäänyt manga-Jeromen takia. Mutta pidän tuosta parista kuitenkin.

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.