lauantai 5. huhtikuuta 2014

Ginga-bloggaaminen, massaako?

Viimeisen kahden vuoden aikana bloggaaminen on yleistynyt fandomissa ja yhä useammalta löytyy blogi, jossa on Gingaan liittyvää sisältöä. Minkälaisia ajatuksia määrän kasvu oikein herättää? Entä millä perustein lähdetään tekemään Ginga-blogeja? Sekä muuta mahdollista aiheeseen liittyvää.

Mielestäni juuri noihin aikoihin elettiin äärimmäisen uusia ja mielenkiintoisia aikoja, jolloin olen mielissäni erilaisten blogien syntymisestä. Gingasta bloggaaminen on mahdollistanut osittain faneuden etenemistä ja kaikenlaisia asioita on rantautunut erilaisten fanien keskuuteen, joista on sitten saatu keskusteluakin aikaan. Pidän tätä asiaa erittäin tärkeänä, koska se tuo mukanaan yhteisöllisyyttä ja sarjalle uutta sijaa. Bloggaamalla keskusteluaiheet ja muut Gingaan liittyvät jutut ovat kuin silmien alla, jos ei esimerkiksi foorumeista välitä ja haluaa harjoittaa keskustelemista jossain muodossa. Samalla yhdessä on voitu ottaa kantaa esimerkiksi suomimangoihin ja elitismiin. Kenties se on jo pelkästään avartanut toisenlaisia ulottuvuuksia ja rikkonut jännitteitä.

Jos kasvua vertaa nykypäivän tilanteeseen niin blogeja ei ole järin ilmestynyt uusia, jolloin ollaan tasaisella. (Mutta toisaalta laskussakin, kun blogeja on poistunut.) Kun on lukuisia blogeja nimien keksiminen alkaa käydä haastavammaksi (Hopeanuolen ikuinen ystävä, ahhah) ja erottuminen on vaikeampaa. En suinkaan pilkkaa uusia nimiä, vaan oman blogini entinen nimi on epäonnistuinen tapaus mitä tulee kuunaan löytymään.

Mielestäni hyvä syy tehdä Ginga-blogi on pelkästään jo se, että pitää sarjasta ja haluaa esimerkiksi blogin kautta ilmentää sitä omassa elämässään ja erilaisilla keskusteluilla. Muut olemassa olevat blogit ovat voineet myös vahvistaa tunnetta/halua Gingasta kirjoittamisesta. Ja kun aloittaa blogin tekemisen joutuu ilman muuta miettimään sisältöään ja millainen olisi mahdollisesti kyseessä. Minulla oli juuri se ongelma etten löytänyt omaa tapaani alkuunkaan ja piti kokeilla kaikenlaista. Ehkä nykyään haluaisinkin juuri kannustaa bloggaajien rohkeutta erilaisiin asioihin. Niiden kautta syntyy muunlaisia malleja ja esimerkkejä, jotka ovat rikkaus Ginga-bloggaamiselle.

Mutta. Oikeastaan sisällöllä ei ole sinänsä väliä, se riippuu siitä mitä vain haluaa. Kenelle blogiaan tekee? Itselleen, useimmille ihmisille vai vielä suuremmalle yleisölle? Luen esimerkiksi vain itselle ja useammille ihmisille tehtyjä blogeja eivätkä ne tee niistä yhtään huonompia tai vähempiarvoisia.

Kantani Ginga-blogeihin on siis kokonaisvaltaisesti myönteinen. Käytin aiheen otsikossa sanaa massa miettien, onko yleistymisellä huonoja puolia. Näiden blogien yleistyminen on oikeastaan niitä asioita, joista en välitä pätkääkään. Miksi omaa Ginga-blogia ei saisi tehdä vain siksi, että se on yleistä tai ettei sisältö tule olemaan kovin kummoista/erottuvaa. Onko se loppujen lopuksi keneltäkään pois? Mielestäni Gingasta bloggaaminen ei ole vain tiettyjen ihmisten oikeus ja sitä saa harjoittaa kukin asiasta kiinnostunut. Välillä tuntuu että uusiin mahdollisiin blogeihin suhtaudutaan jopa ennakkoluuloilla esimerkiksi useiden tapausten jälkeen. Mutta eihän se tarkoita ettei blogillaan voisi erottua ja luoda erinäköisiä juttuja. Pelkästään jo aiheista voidaan keskustella niin monella tavalla.

Ymmärrän silti sen, että halutaan mitä monimuotoisempia blogeja kun kerta Ginga-bloggaamiseen on tykästytty. Itselläni on halu tietää bloggaajan mielipiteitä yleisistä Gingaan liittyvistä asioista kuten lempihahmoista, jolloin "samasta" aiheesta lukeminen ei kyllästytä minua ollenkaan. Näissä on kuitenkin niin paljon mielipide-eroja ja niillä päästään tutustumaan kirjoittajaan ja hänen ajatteluunsa paremmin. Uusia blogeja ei siis voi esimerkiksi kieltää näistä asioista kirjoittamasta. Tuskin kovin muustakaan, kun hän toimii sisällönsä päättäjänä ja löytää vähitellen oman tyylinsä. Mutta lukijoiden huomioiminen olisi tietysti tärkeää.

Minusta on myös rehellisesti sanottuna kovin ikävää, miten blogit eivät saa osakseen esimerkiksi kommentteja ja keskustelua. Itse olen kommentoija huonoimmasta päästä, mutta olen silti yrittänyt kehittyä tässä asiassa, jotta muutkin voisivat ilahtua ja ei olisi enää mitään "muut kommentoivat ja minä jään hissukaksi"- fiilistä. Samalla on sellaisiakin blogeja joiden toivoisi saavan enemmän kannatusta tai arvostusta ihmisiltä kuten vaikka mainio Maikan Hopeanuoliblogi.

Mielestäni Ginga-blogin saa tehdä kuka vain ja koskaan ei ole huonoa aikaa aloittaa blogia. Se tulee kuitenkin muistaa, että lukija kiinnostuu omasta tahdosta ja kirjoittaja voi vaikuttaa siihen, miten hän siinä onnistuu.

7 kommenttia:

  1. Hyvä postaus jälleen kerran! Kieltämättä sitä itsekin olen aika huono kommentoija ja yleensä kommentoinkin tekstejä, joihin minulla on jotain sanottavaa tai jotka ovat mielestäni kiinnostavia. Mielestäni kyllä Maikan blogi ansaitsisi enemmän huomiota, sillä hän kirjoittaa tosi hyvin ja mielenkiintoisia juttuja. Mahtaisikohan syy hänen "aliarvostukseensa" olla mainostamisen puutteessa? Tietenkään kaikkien tarvitse olla esillä joka paikassa, mutta uskon, että mainostamisen avulla jokainen blogi saa enemmän näkyvyyttä ja huomiota :)

    Uusiin blogeihin ikävä kyllä olen itsekin huomannut suhtauduttavan jotenkin negatiivisesti. Samoten kirjoittajan ikä on jostain syystä asia, joka nostetaan aina tapetille yleensä huonoon valoon ja näin ollen saatetaan olettaa kirjoittajan olevan huono, vaikkei asia missään nimessä niin olisi.

    Blogin avulla kyllä saa hyvin keskustelua aikaan ja mielestäni on kiinnostavaa lukea juuri tietyn ihmisen mietteitä jostain asiasta ja seurata siten hänen faniuttaan. Foorumilla moinen ei ole niin mahdollista, ellei sitten halua kuluttaa aikaansa stalkkaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo on yksi ongelma ja on tavallaan vaikea mennä sanomaan mitään kommenttia, jos aihe on esimerkiksi kovin vieras itselle. Mainostaminen vaikuttaisi asiaan, tietenkin jos lisää näkyvyyttä haluttaisiin.

      Ikä herättää helposti paheksuntaa ja ajatellaan, etteivät nuoremmat osaa kirjoittaa kunnollisia aiheita tai kommentteja. Pah, toki 25- ja 13-vuotiaan ajattelussa piilee eroja, mutta tuskin kirjoittaminen huonompaa on. Riippuu toki siitä, miten sitä on harrastanut jne.

      Blogeissa juuri paljastuu ihmisistä eri seikkoja, jotka jäävät juuri foorumeilla pimentoon tai eivät tule muuten ilmi.

      Poista
    2. Ensiksi pitää kiittää blogini saamista positiivisista kommenteista. Päivä parani entisestään. :o)

      Ginga-bloggaajista suurin osa on myös Kaksoissolaan rekisteröitynyt, ellen ole jopa ainoa, joka ei siellä kirjoittele tai ole kirjoitellut. Blogien lukijat ovat varmasti myös suurelta osin foorumilaisia, joilla on joihinkin blogeihin ja kirjoittajiin henkilökohtaisempi suhde kuin toisiin, kun on ollut kirjoittajiin muutakin kautta yhteydessä. Tällöin lukijoille saattaa tulla paineita vastata postauksiin, jolloin he myös aktiivisemmin kommentoivat tekstejä ja näin osoittavat kannatustaan blogille/ylläpitäjälle.

      Mitä nyt olen omasta käytöksestäni huomannut, niin minulla on omat suosikit blogeista, joiden postauksia odotan, mutta kaksoissolan bloginurkkauksesta tulee kyllä kaikki mahdollinen käytyä läpi kirjoittajasta ja otsikosta riippumatta.

      Poista
    3. Olipa yllätys, en tiennytkään, että Maika ei ole foorumilainen. Mutta eihän sitä kaikkien tarvitsekaan olla mitenkään "tunnettuja" ennen bloggaamisen aloittamista :)

      Itsellänikin on tietyt suosikkiblogit, joiden lukijalistoillakin olen, mutta Kaksoissolan bloginurkkasta tulee minunkin luettua kaikki listalla olevat tekstit.

      Poista
    4. Ei kirjoittamisen aloittamiseen tunnettavuutta tarvitakaan. Kaksoissolan bloginurkkauksesta pitää antaa kiitosta, sillä se on tehnyt muiden Ginga-blogien seuraamisesta helppoa, joten kaikkien bloginlukijoiden ei tarvitse enää kirjaitua Bloggeriin nähdäkseen uusimmat postaukset. Ja tätä kautta listatuilla Gingablogeilla on suurinpiirtein samankokoinen lukijakunta riippumatta blogista (varsinkin jos kaikki lukee blogeja niin kuin minä ja Satanica).

      Poista
  2. Mitä blogisi nimi Hopeanuolen Tomodachi muuten tarkoittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hopeanuolen ystävää.

      *Postaa viestin uudelleen väärän napin painalluksen takia*

      Poista

Keskustele! Kommentteja valvotaan tällä hetkellä. Ilmoita toki myös mahdollisista kirjoitusvirheistä ja toivepostauksista. Kiitos! :)

(c) Blogini manga- ja animekuvia saa käyttää. Sama koskee myös yksittäisiä oheistuotekuvia.